Vuosi 2016: BIOS-työtä, luentomatkoja ja ruokakirjoittamista

Kulunut vuosi ainakin tuntuu olleen selkeälinjaisempi kuin edellinen, jonka palasia keräilin kokoon hämmentyneenä viime joulukuussa. Tänä vuonna oli työ BIOS-tutkimusyksikössä, eikä mikään kurssiopetus tai pitkä matka häirinnyt sitä. Pääsin perehtymään ympäristö- ja resurssikysymyksiin paljon syvällisemmin kuin koskaan aiemmin.

BIOS hallitsikin koko vuotta. Vaikka englanninkielinen kirja on edelleen työn alla, tutkimusyksikön pilottihanke YLE:n kanssa oli ensi sijalla. Paneuduin laatimaan laajoja taustapapereita tutkimusporukkamme ja toimittajien yhteistyötä varten väestönkasvusta, vesikysymyksistä, ruoantuotannosta, kalastuksesta ja vesiviljelystä sekä liikkumisesta. Tämä vaati valtavasti lukemista, niin laajojen raporttien kuin yksittäisten tutkimusartikkelienkin. BIOS-porukkamme muut jäsenet tekivät vastaavaa kartoitustyötä, joten sain perehtyä myös energia- ja ilmastokysymyksiin, talouskeskusteluun ja moniin muihin aiheisiin.

BIOS-tutkimusyksikön porukka eli Antti Majava, Tere Vadén, Karoliina Lummaa, Paavo Järvensivu, Tere Toivanen, Jussi Eronen ja Ville Lähde.

Oman porukan kokousten ohella työ vei minut lukuisiin seminaareihin ja yhteistyötapaamisiin muun muassa Kansallisen ennakointiverkoston ja Kehys ry:n tilaisuuksissa. Sain kymmeniä uusia kiinnostavia tuttavuuksia ja opin paljon sellaista, johon meidän työporukkamme oppineisuus ei ulottunut. Erityisesti nautin saadessani kuunnella Tuuli Hirvilammin ja Janne Hukkisen oivaltavia esityksiä monessa eri tapahtumassa.

Vaikka tutkimusyksikkömme väki oli innoissaan työn touhussa läpi vuoden, pelko rahoituksesta vei voimia – ja hakemusten tekeminen oman siivunsa työajasta. Joulukuussa saimme kuitenkin runsaamman rahoituksen kuin uskalsimme toivoakaan, ja nyt voimme keskittyä puurtamiseen seuraavat neljä vuotta.

Niukkuuden maailmassa myytiin tänä vuonna loppuun, vaikka sitä saakin sähkökirjana edelleen. Turun kirjakahvilasta löytyi loppuvuodesta vielä yksi kappale.

Teen edelleen työtä pääosin kotona työhuoneessani, mutta BIOS-työ on tuonut mukanaan paljon reissaamista – minusta onkin kehkeytymässä matkahelsinkiläinen. Kirjailijatyön poikimien luentomatkojen ja vapaaehtoistoiminnan ohella tämä on tuonut ison muutoksen elämänrytmiini, kun neljännes vuoden päivistä kuluu matkoilla. Yllättäen tästä tuli myös kirjailijana kiireisin luentovuosi koskaan: viime vuonna ilmestynyt Paljon liikkuvia osia poiki paljon kutsuja, ja myös Niukkuuden maailmassa työllistää edelleen. Vuoteen kuului kolmisenkymmentä erilaista luentoa, haastattelua tai muuta esiintymistä.

 

*

 

Tärkein vapaaehtoistyön muotoni, niin & näin -lehti ja sen rakas taustayhteisö Eurooppalaisen filosofian seura ry ottivat tietysti oman siivunsa vuodesta. Uuden työn vaatimukset kuitenkin näkyivät siinä, etten kerinnyt kirjoittamaan juuri yhtään lehteen tai laisinkaan Filosofia.fi-verkkolokiin. Viimeiseen numeroon sain sentään aikaiseksi yhden käännöksen ja kaksi lyhyttä kirjoitusta. Muutoin keskityin toiminnanjohtajan hommiin sekä myyntityöhön messuilla ja muissa tapahtumissa. Vuoden aikana käynnissä oli monta uudistusta: sähkökirjojen myynnin lanseeraaminen, avoimen julkaisun kehittäminen, uuden verkkokaupan avaaminen sekä kaksi suurta myyntikampanjaa.

Kaksi tärkeää asiaa yhdessä.

niin & näin -lehdessä eli niikkärissä oli käynnissä muitakin muutoksia, kun päätoimittajatiimi kasvoi kolmihenkiseksi. Päätoimittajina ovat nyt Jaakko Belt, Anna Ovaska ja Tytti Rantanen. Anna muuten laskeskeli vuoden kuluessa, että lehti on saavuttanut kirjoittajapuolella sukupuolten tasapainon, sillä jakauma on aika tarkkaan 50-50. Olen ylpeä tästä, sillä filosofia on niitä tieteen aloja, joilla opiskelijoiden naisvaltaisuudesta huolimatta miehillä on ollut perinteisesti yliote näkyvyydessä – institutionaalisista asemista puhumattakaan. Tätä työtä on tehty niikkärissä vuosikausia, ja on mukavaa, että se on kantanut hedelmää.

*

Lisääntynyt reissaaminen on sen sijaan piristänyt entisestään toista vapaaehtoisprojektiani eli Hyvä kurkku -ruokapalstaa. Sylvi-verkkolehdessä ilmestyvä palsta sai tänä vuonna vihdoin rinnalleen Hyvän kurkun Facebook-sivut, joiden suosio on ollut ilahduttava. Vuoden aikana ilmestyi 64 arviota, ja tältä vuodelta jäi julkaisujonoon vajaat parikymmentä lisää – sentään sataan en päässyt. Tänä vuonna Hyvä kurkku rikkoi joka tapauksessa 200 arvion rajan komeasti – ja vaikka osa ravintoloista on lopettanut, arkistoista löytyy pian parinsadan edelleen toimivan ruokapaikan vegaanitarjonnan arviot sekä lukuisia kirjoituksia ulkomailta.

Suomen parasta vegaanistasushia Tampereen Kauppahallin Umamissa.

SPR-vapaaehtoistyöhönkin ehdin käyttää jonkin verran aikaa, mutta etenkin syyspuolella muu elämä jyräsi sen yli. Ensi vuonna minun on pakko löytää aikaa, koska ensiaputyö on minulle tärkeää paitsi oman arvonsa vuoksi myös varoventtiilinä kirjoittamisen, lukemisen ja kokoustamisen täyteiselle elämälle.

*

Toinen välttämätön pakopaikka on tietysti puutarha, jota hoidamme rakkaan vaimoni ja parhaan ystäväni Marjaanan kanssa. Tänä vuonna saimme vihdoin korjattua uskollisen kasvihuoneemme sukulaisteni avulla – talkooväestä oli muutenkin valtava apu kevättöissä. Kokeilimme ensimmäistä kertaa tomatillojen kasvattamista, ja sato ylitti kaikki odotuksemme. Tomatillosalsa on niin hyvää, että kasvatamme varmasti näitä jatkossakin. Härkäpapuja saimme riivittynä yli 30 litraa, joten favettaa riittää ensi satokauteen. Rapinikokeilumme epäonnistui sen sijaan surkeasti, ja kurkku- ja tillisadot olivat vähällä jäädä kokonaan saamatta. Oppia ikä kaikki.

Kesän sadon nauttimista Lempäälän Hulaudessa.

Olen ehtinyt lukea hävettävän vähän kaunokirjallisuutta, mutta ei se ole ihmekään tämän kiireen keskellä. Uusista lukukokemuksista Jeff Vandermeerin Annihilation oli ehdottomasti kiinnostavin. Elokuvien ääreenkin ehdin pysähtyä turhan harvoin. Mieleenpainuvimpia olivat Una Giornata Particolare, I am Thor ja Nuovomondo. Kuten ajan henkeen kai kuuluu, televisiosarjoja tuli katsottua enemmän. Scifin harrastajana nautin Expansen klassisista teemoista ja suoraviivaisesta kerronnasta, joka oli mukava poikkeus kymmeniä tarinalinjoja, red herringejä ja cliffhangereita uupumukseen asti vilisevistä scifi- ja fantasiasarjoista. Stranger Things ilahdutti vanhaa roolipelinörttiä. Onnistuin myös löytämään vanhan brittisarjan Edge of Darkness dvd-levyn ja pääsin verestämään muistojani. Sarja oli nuoruuteni avainkokemuksia ja pidin siitä edelleen – joskin Gaia-mystiikka tuskastutti minua jo aikanaan 80-luvulla.

*

Tammikuun alussa vierailin YLE Radio 1:n Aristoteleen kantapää -ohjelmassa puhumassa kirjani Paljon liikkuvia osia teemoista. Opetusalan Educa-messuilla Helsingissä niin & näin sai kirjoja ja lehtiä lukijoille enemmän kuin koskaan aiemmin – uusien opetussuunnitelmien myötä ajattelutaitoihin opastavalle kirjallisuudelle on yhä suurempi tarve.

Marjaanan kanssa ehdimme käväistä päiväreissulla Helsingissä Cartier-Bressonin ja Ai Weiwein näyttelyissä, ja kerkesimme pistäytyä myös Temppeliaukion kirkossa, jossa lienen vieraillut edellisen kerran pikkupoikana. Kävin Turussa tapaamassa rakkaita ystäviäni Muukkosia ja Karelia, ja samalla pääsin tutustumaan Rauninaukion oivalliseen VG Wokiin. Sain vietnamilaisen bahn mi -patongin, joka ei hävinnyt yhtään Brooklynin kokemukselle viime vuonna. Ruokapuolella Tampereella lanseerattiin vegaanimaailman vänkä uutuus, kun Kekkosentien Neste alkoi tarjota monipuolisesti vegaanista grilliruokaa.

Tammikuun lukukokemuksista mainittakoon Kukka Rannan ja Mikael Brunilan artikkeli New Yorkin asunnottomuudesta (LINKKI: http://www.maailmankuvalehti.fi/2016/1/pitkat/ilman-kotia).

*

Satusetänä. Onnellisena.

Helmikuussa oli monin sortin kiireitä. Tampereen yliopistossa luennoin professori Mikko Lehtosen työpajassa, joka käsitteli julkisen keskustelun polarisoitumista. Vierailin asiantuntijana SITRA:n koulutustapahtumassa Sannäsissä – kokemus oli huomattavasti hauskempi kuin odotin. Tulin myös tutustuneeksi useampaan kollegaan. Kiasmassa järjestetyn Skills of Economy -kurssin vierailuluennolla pääsin uudistamaan luentokonseptiani, mikä oli piristävää ja onneksi ilmeisen toimivaakin. Matkalla pääsin myös yöpymään rakkaiden ystävieni Samin, Johannan ja Annan luona. Satujen lukeminen Annalle oli vuoden mukavimpia hetkiä. Toisella reissulla pääsin vierailemaan vanhojen ystävieni Annin ja Antonin luona ja leikkimään ihanan Ruffen kanssa. Reissutyö tarjoaa hyvän tekosyyn ruinata yösijaa ja uudistaa ystävyyksiä.

Telakalla pidettiin Tiiliskivi-kirjallisuuspalkinnon jakotilaisuus. En voittanut, mutta pelkkä ehdokkaaksi päätyminen oli yllätys ja suuri kunnia. Ystäväni ja BIOS-työtoverini Paavo Järvensivun kirja Rajattomasti rahaa niukkuudessa ilmestyi. Olinkin päässyt kommentoimaan hienon opuksen käsikirjoitusta. Paavo muistuttaa tärkeästä asiasta: rahan niukkuutta ei tule sekoittaa aineellisten resurssien niukkuuteen. Jos näin tehdään, kriittinen talouskeskustelu jää hampaattomaksi.

niin & näin -kirjasarjassa julkaistiin minulle tuiki tärkeä Kenan Malikin kirja Monikulttuurisuus, ja niin & näin -lehdessä ilmestyi hänen haastattelunsa. Malik ei sorru yksinkertaisiin käsityksiin kulttuureista, ei tuomitseviin tai romantisoiviin, vaan hän ymmärtää inhimillistä moninaisuutta sekä tapoja rajoittaa sitä yksikasvoistaviin leireihin.

Viime vuonna ihastuin Doylestownissa perinteiseen kaivuukuokkaan (cutter mattock), mutta en löytänyt työkalua Suomesta. Kyselin seppiä takomaan sellaista, mutta usea kieltäytyi haasteesta, kunnes Seppä Antti suostui suorastaan innostuneena. Ystäväni ja opettajani Chuck Dyke ja hänen poikansa ovat antaneet George Carlinin innoittamana tälle työkalulle nimen Piano (please hand me the piano), ja oma Pianoni saapui helmikuussa Hulauteen. Antti oli tehnyt hyvää työtä.

Could you hand me the piano, please?

Ruokarintamalla kiintoisin uutuus oli tamperelainen Yitong Hot Pot, jossa juhlistimme rakkaiden ystäviemme naimisiinmenoa.

Rakas ystäväni ja Yliopisto-lehden toimittaja Mikko Pelttari kunnostautui jälleen, nyt massasukupuuttoja käsittelevällä artikkelilla. Sain myös iloisia uutisia, että joukkorahoittamani dokumenttielokuvaprojekti Worlds of Ursula K. Le Guin sai kerättyä tarvittavan rahoituksen. Tuin vuoden aikana myös Finnwatchin toimintaa.

*

Maaliskuussa ystäväni Ville Hämäläinen järjesti mukavan keskustelutilaisuuden kirjasta Paljon liikkuvia osia minulle rakkaassa 931-ravintolassa eli Ysärissä. Niukkuuden maailmassa -kirjasta aiemmin kirjoittanut Minea Koskinen kutsui minut keskustelemaan Tampereen yliopistotelevisioon kaupunkien tulevaisuudesta. Kävin myös YLE:n Puheen päivässä keskustelemassa kirjan Paljon liikkuvia osia teemoista. Jyväskylän sosiologipäivillä vietin suurimman osan ajasta niin & näin -pöydän takana, mutta ehdin sentään käväistä BIOS-tutkimusyksikön esittäytymisessä ja viettää mukavan illan Vakiopaineessa. Palattuani Tampereelle sain Nomu-ravintolassa järkyttävän hyvän minulle räätälöidyn vegaaniaterian. Ruokalajit päätyivätkin sittemmin listalle ja saavuttivat suurta suosiota. Ihan yhtä nappiin mennyttä purilaista en ole kyllä saanut toiste. Toinen kuukauden ruokatapaus oli tamperelainen Café & Bakery Mimosa, josta tuli saman tien suosikkikahvilani.

Mimosan vihikset. Ah.

BIOS-toverini Tero Toivanen oli toisena kirjoittajana Vuoden tiedekynällä palkitussa artikkelissa. Ilokseni saimme myös vuoden ensimmäiseen niin & näin -lehteen Teron oivallisen tervanpolttajia käsittelevän artikkelin. Ystäväni Inkeri Koskinen taas voitti Vuoden tiedekirja -palkinnon teoksellaan Villi Suomen historia.

*

Huhtikuussa osallistuin paneelikeskusteluun Helsingin Ylioppilasteatterissa Nykyaika-tapahtumassa. Vierailin myös ensimmäistä kertaa vuosikausiin Joensuussa puhumassa valtavan ihanassa Kulttuurikahvila Laiturissa ympäristöpakolaisuudesta. Sain viettää aikaa vanhan ystäväni Joukon kanssa, joka vei minut kuuntelemaan käsittämättömän hienoa musisointia Sointulassa. Ruokailukokemukset olivat niin hyviä, että vierailu poiki kolme ylistävää Hyvä kurkku -arviota.

Sain myös tilaisuuden tutustua Lasse Nordlundiin, jonka kanssa keskustelimme omavaraisuudesta Sari Valton ohjelmassa YLE Radio 1:ssä. Lasse on sydämellinen ihminen, jonka kanssa oli mukava jäädä juttelemaan pitkäksi aikaa lähetyksen jälkeenkin. Tere Vadén haastatteli Lassea myös niin & näin -lehteen seitsemän vuotta sitten. BIOS oli myös radioaalloilla, kun työtoverini Karoliina, Paavo, Jussi ja Tero juttelivat tamperelaisessa Totuusradiossa antroposeenistä Mikko Pelttarin kanssa.

Vanhat ystäväni Tuuli Hirvilammi ja Marko Ulvila olivat tekemässä teosta Talous kasvun jälkeen, jonka julkistamistilaisuuksissa pääsin käymään Helsingissä ja Tampereella. Kirjan tekijät ovat kiertäneet maata puhumassa ihailtavan aktiivisesti, ja olen saanut käydä kiehtovia keskusteluita tietyistä näkemyseroista huolimatta tai ehkä niistä johtuen.

Kuukauden ruokakokemus lie ollut helsinkiläinen African Pots, jossa söin erinomaisen lounaan BIOS-kaverien kanssa. Tosin en ole ehtinyt vielä käydä siellä uudelleen. Paikka on sivussa normaalireiteiltäni. Mutta suosittelen sitä mitä lämpimimmin.

*

Myyntimiehen eväät.

Toukokuussa pääsin Suomen tietokirjailijat ry:n kirjailijavieraaksi Tampereen Steiner-lukioon. Vierailu oli mitä mukavin, ja vastaava opettaja sattui vielä olemaan vanha tuttuni. Helsingissä HENVI Science Day -tapahtumasta mieleen jäi etenkin professori Barry Smitin luento – varsinkin hänen tervetulleet muistutuksensa sanoihin ripustautumisesta. Samaa ”sanamagiaa” olen käsitellyt molemmissa kirjoissani. Koneen säätiön Kamarissa pääsin tutustumaan muihin Jakautuuko Suomi? -haun hankkeisiin. Maailma kylässä -festivaaleilla päivystimme niin & näin -pöydän takana ja juhlimme kevätkauden päättymistä perinteiseen tapaan toimitusporukalla.

 

Lempilehdestäni London Review of Booksista jäi mieleen kiinnostava artikkeli bitcoinista ja sen taustalla olevasta teknologiasta.

*

Kesäkuussa työreissut jatkuivat. Kävin Turussa kirjailijavierailulla Kirjan talossa (en ollutkaan koskaan päässyt siellä käymään). Samalla matkalla osui eteen kuukauden ruokalöytö, kun illastin ystäväni Yrsan kanssa Tintåssa ja söin yhden parhaimmista Suomessa saamistani vegaanipizzoista. Helsingissä ”For the Next Generations” -tapahtumassa suomalaiset kommentoijat pesivät keynote-vierailijat, kun Tuuli Hirvilammi ja Janne Hukkinen lausuivat kriittisiä huomioitaan. Etenkin Heikki Hiilamon oivallinen esitys jäi mieleen – ja siitä poikikin hänen kolumninsa vuoden viimeiseen niin & näin -lehteen.

Onneksi lomaillakin ehti, vaikka vapaaehtoistyöt kuormittivat koko kesän ajan enemmän kuin olisi pitänyt. Marjaanan kanssa kävimme pikaisella Helsingin reissulla katsomassa Jaakko Heikkilän näyttelyä ”Veden kätkemiä huoneita”. Hietalahden kauppahallin Fat Ramen ja Ruoholahden Cargo tarjosivat molemmat mahtavia ateriointielämyksiä. Pääsin myös käymään Ossi Somman juhlanäyttelyssä ystävieni kanssa – edelliset vierailut olin tainnut tehdä kuvaamataidon opettajani järjestämillä reissuilla koululaisena. Somman piha on ohittamaton taide-elämys. Suosittelen kesäistä kävelyä Tuonelan virran varrella.

Tuonelan virralla.

YLE julkaisi erinomaisen artikkelin maaperän hiilensitomiskyvystä ja sen problematiikasta – BIOS-taustatyöllä oli oma roolinsa tässäkin jutussa.

*

Hämmentävää kyllä, kesään mahtui yksi kuukausi ilman työreissuja. Muuten kyllä onnistuimme irtautumaan välillä puutarhan aherruksesta. Kävimme Marjaanan kanssa Mäntän kuvataideviikoilla ja teimme yhdistetyn Tallinna-Helsinki-reissun. Edellisestä Tallinna-visiitistä oli kulunut niin paljon aikaa, että lähinnä kiertelimme kaupungilla. Telliskiven alueellakin pistäydyimme, joskin kaatosade häiritsi. Onneksi reissun paras ruokapaikka Baar Bistro Kukeke tarjosi oivallisen sateensuojan. Helsingissä kävimme Amos Anderssonin museossa ihastelemassa etenkin islantilaisten taiteilijoiden ”Veden varassa” -näyttelyä. Törmäsin matkalla myös täysin yllättäen vanhaan ystävääni Tim Ingoldiin. Helsingin paras ateria, ja varmasti vuoden huimin ruokakokemus, oli illallinen Grön-ravintolassa. Sen sijaan surin sympaattisen tamperelaisen Kahvila Kaihon lopettamista.

Grönin taituruutta.

*

Vaikka käyn Porissa alvariinsa anoppilassa, olen päässyt harvoin tutustumaan kaupunkiin toria lukuun ottamatta. Saimme elokuussa vihdoin aikaiseksi viettää Marjaanan kanssa Pori-päivän. Äimistyin ainutlaatuisessa Keski-Porin kirkossa, ihailimme taidemuseossa Eggert Péturssonin kukkakollaaseja ja ”Itä-Aasian ikkunan” videotaidetta ja yllätyimme, kun Blind Burger tarjosi oivallisen vegaanipurilaisen. Toinen elokuun ruokatapaus oli klassisen ja rakkaan helsinkiläisen New Bamboo Centerin aukeaminen pitkän tauon jälkeen. Niin ikään Helsingissä söin erinomaisen vegaanisen pizzan Piece’n’Lovessa armaiden ystävieni seurassa.

Luennointireissut alkoivat taas. Tampereen yliopistossa puhuin ruoantuotannosta, ja Helsingissä Runokuun tietokirjapaneelissa luin otteita kirjasta Paljon liikkuvia osia.

Tomaattikauden satoa.

Kuukauden mieleenpainuvinta työlukemista oli Nature-lehden juttu lääketutkimuksesta, joka pyrkii välttämään ylisuuret kustannukset. (LINKKI: http://sylvi.fi/2016/10/hyva-kurkku-piecen-love-helsinki/)

*

Syyskuussa luennointitahti kiihtyi. Antti Kilpijärvi kutsui minut jälleen kirjailijavieraaksi Tampereen yhteiskoulun lukioon, ja kokemus oli vieläkin parempi kuin edellisellä kerralla. Harvalta yleisöltä saa näin lämpimän vastaanoton. Tampereen yliopistossa vierailin tuttuun tapaan Risto Kuneliuksen hienolla uusien opiskelijoiden kurssilla puhumassa nälästä, ruokaturvasta ja ruoantuotannon tulevaisuudesta. Aalto-yliopistossa luennoin vanhan ystäväni Jyrki Pylvään pitämällä kurssilla Niukkuuden maailmassa -kirjan teemoista. Kävin taas Helsingissä Häiriöitä-sarjan luennoitsijavieraana, tosin hieman synkeissä merkeissä, sillä Rautatieaseman aukion surmatyö oli tuoreena mielessä. Kirjan Paljon liikkuvia osia teemat tuntuivat liiankin ajankohtaisilta.

Kuukauden ja koko vuoden ehdottomasti mukavin luentoreissu suuntasi kuitenkin Vaasaan BIOS-työkaverini Jussi Erosen kanssa. Göran Ekströmin organisoimassa tilaisuudessa ”11. hetki” puhui lisäksemme vanha ystäväni Elisa Aaltola. Luennot menivät mukavasti, mutta ennen kaikkea mieleen jäi vierailu Göranin ja Annan luona. Harvoin olen viettänyt niin mukavaa iltaa.

Päädyin myös radioon, tällä kertaa Docventures-ohjelman jatkoille puhumaan puijaamisesta Rikun ja Tunnan tapaan suorasukaisella otsikolla ”Kusetus”. Vaikka ”läppää heittävä” railakas tyyli ei ole ihan minun juttuni, tämä oli mukava keskusteluhetki, ja tällaisen lähestymistavan suosion ja vaikutuksen näki hyvin seuraavana päivänä Turun messuilla, kun kymmenet ihmiset kävivät kysymässä kirjani perään.

Riku lukee kirjaa lähetyksessä.

Kuukauden pysäyttävin, joskaan ei valitettavasti yhtään yllättävä, artikkeli oli Bill McKibbenin ilmastopäästömatemaattinen laskuharjoitus. Lopputulos oli selvä: yhtään uusia fossiilisten polttoaineiden varantoja ei pitäisi etsiä.

Vanha ystäväni Mervi Leppäkorpi älähti turvapaikkapolitiikan kohtalokkaista muutoksista. Pauli Rautiainen muistutti niin ikään, millaista kurjuutta paperittomille oltiin luomassa.

Tampereella saatiin jättää haikeat hyvästit Laukontorin Grub-ruokavaunulle, joka oli tuonut vietnamilaiset bahn mi -patongit – myös vegaaniset – kaupunkiin.

*

Lokakuu on kirjamessukuu ja avustushakemuskuu, kuten aina. OKM:n Kulttuurilehtituen haun uudistus tuotti päänvaivaa, mutta prosessi ei onneksi ollut niin vaivalloinen kuin pelkäsin. Turun kirjamessut olivat niin & näin -tiskillä parhaat kautta aikojen, ja reissu oli muutenkin mitä mukavin. Blanko yllätti burgerillaan, ja Karu Izakayan vegaanitarjonta oli vielä parempaa kuin runsaat pari vuotta sitten. Liityin messuilla myös vihdoin Turun scifiseuran jäseneksi – sen verran olen heidän osastollaan hengaillut ja nauttinut ilmaista kahvia, joten päätin osallistuakin. Parhaillaan laadin Spin-lehteen ensimmäistä kirja-arviotani.

Kävin Tampereen yliopistossa puhumassa kalastuksesta ja vesiviljelystä vanhan ystäväni Ninan pitämällä kurssilla. Ekosäätiön järjestämässä keskustelutilaisuudessa Helsingin yliopistossa sain kuulla professori Juha Heleniuksen erinomaisen esitelmän agroekologiasta ja ruokajärjestelmän luonteesta. Mieleeni jäi etenkin Juhan hersyvän hauska huomautus heille, jotka eivät ymmärrä ruoantuotannon ”optimoinnin” myötä toisille alueille ulkoistettavia ekologisia vaikutuksia: ”Siinä voi toki höpötellä kaikenlaista vastuutonta.” Luennon jälkeen kävin Hyvän kurkun perustajan ja vanhan ystäväni Manun kanssa syömässä Copas y Tapas -ravintolassa, joka yllätti huipputason antimillaan.

Kurpitsaa.

Helsingin kirjamessut olivat poikkeuksellisen raskaat ja työläät, mutta palkinto oli hyvä: lehteä ja kirjoja päätyi lukijoille enemmän kuin koskaan. Esiinnyin pikaisesti YLE:n televisiohaastattelussa, ja minua käytiin haastattelemassa myös paikallisen radioon. Ylistin Kenan Malikin kirjoja, jotka myytiinkin yllättäen loppuun.

Aikalainen-lehdessä professori Juho Saari muistutti köyhyyden moninaisista ulottuvuuksista – tärkeää ja tuttuakin asiaa, mutta kuvaa nykyisen köyhyyskeskustelun pinnallista moralisointia ja psykologisointia, että näiden asioiden sanominen ääneen on harvinaista.

*

Marraskuulle oli kertynyt esiintymisiä. Kävin Tuuli Hirvilammen kanssa puhumassa ilmastonmuutoksesta ja inhimillisyydestä Kepan järjestämässä tilaisuudessa. Luennoin taas TEAK:issakin, tällä kertaa samana päivänä opettajani Yrjö Hailan kanssa. Oli mukavaa seurata Yrjön esiintymistä pitkän tauon jälkeen. Itse jatkoin väestönkasvun, nälän ja köyhyyden välisten suhteiden pohdintaa. Tampereen yliopiston TAMY:n Kehitysyhteistyö- ja ympäristöpäivillä puhuin samoista teemoista otsikolla ”Miten löytää toivoa toivottomalta tuntuvista asioista?” Tampereen Werstaalla puhuin inhimillisistä eläinsuhteista. Tein myös kahden luentopäivän reissun Turkuun: ensin puhuin yliopistolla ruoantuotannon tulevaisuudesta, sitten Martin kulttuuriolohuoneella kirjasta Paljon liikkuvia osia. Oli sanomattoman mukavaa päästä viettämään taas iltaa Muukkosilla ja jutella Karelin kanssa pitkään jo kolmannen kerran tänä vuonna.

Marjaanan kanssa kävimme Helsingissä rakkaan ystävämme syntymäpäivillä, ja päätimme viettää siellä saman tien pari päivää, kun Marjaanalle osui samaan syssyyn työreissu. Suomen kansallismuseossa kävimme renessanssinäyttelyssä, sitten HAM:issa Kusaman näyttelyssä, jossa sain ikäviä New Yorkin MOMA-flashbackeja selfie-tungoksesta. Vietimme mukavan illan ystäviemme Manun ja Jullen, alkuperäisen Hyvä kurkku -kirjoittajakaksikon, kanssa Itiksessä. Helsingin työreissuilla tykästyin Kaivokäytävän upouuteen Well-kahvilaan.

Uuden helsinkiläisen Well-kahvilan vegaanisia antimia.

Kuukauden ruokakokemus oli Maailman vegaanipäivänä, kun jaksoin odottaa Ravintola 931:n äimistyttävän pitkäksi venyneessä jonossa Vegaaniliiton pop up -ravintolaan. Mamin sushit olivat kekseliäitä, monipuolisia ja todella laadukkaita.

Äidyin myös pitkästä aikaa kirjoittamaan mielipidekirjoituksen, kun Esko Valtaoja sortui karkeaan virheeseen siteeratessaan Nature Communications -lehden julkaisua. Optimismi ei ole minulle ongelma – pyrin itsekin löytämään työssäni toivoa ja merkityksellisten tekojen mahdollisuuksia masentavista uutisista huolimatta. Valtaojan sitkeän yksipuolinen näkemys kehityksestä, ympäristöliikkeistä ja ympäristöongelmista meni kuitenkin tällä kertaa yli äyräiden. Virheellisen tieteellisen siteerauksen soveltaminen Talvivaaran ongelmien vähättelyssä on omanlaistaan öykkäröintiä, mutta siihen en edes jaksanut puuttua – eikä kaikkea yhteen kolumniin kannatakaan tunkea.

Jossain vaiheessa minun pitäisi kirjoittaa populaariteksti taustalla olevasta laajemmasta ongelmasta: tunnetuimmat ympäristömittarit ovat valitettavan harhaanjohtavia, ja syy on selvä. Kuten olen monissa kirjoituksissani korostanut, ei ole yhtä ympäristöongelmaa. Kun keskitytään vain yhteen mittariin kuten maankäyttöön tai abstrahoituihin hiilipäästöihin, ei pystytä näkemään laadullisesti erilaisten ympäristö- ja resurssiongelmien merkitystä. Siksi valitettavasti esimerkiksi kuulu ”ylikulutuspäivä” ei kerro oikeastaan kovin paljon hyödyllistä nykytilanteesta, koska sen käyttämät suureet ovat hyvin ongelmallisia ja yksiulotteisia. Tuloksena on ihmisyhteisöjen ympäristövaikutusten raju aliarvio.

Olin verrattoman onnellinen ystäväni Mikko Kannisen kansainvälisen työryhmän saamasta tunnustuksesta.

Science julkaisi hillittömän kiinnostavan artikkelin Grönlannin viikinkisiirtokuntien tuhosta. Naturessa sen sijaan pohdittiin merten hiilinielujen dynamiikkaa. Yliopisto-lehti kunnostautui taas, tällä kertaa väestönkasvua käsittelevällä jutullaan. Mikko Pelttari kirjoitti blogiin ”Ilmasto muuttaa kaiken” tärkeän jutun Trumpin valinnan vaikutuksista.

*

Joulukuussa osallistuin Kehys ry:n aloitteesta syntyneelle ruokaturva-aamiaiselle. Harvoin olen saanut näin paljon uutta tietoa näin lyhyessä ajassa ja kuullut niin hyvää keskustelua. Etenkin professori Kristina Lindströmin ja kumppanien SOILMAN-hanke kiinnosti, ja saan toivottavasti kuulla lisääkin. BIOS-porukalla ja lukuisten yhteistyökumppaniemme kanssa vietimme mukavat pikkujoulut – juhliessamme meillä ei ollut vielä tietoa tulevasta apurahapäätöksestä, joten hauskanpitoon yhdistyi jatkuva jännitys. Apurahapäätöksen jälkeisistä tunnelmista kirjoitinkin aiemmin.

Saimme vihdoin myös keräännyttyä yhteen rakkaiden veljieni ja isäni kanssa. Kuten asiaan kuuluu, raminaa pelattiin myöhään yöhön.

niin & näin -lehden nelosnumero ilmestyi joulun kynnyksellä, ja siitä on mainittava Inkeri Koskisen artikkeli tieteellisestä objektiivisuudesta. Se oli minulle tärkeä, koska olen itse opettanut yliopistossa Helen Longinon näkemyksiä vuosia. Loppuvuoden ahdistavin lukukokemus sen sijaan käsitteli Google-hakujen synnyttämiä vinoumia. Eikä se tietenkään ole ainoa esimerkki siitä, millaisia esteitä kunnolliselle julkiselle keskustelulle, tiedonvälitykselle ja näkemysten koettelulle on rakentunut. Huonojen ympäristö- ja resurssiuutisten keskellä tällaiset ongelmat ehkä masentavat silti eniten, sillä kaikki muu on kuitenkin kiinni siitä, onko mielekkäälle poliittiselle toiminnalle mahdollisuuksia.

*

Avoimen muukalaisvihan yhä röyhkeämpi esiintyminen, suomalaisen oikeusvaltion ongelmat, taas uusi Eurooppa-keskustelun typistyminen Brexitin myötä (etenkin talous- ja valtapolitiikan analyysin sivuuttuminen joko–tai-asetelman edessä), kuudes sukupuuttoaalto, Syyrian syöksykierre, Pariisin ilmastosopimuksen yhtaikainen optimismi, riittämättömyys ja koko prosessin vaarantuminen Trumpin valinnan myötä, korallien tuhot: turhautumisen ja pessimismin aineksia ei tarvitse etsiä.

Mutta kuten sanottua, luennoillanikin yritän etsiä toivon ja toiminnan mahdollisuuksia myös toivottomalta tuntuvien asioiden edessä. Tämä on myös BIOS-työni ytimessä. Juuri siksi yhteistyöprojekti YLE:n kanssa tuo juuri nyt eniten työmotivaatiota. Ympäristöjournalismin on kehitettävä uudenlaisia ilmaisun ja selittämisen tapoja, jotta ympäristö- ja resurssikysymysten yhteydet muuhun elämään tulevat ymmärrettäviksi, jotta niistä saa otteen ilman tällaista jatkuvaa perehtymistä – jotta niiden kanssa voi tehdä politiikkaa, joka ei perustu vain hatusta tempaistuille mielipiteille. Guardian on tehnyt tällaista työtä jo vuosia, joten päätinkin ryhtyä lehden kannattajajäseneksi. Osallistuin myös Climate Feedback -projektin joukkorahoittamiseen.

Tammikuun alussa alkaa tähän asti työläin ja intensiivisin kirjoitusprojekti BIOS-työssäni. Joudun opettelemaan uudelleen sellaisia kirjoittamisen tyylejä ja tapoja, jotka luulin jo jättäneeni taakseni. Tämä urakka sekä pelottaa että innostaa yhtaikaa, etenkin kun kirjoitustaitojen koulimisen lisäksi BIOS-elämään kuuluva jatkuva uuden omaksuminen ei taukoa hetkeksikään.

 

 

 



Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *