Author Archives: admin

Resurssit ovat itseään suurempia

Monet tärkeät luonnonresurssit ovat käymässä niukoiksi. Tämä ei kuitenkaan ole vain laskemisen asia. Resurssi voi olla niukka, vaikka sitä olisi absoluuttisesti olemassa runsaastikin. Kulttuurimme on erittäin riippuvaista halvasta, korkealuokkaisesta ja luotettavasti toimitettavasta öljystä. Vaikka öljyä on maailmassa paljon, sitä ei kuitenkaan saada tulevaisuudessa yhtä halvalla ja helposti. Myös muita fossiilisia polttoaineita, etenkin hiiltä, on suuret määrät. Ilmastonmuutoksen vuoksi niitä kuitenkin uhkaa ”nielujen niukkuus”, ympäristön kyvyttömyys ottaa vastaan käytön seurauksia häiriintymättä kohtalokkaasi. Vesikään ei maailmasta lopu, mutta oikeanlaista vettä ei ole aina tarjolla siellä missä sitä tarvitaan.

Resurssit ovat itseään suurempia myös ekologisesti ja yhteiskunnallisesti. Monien resurssien taustalla on luonnonjärjestelmien tekemää näkymätöntä työtä, eräänlaista ympäristön yhteishyvää. Kun sitä vahingoitetaan, voi noiden resurssien tuotanto häiriintyä, tai heijastusvaikutukset voivat olla yllättäviä. ”Näkymätöntä työtä” tekevät myös lukemattomat ihmiset maailmassa. Vauraiden maiden kulutuksesta ja sen ympäristöongelmista merkittävä osa on ulkoistettu muualle maailmaan. Halpojen kulutustavaroiden taustalla on näkymättömän työn verkostoja. Kun ne häiriintyvät, näennäisen vakaan vaurautemme ehdot voivat mullistua yllättäen.

Juuri tämän moninaisuuden vuoksi resurssikysymyksiä ei voi ymmärtää yksittäisten tieteiden keinoin, vaan ne vaativat monitieteistä tarkastelua. Pelkät resurssien varantolaskelmat pitävät helposti sisällään oletuksen, että nykyiset globaalin työnjaon ja ympäristön yhteishyvän ehdot säilyvät ennallaan. Tarvitaan myös yhteiskuntatieteellistä ja ekologista ymmärrystä siitä, miten monimutkaisten riippuvuussuhteiden muutokset voivat mullistaa maailmaa nopeasti.

Niukkuuden maailman yksityiskohtia ei voi nähdä ennalta, koska elämämme taustalla olevien moninaisten riippuvuussuhteiden vuoksi edessä on väistämättä myös yllättäviä ja ennakoimattomia muutoksia. Niihin voivat mukautua vain yhteiskunnat, jotka pitävät yllä sopeutumiskyvyn ja inhimillisen luovuuden edellytyksiä. On muutettava niitä talouden ja politiikan oletuksia, jotka pohjaavat vanhaan maailmaan ja sen oletuksiin suoraviivaisesta kehityksestä.



Miten valmistautua niukkuuden maailmaan?

Voima pyysi minulta tuoreen kirja-arvionsa yhteyteen näkemyksiä siitä, miten voidaan kulkea eteenpäin niukkuuden maailmassa. Niukkuus on jossain muodossa väistämättä edessä, mutta vasta poliittinen, taloudellinen, tieteellinen ja tuotannollinen toiminta, ja ylipäätään yhteiskuntien arjen järjestäminen, muokkaavat sen kouriintuntuvan niukkuuden maailman, jossa joudumme elämään tai saamme elää.

Niukkuus voi tuoda mukanaan kurjuutta ja kiistaa, mutta yhtä hyvin on mahdollisuudet sopeutumiskyvyn ja inhimillisen luovuuden parantamiseen sekä uudenlaiseen näkemykseen siitä, mihin turvallisuus ja elämän ennustettavuus voi nojata. Kaikki ei ole kiinni meistä, koska ihmiskunta on liian suuri, moninainen ja epätasa-arvoinen muodostaakseen “meitä” noin vain. Kaikki ei ole myöskään kiinni meistä, koska luonto osallistuu muuttumalla itse, reagoimalla, kukoistamalla ja tuhoutumalla. Tulevaisuus on silti tekemisen tulosta, ei lainomaisen kehityksen päässä.

Tärkeitä askeleita on tietysti paljon enemmän kuin nuo luonnostelemani, ja varmasti tärkeämpiäkin. Mutta rustatessani kymmenen askelen listaa vakuutuin entistä enemmän siitä, että niukkuuden maailman aineellisia kysymyksiä ei päästä käsittelemään kunnolla ellei politiikan ja talouden suhdetta saada mullistettua. Jos talousajattelun valtavirta voi määritellä rauhassa realiteetit ja poliittisen maailmankuvan perusteet ottamatta huomioon elämän aineellisia edellytyksiä, poliittinen toiminta jää tempoiluksi harhakuvien keskellä.

Kymmenen askelen listan voi ladata tämän kirja-arvion lopusta.

 



Rousseau-artikkeli nyt vapaasti luettavissa

Yhteispohjoismainen 1700-luvun tutkimuksen vuosikirja Sjuttonhundratal julkaisee lähiaikoina vapaasti luettavana kaikki vanhat numeronsa. Niinpä vuoden 2009 numerossa ilmestynyt oma artikkelini “Rousseau’s Natural Man as the Critic of Urbanised Society” on nyt ladattavissa tämän sivuston osiosta Muuta tuotantoa. Artikkeli on tiivistelmä väitöskirjassani Rousseau’s Rhetoric of ‘Nature’ esittämästäni tulkinnasta.

Kiitokset Sjuttonhundratalille!



Uusia kirjoituksia luettavissa

Sivujen osioihin Muuta tuotantoa ja Curriculum Vitae on täydennetty uusimpia verkosta löytyviä kirjoituksiani. niin & näin -lehden uusimmassa numerossa kirjoitamme Sami Syrjämäen kanssa filosofiasta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Lisäsin myös joukon Sylvi-lehden tuoreimpia ruoka- ja puutarhakirjoituksia. Verkosta vapaasti löytyvien kirjoitusten lisäksi jotkin kustantajat ja julkaisut ovat antaneet minulle luvan julkaista sivulla joitain vanhempia kirjoituksiani. Toivottavasti näitä tulee hiljalleen lisää.



Niukkuuden maailmassa ilmestyy

Niukkuuden-maailmassa-etukansi

Kirjani Niukkuuden maailmassa ilmestyy lokakuun alussa. Kirja käsittelee luonnonresurssien niukkuutta ja sen merkitystä tulevaisuuden politiikalle ja taloudelle. Se tarjoaa myös lukijalle välineitä tulkita resurssien niukkuutta koskevaa jatkuvasti lisääntyvää ja ristiriitaista tietoa. Nämä välineet auttavat näkemään, miten resurssit ovat kouriintuntuvaa ilmiasuaan suurempia. Meidän on ymmärrettävä myös niiden tuotannon ennakkoedellytykset ja niiden käytön seuraukset. Resurssien niukkuus ei ole vain laskemisen asia.

Kirja ilmestyy niin & näin -kirjasarjassa, ja sitä voi tilata edullisimmin kustantajan omasta verkkokaupasta. Kustantajan sivuilta löytyy myös lista kirjakaupoista, joissa niin & näin -kirjoja myydään.



Syksyn esitelmiä ja luentoja

Syksyn mittaan on luvassa puhetta useammalla paikkakunnalla.

Luennoin otsikolla ”Taide muuttuvassa yhteiskunnassa” Kuvataideakatemian luentosarjassa ”Aikalaisajattelijat” torstaina 7.11. Viiden tunnin luennolla käsitellään ainakin tämän kirjoituksen ja tämän kirjan teemoja ja sivutaan varmaan tämän kuunnelman.

Samalla viikolla vierailen Tampereella Kapakkapolitiikka-keskustelusarjan istunnossa keskustelemassa luonnonresurssien niukkuudesta maanantaina 4.11. klo 18 Pub Kaksissa kasvoissa.

Seuraavalla viikolla puhun Jyväskylässä luonnonresurssien niukkuudesta ympäristöfilosofian kurssilla tiistaina 12.11. klo 14–16.

Tampereella luennoin myös koko loppusyksyn kurssilla ”Resurssien niukkuuden tieto ja politiikka”. Kurssi alkaa 21.10., jatkuu joulukuun puoliväliin ja kestää 24 luentotuntia.

Syksyn mittaan on luvassa toivottavasti myös vierailu Turun kirjakahvilaan, siitä sitten aikanaan lisää!