Monthly Archives: December 2021

Vuosi 2021: Herkkutatteja, Le Guinia ja kompostin rakennusta

Metsässä.

Viime vuoden katsauksen aluksi kävin sen verran perusteellisesti läpi pandemian ajan tuntoja, että tällä kertaa jätän isommat jeremiadit sikseen. Kirjoitan BIOS-työssä ajankohtaisista aiheista muutenkin niin taajaan, joten keskityn nyt muistelemaan kulunutta vuotta omissa töissä ja harrastuksissa.

Käväisen kuitenkin yleisissä asioissa hiukan. Nimittäin näiden vuosikatsausten tekeminen muistuttaa, miten nopeasti vuoden uutisvirta muuttuu puuroksi, josta muistin on vaikea saada otetta – etenkin pandemian oloissa, joissa yksi asia hallitsee. Sen toki muisti, että tammikuussa väkijoukko ryntäsi Yhdysvaltain kongressiin, ja että Afganistan on suistumassa entistäkin syvempään kuiluun. Mutta hiukan yllätti muistaa, miten Myanmarin Nälkäpelit-tunnuksia soveltanut protestiliike tukahtui verilöylyihin ja muuttui sisällissodaksi niin nopeasti. Etiopiassa Tigrayn sota lainehti edes taas – hallitus pääsi niskan päälle ilmeisesti pitkälti tukijoiden toimittamien modernien lennokkiaseiden turvin. Viimevuotiset Beirutin räjähdykset olivat vain alkusoittoa: Libanonista on hyvää vauhtia tulossa romahtanut valtio. Turkin taloudellinen syöksykriisi on pysynyt pitkälti oman uutiskatseeni katveessa pompahtaen esiin silloin tällöin muistuttamaan, miten lähellä alueen katastrofien monimutkaistuminen entisestään on.

Lähempänä omia töitä: viimevuotisesta varovaisesta optimismista ”vihreän elvytyksen” mahdollisuuksista ei ole kauheasti jäljellä. Yhdysvaltain riisuttu ”Build Back Better” ei olisi ollut lähelläkään sitä, mitä Green New Dealin puoltajien vaatimuksissa esitettiin, mutta nyt se ei ole edes sitä. Koronan maailma ei myöskään todellakaan ole lujittanut kansainvälistä yhteistyötä vaan on osoittanut syvän (ja itsetuhoisen) solidaarisuuden puutteen. Sen sijaan joudutaan miettimään, kuinka pitkälle kriisi on ruokkinut autokraattien itsevarmuutta, kun Venäjä uhittelee oikein kunnolla. Pysy tässä iloisella mielellä. Mutta työtä on jatkettava.

*

BIOS-tutkimusasema Vallisaaressa.

BIOS-tutkimusyksikön vuoden toiminnasta ilmestyy tuttuun tapaan tammikuussa vuoden kooste, eli tässä keskityn kertaamaan lähinnä niitä asioita, joissa olin itse enemmän mukana. Yleisesti mainittakoon valopilkkuina osallistumisemme Vallisaaren Helsinki Biennaaliin sekä Jyväskylän kesän avaaminen ”Ekologinen jälleenrakennus” -esityksellä. Työvuoden muita erityispiirteitä olivat taajaan laaditut lausunnot Eduskunnan eri valiokunnille sekä loppuvuodesta käynnistynyt ensimmäinen podcast-sarjamme, Antti Majavan toteuttama metsäpodcast. Ja tietysti elokuussa Koneen Säätiö myönsi meille historiansa suurimman yksittäisen apurahan, jonka turvin voimme jatkaa töitä neljä vuotta eteenpäin! Tämän rahoituksen myötä tutkimusyksikön riveihin liittyy myös Jussi Ahokas vahvistamaan joukkomme talousymmärrystä. Mainittakoon vielä kotisivuillemme avattu video- ja podcastarkisto, johon on kerätty toistasataa tutkijoidemme esiintymistä.

Omassa BIOS-työssäni urakoin ennen kaikkea neljän artikkelimuotoisen tekstin kanssa. Yksi niistä ilmestyy ensi keväänä Gaudeamuksen julkaisemassa teoksessa Planeetan kokoinen arki, toinen kutsuartikkeli toivottavasti sekin eräässä filosofian alan lehdessä. Sen aiheeseen eli ympäristömittarien, aggregoinnin ja yhteismitallistamisen problematiikkaan, haluan pureutua ensi vuonna syvällisemmin. Kolmannen tekstin, pari vuotta tekeytyneen tieteellisen artikkelin, kohtalo on vielä refereiden ja julkaisijan kädessä – ensi vuoden alku menee palautteeseen reagoidessa ja lopullista päätöstä odottaessa. Neljäs, teksti, tieteellinen puheenvuoro laajemmalle englanninkieliselle yleisölle, ei ole vielä julkaisupaikkaa löytänyt. Tutkijan arkea tämä tietysti: parin vuoden uurastuksen kohtalona voi olla päätyminen ”takaisin luonnospöydälle”, kuten anglot sanovat. Toivottavasti tekstit kuitenkin löytävät kanavansa maailmalle.

BIOS-yhteistuotoksista, joissa olin mukana, ilmestyi maailmalle artikkeli ”Teollinen murros ekohyvinvointivaltiossaAlue ja ympäristö -lehdessä, tuttujen rakkaiden kollegoiden toimittamassa erikoisnumerossa ”Kohti ekohyvinvointivaltiota”. Emma Hakalan ja Tero Toivasen kanssa kirjoittamamme puheenvuoro ”Luoko nuorten ilmastoliike uutta kansalaisuutta?” ilmestyi Nuorisotutkimus-lehdessä (teksti ei ole luettavissa verkossa).

Alkuvuodesta minulta ilmestyi kaksi tekstiä Animalia-järjestön julkaisuissa. Olin Animalia-lehden vieraileva toimittaja juhlavuoden ensimmäisessä numerossa, jonka fokuksena olivat ympäristökysymykset. Artikkelissani ”Eläinkysymys ruokamurroksessa” suhteutin eläinoikeuskysymyksiä laajempaan tarpeeseen mullistaa ruokajärjestelmiä. Kirjoitin myös järjestön ensimmäiseen Eläinoikeusraporttiin luvun ”Ruoan tulevaisuus” – mukavasti Maaseudun Tulevaisuus noteerasi julkaisun. Ruokakysymyksiä käsitteli niin ikään kesäkuinen esseeni ”Nälkä lisääntyy maailmassa ilman koronapandemiaakin” Ulkoministeriön Kehitys-lehdessä.

Tammikuussa puhuin Suomen YK-liiton podcastissa kestävästä kehityksestä ja ruoasta. Vanha tuttu oli haastatellut minua tiluksilla jo viime vuoden puolella – mukava keikka! Helmikuussa pidin vierailuesitelmän Aallon ruokatutkijoiden porukalle. Yliopistossa tehdään kansainvälisesti katsoen käsittämättömän tasokasta tutkimusta ruokajärjestelmien tulevaisuudesta, ja oli hienoa päästä tutustumaan heikäläisiin paremmin. Olin myös asiantuntijakommentaattori Kehityspoliittisen toimikunnan raportin ”Ruokaturva ja ruokajärjestelmien tulevaisuus” tekemisessä, ja pidin huhtikuussa kutsutun puheenvuoron raportin julkaisutilaisuudessa. Jatkoin myös työtä Fingon ruokaturvaryhmässä ja olin mukana laatimassa ministeri Skinnarille kirjelmää YK:n ruokahuippukokouksen alla. Ruokakysymykset olivat aiheena, kun minua haastateltiin keväällä Tiede-lehteen ruoantuotannon tulevaisuudesta, ja samoista teemoista puhuin Helsingin Sanomien jutussa. Johannes Roviomaa haastatteli minua Voimassa otsikolla ”Miten ihmiskunta ruokitaan”. Joulukuussa olin keskustelemassa Just Food -hankkeen podcastissa rakkaan kollegani kutsumana.

Helsingin Sanomissa olin haastateltavana myös liittyen Seaspiracy-dokumenttiin. Monien tutkijoiden reaktiot dokumenttiin olivat rajun negatiivisia, ja myös haastattelukommenttini saivat kritiikkiä. BIOS-twitterissä kävin aihetta tarkemmin läpi ja annoin tutkimusviitteitä. On selvää, että minkään ”kohudokumentin” varaan ei tietämystään kannata yksin rakentaa, ja että niissä on aina virheitä, mutta silti oli kieltämättä aika hurjaa, että dokumentin kärjistyksiin reagoidessaan jotkut tutkijat olivat valmiit jopa kiistämään FAO:n raporttien perusviestin valtamerten kalakantojen tilan heikkenemisestä.

BIOS-blogiin kirjoitin vuoden aikana useamman kerran. Tammikuussa BIOS kommentoi minun johdollani laaditussa tekstissä ”Kiertotalouden suuret pienet askeleet” ehdotusta Suomen kiertotalousohjelmaksi. Maaliskuussa analysoin Dasguptan raporttia tekstissä, joka sai ilokseni paljon kiitosta ja synnytti myös kutsun puhumaan Ympäristöministeriön tutkimuskahveille huhtikuussa. Syksyllä päädyin oikeastaan vähän sattumalta kirjoittamaan laajan esseen ”Sivistys ekologisen jälleenrakennuksen maailmassa”. Vanha Helsingin kesäyliopiston sivuille kirjoittamani teksti oli häipynyt verkosta, ja se oli tarkoitus julkaista uudelleen BIOS-blogissa. Teksti osoittautui kuitenkin niin puolivillaiseksi, että halusin kohentaa sitä. Päädyin lopulta kirjoittamaan kaiken uudestaan. Tästäkin sain kuulla mukavasti kiitoksia, ja oli kiva tarttua moniin vanhassa filosofin työssäni keskeisiin teemoihin. Näihin aiheisiin haluaisin palata ensi vuonnakin. Lokakuussa ilmestyi vielä minun johdollani laadittu puheenvuoro ”Huoltosuhde ei ole vain taloudellinen yhtälö”.

Kaikenlaista muutakin tuli tehtyä. Tammikuussa olin mukana Ylen podcastissa ”Äiti, kuolevatko jääkarhut?”, ja kesäkuussa keskustelin Climate Moven podcastissa Leo Straniuksen kanssa. BIOS-twitterissä kommentoin Suomen ”kestävän kehityksen maailmanmestaruus” -henkselienpaukuttelua sekä osallistuin Juho Romakkaniemen irtikytkentäkommenttien purkamiseen. (Uskomattoman vaikealta tuntuu ihmisille olevan puhua tuosta aiheesta koherentisti: Teren ja Teron podcast-keskustelu on hyvä oppitunti.) Syksyllä olin Emma Hakalan ja Tero Toivaisen kanssa mukana Lasten ja nuorten säätiön tuottamassa rehtorien koulutushankkeessa: erittäin mukava ja kiinnostava kokemus, jossa pääsi tutustumaan uusiin ihmisiin. Pidin myös Kohtuukoulutuskasvatus-projektissa kaksi pitkää luentoa, joissa tuli paketoitua vähän kaikenlaista ympäristökriisiin liittyvää otsikolla ”Kohtuus ja kasvun rajat”. Tämäkin oli erittäin mukavaa – kiitos rakas Marika! Joskus olisi kiva ehtiä tehdä tällaisten perusasioiden luentosarja podcast -muodossa. Ystäväni Laura Ertimo pyysi minua asiantuntijakommentoijaksi lasten tietokirjaan Aika matka! Hieno ja opettavainen kokemus tämäkin. Suosittelen kirjaa lämpimästi.

Ja tietysti vastasin perinteiseen tapaan BIOS-uutiskirjeen laatimisesta. Se on mukavaa hommaa paitsi siksi, että pysyn hyvin perillä kaikkien kollegoiden töistä, myös siksi, että tulen syventyneeksi lukuisiin ajankohtaisiin aiheisiin paremmin. Kuluneena vuonna kävin mm. perusteellisesti läpi nettonollatavoitteiden problematiikkaa, IEA:n Net Zero by 2050 -raporttia, IPCC:n ja IPBES:in ensimmäistä yhteisraporttia, IPCC:n elokuista ilmastoraporttia sekä COP26 -kokouksen tuloksia.

*

Messuhommissa.

Tämän oli tarkoitus olla viimeinen vuoteni niin & näin -toiminnanjohtajana ja Eurooppalaisen filosofian seura ry:n puheenjohtajana, mutta toisin kävi. Lupasin pysyä hommissa vielä ensi vuoden, jotta siirtymä saadaan hoidettua sujuvasti. Kaikkea ei enää jaksa eikä ehdi, mutta niikkärissä pysyn tietysti mukana aina.

niin & näin sai toista kertaa Kultin laatulehtipalkinnon lokakuussa! Tänä vuonna pääsimme myös tauon jälkeen kirjamessuilemaan enemmänkin kuin tarpeeksi: Turussa, Helsingissä, Jyväskylässä ja Tampereella.

Kakkosnumerossa ilmestyi elämäni tärkein käännöstyö, Ursula K. Le Guinin ”Fiktion kantokassiteoria”. Kolmosnumeroon kirjoitin verkkotekstin ”Maa kompostista käsin”, jossa työstin monia Dasgupta-raportin pohdinnassa heränneitä ajatuksia, joista kävimme rakkaan ystäväni ja opettajani Yrjö Hailan kanssa kirjeenvaihtoa koko vuoden. Nelosnumeroon kirjoitin verkkotekstin elokuvasta Invisible Demons sekä käännöksen John Lanchesterin alkujaan London Review of Booksissa ilmestyneestä esseestä otsikolla ”Merten kolossit”.

*

Grönissä.

Vegaanisessa ruokablogissa Hyvä kurkku oli aktiivinen vuosi, kun työreissuja ehti taas olla pandemian rauhallisempina kesän ja syksyn aikoina, ja ehdimme käydä Marjaanan kanssakin parilla kaupunkireissulla. Arvioita kertyi yhteensä 80. Tuosta joukosta mieleenpainuvimpia esimerkkejä:

Helmikuussa Lillan Kök Tampereella oli omaleimainen ja maanläheinen fine dining -kokemus, hieno tutustuminen uuteen ravintolaan. Toukokuussa ihastuin niin ikään Tampereella Gastropub Nordicin pyttäriin. Kesän kynnyksellä Lempäälään avattiin keittolounasravintola Ratakiska, josta tuli saman tien rakas paikka: puutarhalle haimme evästä useaan otteeseen, ja paikan päälläkin ehdin syödä pari kertaa.

Kesäkuussa nautimme rakkaan ystäväni Samulin kanssa La Negritan tacoista Tammelantorilla ja kesäkuussa Marjaanan kanssa illastimme itsemme onnellisiksi Mei Linissä Helsingissä. Heinäkuussa nautimme herkullisen kokousaamiaisen kollegan kanssa Helsingin Tannerissa.

Elokuussa kävimme Marjaanan kanssa Bistro Viljassa Tampereella, ja illastimme uudestaan joulukuussa. Jos vuoden uusi ravintolatapaus pitäisi valita, tämä se olisi! Lokakuun kirjamessujen yhteydessä söin Turun Nomadissa harvinaisuuden eli oivallisen ravintolapastan. Thai Vegan Kitchenin tyyppien ravintola aukesi Helsingissä, ja kirjamessujen aikaan tajusin vihdoin käydä Brindavanissa Pasilan rajalla.

Marraskuussa arvioin intialaisen kasvisravintola VegPointin Porissa. Ainoana sellaisena kai koko Suomessa se on ehdottomasti vuoden toinen ravintolatapaus, ja kolmas on Tampereelle avautunut mahtava Whatever, Joulukuussa kerkesin toistaiseksi (ja varmaan pitkään aikaan) viimeisillä Helsingin reissuilla illastaa Kamomessa ja Daily Dosessa.

Täysin vegaaninen Nordic Gelato Factory ilahdutti Tampereen kesässä, ja mainittakoon vielä, että tänä vuonna Porista sukeutui maan kiinnostavin pizzakaupunki!

Surullisia uutisia ravintoloiden lopettamisesta tuli paljon. Erityisen paljon iskivät Tartinen, Café Gopalin, New Bamboo Centerin, Bengol Curryn, Bei Fangin ja Home Tasten lopettamisuutiset.

*

Kompostin rakennusta.

Puutarhalla vuoden tärkein tapahtuma oli ehdottomasti kahden uuden kompostikehikon rakentaminen. Vanha pääkehikko oli tullut tiensä päähän, ja toiselle oli ollut pitkään tarvetta. Komposteihin liittyi myös vuoden tärkein kirjoitusurakka, esseen ”Näin kompostini opetti minua” kirjoittaminen Suomen Luontoon. Sen julkaisusta seurasi kiva kirjeenvaihto eläkkeellä olevan puutarhan perustajan kanssa!

Keväällä keräsin enemmän vuohenputkea kuin koskaan ja opettelin säilömään sitä italialaisittain – todellista herkkua! Ystävältä saimme hankittua ison paalin olkia, joten pystyimme lopettamaan ärsyttävien puutarhamuovien käyttämisen kurpitsakummuissamme. Kurpitsasato oli komea, ja toisen ystävän vinkistä tajusimme vihdoin, että niiden säilyttäminen onnistuu huoneenlämmössä hämmentävän pitkään (vielä tätä kirjoittaessa kolme kurpitsaa odottaa laittamista kotona). Kokeilimme menestyksekkäästi spaghettikurpitsan viljelyä ja tykästyimme sen makuun. Cicoria kasvoi kuumassa kesässä niin komeasti, että pystyin viemään sitä italialaiselle tutulle aimo paketin Helsinkiin. Uusi parsamaa tuotti kunnolla satoa. Kurkkusato oli komea, tomaattisato suuri ja monenkirjava, ja chilivalikoimakin monipuolistui.

Kuten moni muu, kerkesimme keräämään hirmuisen määrän herkkutatteja. Niitä kuivattiin litrakaupalla, mutta ennen kaikkea opettelimme laittamaan niitä tuoreina uusin tavoin. Grillatut yrttiset lakit Antonio Carluccion reseptillä olivat täyteläisiä, ja vähintään yhtä paljon ihastuin ristiviilleltyihin halkaistuihin ja pannulla paistettuihin tatteihin.

Porcini!

*

Alkuvuosi meni tiukempien rajoitustoimien piirissä, ja omaa arkeani hallitsi alkuvuonna Lempäälän SPR:n avustustyö rokotusten opastustoiminnassa. Omanlaistaan jälleenrakennusta tapahtui omassa elämässä: perikunnan tilusten yli satavuotisissa talousrakennuksissa teetettiin kattoremontti, ja taloyhtiössämme tehtiin yhteisymmärryksessä päätös maalämpöön siirtymisessä. Hemmetin kismittävä vastoinkäyminenkin koettiin, mutta siitä ei tässä sen enempää.

Tammikuussa ehti olla vielä yksi Helsingin työreissu Tieteen päivien paneelin nauhoituksessa, ennen kuin poikkeustoimet iskivät taas kunnolla päälle. Luennon Porin lyseon lukion ensimmäisenä ”tiedekummina” sain pitää jo etänä. Sitten elämä alkoikin pyhittyä työhuoneella jäkittämiseen. Maaliskuussa sentään kävimme perinteiseen tapaan leikkaamassa useiden ystävien omenapuita. Syntymäpäivää vietimme jälleen Marjaanan kanssa kahdestaan, kahvitellen järven rannalla. (Ensi vuoden 50-vuotisia minun olikin tarkoitus ”paeta” reissuun. Alkujaan ajatuksissa oli junamatka Italiaan, joka vaihtui laivamatkaksi Tukholmaan, sitten realistisemmin kaupunkireissuksi Turkuun. Saas nähdä, jäämmekö ensi maaliskuussakin kotinurkkiin tai anoppilaan.)

Kilpikonnan syntymäpäivä.

Acatiimissa ilmestyi artikkeli ”Yhteiskuntatieteet sivuosassa”, jossa minä ja Janne Hukkinen kommentoimme ihmistieteiden marginaalista asemaa ympäristötutkimuksen rahoituksessa. Huhtikuussa esittelin BIOS-tutkimusyksikön toimintaa Helsingin yliopiston etäluennolla, puhuin pientuottajien asemasta Omavaraopiston kurssilaisille, pidin Helsingin yliopiston maantieteen puolella esitelmän ”What is it to be a natural resource?” ja olin mukana Elokapinan mediapaneelissa. Toukokuussa puhuin Maaseudun Tulevaisuuden jutussa ympäristöliikkeen historiasta.

Kesäkuussa oli ensimmäinen työreissu sitten tammikuun ja Tieteen päivien nauhoituksen! Rakas ystäväni Jukka Mikkonen oli kutsunut minut konferenssin Aesthetics in the Age of Environmental Crises keynote-puhujaksi otsikolla ”What is in an environmental crisis? BIOS-kollegoiden kanssa tapasimme kasvokkain pitkästä aikaa Kirkkonummella. Kerkesimme myös tutustuttaa rakkaan kummipojan Ossi Somman patsaspuistoon.

Ossi Somman Tuonelan portit.

Heinäkuussa Maaseudun Tulevaisuuden Nikke Kinnunen kävi haastattelemassa minua puutarhalla, ja Lappeenrannan Uusi Festivaali -tapahtuma avattiin minun videotervehdykselläni. Marjaanan kanssa kävimme Helsingissä taiteen ja hyvän ruoan täyteisellä reissulla: Tony Vaccaro, Grönin lettukestit, Helsinki Biennaali, HAMin Katharina Grosse ja monia muita taide-elämyksiä. Veljenpojan rippijuhlat vietettiin Pohjanmaalla, ja ystäväperheen kanssa kävimme Rapolan linnavuorella, jonka maisemat toivat mieleen yhtäältä Hârnmaster-roolipelin kanssa vietetyt vuodet ja toisaalta Viimapään rinnettä pitkin hiiviskelevät nazgulit. Kummatkin kesän perinteiset ystävien vierailut saatiin järjestettyä tiluksilla, ja pääsimme nostamaan valkosipulit maasta porukalla.

Sadonkorjuuta.

Elokuussa ehdimme käydä uudestaan Helsinki Biennaalissa, nyt isoveljen ja veljentyttären kanssa, ja Mei Linissä söimme käsittämättömän hyvän ja runsaan illallisen. Kävin Suomenlinnassa Platonin akatemian luennon kuvauksissa, ja olin yksi haastateltavista Suomen Kuvalehden laajassa artikkelissa ilmastoapatiasta.

Kävimme hakemassa puutarhalle kunnon lastin hevosenpaskaa ystävän tilalta, Sastamalassa ihastelimme Pyhän Olavin kirkkoa sekä Tyrvään pappilassa Chagall-näyttelyä, ja Tampereella kiersimme innoissamme Finlayson Art Area -näyttelyn.

Syyskuussa luennoin Tampereen yliopistossa ja TAMKissa. Marjaanan kanssa kävimme Banksy-näyttelyssä Mäntässä (pidimme), ja vanhan ystävän syntymäpäiväjuhlat olivat ainutkertainen ja unohtumaton kokemus myös tällaiselle uskonnottomalle. Ikimuistoinen oli myös Teatteri Telakan ”Satujen Disko” Gootti-Nuutin johdolla. Olin mukana Anna-lehden maaseudun kehitystä käsittelevässä jutussa, ja Radio Moreenissa minua haastateltiin ilmastoaktivismista. (Loppuvuonna kuultiinkin sitten synkkiä uutisia Moreenin leikkauksista.)

Lokakuussa minulla oli suuri kunnia olla Rouhisen Saulin kutsumana Viherympäristöliiton 30-vuotisjuhlien juhlapuhuja. Ylöjärven lukiolaisten haastattelu oli metka tapahtuma, ja suorastaan pakahduin onnesta Spin-lehden tehdessä minusta henkilökuvahaastattelun. Kauppalehden jutussa puhuin kehitysoptimismista.

Nomadissa.

Turun kirjamessuilla Marjaana oli sattumalta mukana alkureissusta, ja pääsimme nauttimaan yhdessä Nomadin herkuista. Mirkan ja Mikin kanssa vietetty ilta oli täydellinen, ja Karelin näkeminen lämmitti ja toi voimia, kuten aina. Turun scifiseuran osastolla oli mukava päästä taas käymään. Helsingin kirjamessujen aikaan olin koko ajan lopen uupunut, mutta pääsin kuitenkin tapaamaan monia rakkaita ystäviä. Kirjaostosten joukossa tärkeimmät olivat kolme Lovecraft-kokoelmaa S. Albert Kivisen jäämistöstä rakkaiden ystävien antikvasta.

Marraskuussa haastattelin rakasta ja viisasta Mikko Pelttaria Tampere-talolla hänen kirjastaan Lämpenevä Maa. Samana päivänä vanha tuttu haastatteli minua All Youth -hankkeen blogiin kestävää hyvinvointia käsittelevän sarjan ensimmäiseen osaan. BIOS-kollegoiden kanssa kävimme katsomassa Dosentit-näytelmän Kansallisteatterissa. Jyväskylän kirjamessuilla vietin aikaa ystävien kanssa ja jouduin sietämään yllättävän taajaa tiedevastaista jankkausta tiskillä käyneiltä. BIOS-porukalla vietimme hienon tutustumisseminaarin Ahokkaan Jussin kanssa ja juhlimme Suomenlinnassa.

Bistro Viljassa.

Joulukuussa puhuin elonkirjosta Tampereen Metsossa Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisen osaston tilaisuudessa ja osallistuin etänä Helsingin yliopiston monitieteinen ympäristöntutkimus -kurssin paneeliin ylikulutuksesta.

Marjaanan kanssa nautimme suunnattomasti Tampereen teatterin näytelmästä Kansalliskirjailija – kiitos Mikko ja muut!

*

Ettäs tiedät, senkin irkku.

Kuluneena vuonna sain pääni työlukemisasennosta mukavan usein toiselle uralle, joten pystyin lukemaan kaunokirjallisuutta ilahduttavan paljon. Ursula K. Le Guinin tuotannosta luin monta puuttuvaa: tykästyin etenkin teoksiin Changing Planes ja Searoad, kun taas Beginning Place taisi olla ensimmäinen Le Guin, josta en pitänyt yhtään. Olin napannut vuosia sitten lukulistalle Barbara Kingsolverin romaanin Flight Behavior, mutta nyt vasta kerkesin – suunnattoman hieno kokemus! Kim Stanley Robinsonin The Ministry for the Future oli tuskastuttava infohyöky, mutta se oli kiinnostava lukea rinnan Jeff VanderMeerin Hummingbird Salamanderin kanssa. Kirjoitin kummastakin Spin-lehteen: arviot ilmestynevät ensi vuonna verkko- tai paperiversioissa.

Ystävä suositteli Juhani Karilan romaania Pienen hauen metsästys, ja ihastuin siihen yllättävän paljon. Kotimaista luin muutenkin normaalia enemmän: Johanna Vehkoon Oikeusjuttu, Jouni Tikkasen Lauma ja Ville Tietäväisen Harvennus.

Vuoden aikana katsomistani elokuvista hienoimpia kokemuksia oli Kielletyt leikit (1952), josta en ollut jostain syystä kuullut koskaan aiemmin. Yritin metsästää ainoaa hyvää Le Guin -filmatisointia Lathe of Heaven (1980) levykkeellä, mutta koska täällä toimivaa formaattia ei saanut mistään, tyydyin Youtube-tallenteeseen. Heikosta kuvan ja äänen laadusta huolimatta kokemus oli sykähdyttävä, sillä tämä filkka oli jäänyt syvästi mieleen lapsuudestani. Vanhoja rakkauksia kutitteli kaunis Thunder Road (2018), ja olihan Blinded By the Light (2019) nyt herranen aika myös suloinen raina. Ystävältäni Tuukalta lainaamani uppo-oudon Stanislaw Lemin teokseen löyhästi perustuvan elokuvan The Congress (2013) katsoin myös – kerrassaan hämmentävää. Scifipuolella Teema näytti liikuttavan, naiivin, surullisen ja kauniin nuoruuden lempielokuvani Silent Running (1972). Katsoin myös klassikon Invaders from Mars (1953), jonka kylmän sodan propagandaluonteen olin lapsena luontevasti missannut. Nörttinä oli myös hauska spotata klassiseen XCOM-tietokonepeliin omaksuttuja elementtejä! Stalkerin (1979) katsoin uudestaan vuosien jälkeen. Edellinen kerta taisi olla liki 20 vuotta sitten, kun laadimme tutkijoiden dialogia Mikko Kannisen Stalker-ohjaukseen Helsingin kaupunginteatteriin.

Missasin Peter Jacksonin dokumentin They Shall Not Grow Old (2018) teatterilevityksessä, mutta nyt näin sen vihdoin tallenteena. Historiallisista kuvauksista Mike Leigh’n Peterloo (2018) jäi vahvasti mieleen, etenkin kun olin tutustunut sattumalta verilöylyn historiaan taannoin. Animaatioelokuvista Tehran Taboo (2017) ja Anomalisa (2015) pidin kovasti. Rajan (2018) peikkokansan yksinäiset kouraisivat syvältä. Pitkästä aikaa katsoin myös uudestaan Leonen spaghettilänkkäritrilogian sekä elokuvan Duck, You Sucker! (1971), jota en ehkä ollut koskaan nähnyt, vaikka olin aikanaan kääntänyt Chuck Dyken tekstinkin aiheesta. Kerrassaan outo filmi, mutta ei niin eriskummallinen kuin Vera Cruz (1954), jonka näin niin ikään ensi kertaa.

Televisiosarjoissa pysyin pääosin tiukasti klassikoissa. Katsoin vihdoinkin Prisonerin eriskummalliseen loppuun saakka. Hankin itselleni myös History of Rome -podcastin innoittamana sarjan I, Claudius. Jos joku väittää, televisio oli ennen kesyä, ei tiedä, mistä puhuu. The Martian Chronicles oli mahtava nähdä lapsuuden jälkeen uudestaan, ja Marjaanan kanssa nautimme ainoan oikean Miss Marplen eli Joan Hicksonin tutkimuksista ja Jeevesin ja Woosterin kommelluksista, jotka sain vihdoin hankittua kokonaan. Jotain uudempaakin toki tuli katsottua: erityismaininnan ansaitsee The Good Place, jota jäi ihan ikävä sarjan päätyttyä. This is why people hate moral philosophy professors.

Podcasteissa uusia tuttavuuksia olivat mm. Floodlines, 1619, History of the Crusades ja Ilmasto on peto.

*

Vuoden aikana lahjoitukseni ovat menneet Siemenpuulle, Amnestylle, Naisten pankille, Suomen Punaiselle Ristille, World Food Programille, Finnwatchille, Oikeutta eläimille -järjestölle, Mancester Green New Deal podcastille, Fall of Civilizations -podcastille, Revolutions -podcastille, Internet Archivelle, Pro Nissbackalle, Turun scifiseuralle sekä afganistanilaiselle RAWA-naisjärjestölle.