Ville Lähde (s. 1972) on lempääläläinen tutkija, tiedetoimittaja ja tietokirjailija. Hän työskentelee tutkijana itsenäisessä monitieteisessä BIOS-tutkimusyksikössä.
Lähde väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 2008 aiheenaan Jean-Jacques Rousseaun filosofia ja sanan ”luonto” moninaiset merkitykset. Kirjoituksissaan hän on käsitellyt ennen kaikkea ympäristökysymyksiä, ja sen lisäksi poliittisen toiminnan luonnetta, taiteen yhteiskunnallisuutta, ruokaa ja puutarhanhoitoa.
Lähteeltä on julkaistu moninaisilla foorumeilla yli 300 kirjoitusta vuodesta 1996 lähtien. Hän on luennoinut laajalti yliopistoissa sekä yleissivistävissä ja yhteiskunnallisesti osallistuvissa yhteyksissä. Vuonna 2013 ilmestyi hänen teoksensa Niukkuuden maailmassa (niin & näin -kirjat, Tampere), joka käsittelee luonnonresurssien niukkuutta sekä sen vaikutusta tulevaisuuden politiikan mahdollisuuksiin. Vuonna 2105 ilmestynyt Paljon liikkuvia osia (Savukeidas) ruotii julkisen keskustelun ongelmia. Työnsä ohella Lähde hoitaa puutarhaa Lempäälässä vaimonsa kanssa ja toimii SPR:n vapaaaehtoisena ensiapupäivystäjänä.