Savukeidas julkaisee alkusyksystä kirjani “Paljon liikkuvia osia”. Viimeaikainen julkinen keskustelu on valitettavasti osoittanut, miten ajankohtaisia kirjan teemat ovat. Tässä joitain otteita poliittisista mielipiteistä, “yksityisasioista”, suvaitsemisesta ja poliittisen toiminnan arvostelemisesta.
“Mielipiteet voivat koskea vaikka mitä asioita. Jotkut rajoittuvat selvemmin henkilökohtaiselle alueelle eivätkä juuri vaikuta toisiin ihmisiin. Makuasioista on hauska kiistellä, mutta vaikka toisen erilainen maku voi turhauttaa ja hämmästyttää, se ei yleensä vaikuta itseen kohtalokkaasti. Toiset mielipiteet kuitenkin vaikuttavat siihen, miten suhtaudutaan muihin ihmisiin ja maailmaan laajemmin. Moraaliset ja poliittiset näkemykset ovat leimallisesti tällaisia. Etenkin sellaiset mielipiteet, joissa määritellään toisten ihmisten arvoa ja oikeuksia, eivät voi olla yksityisasioita, koska ne eivät itsekään pysy yksityisasioina.
Jos jonkin mielipiteen mukaan toiset ihmiset ovat alempiarvoisia, sen yleistymisellä on huonoja seurauksia sille, miten yhteiskunnassa ylipäätään voidaan elää. Jos ei suvaita etnisen taustan, ihonvärin tai seksuaalisen suuntautumisen kaltaisia ominaisuuksia, joille ihmiset eivät voi mitään, ollaan vaarallisella alueella. Toisen ihmisen arvoon ja olemassaolon oikeuteen puuttuva mielipide ei koskaan ole pelkkä yksityisasia. On myös aivan selvää, että tällaisten mielipiteiden vastustaminen ei ole ihmisten vainoamista. Mielipide kun voi muuttua, ihonväri ei.”
“Asioita ei voi myöskään suvaita kunnolla ymmärtämättä niitä. Muutoin saattaa päätyä suvaitsemaan jotain kuviteltua, eksoottista ja ihannoitua. Suvaitsevaisuus voi olla yleinen arvo, mutta käytännössä sitä ei pidä soveltaa vain muodollisesti, tilanteesta riippumatta. Jos suvaittuun ei tutustu tarkemmin, suvaitseminen jää pinnalliseksi. Ymmärtäminen mahdollistaa sen, että voi suvaita toisenlaisia ihmisiä mutta tarvittaessa myös kritisoida heitä. Heistä tulee oikeita ihmisiä, ei vain hahmottomia muukalaisia ja kulttuurinsa, uskonsa, etnisyytensä tai epämääräisen toisenlaisuuden edustajia. Tämä vaatii aina työtä: keskustelua, kiistelyä, kuuntelua, lukemista ja haastamista. Siksi suvaitsevaisuus ei voi toteutua välittömissä kohtaamisissa vaan hitaasti opetellen. Joskus se tekee kipeää. Itsestä ja toisesta voi löytää ikäviä puolia, joita ei olisi suonut löytävänsä.”
“Ensisijaisuuden vaatiminen esimerkiksi poliittisessa toiminnassa on hämmentävän yleistä. Eläinten oikeuksista ei sovi kantaa huolta, kun ihmisilläkin on ongelmia. Kehitysyhteistyötä ei saisi tehdä, kun kotimaassa on ongelmia. Ilmeisesti on mahdotonta puhua yhtaikaa miesten ja naisten ongelmista. Ikään kuin myötätunto ja poliittinen kiinnostus olisivat rajallisia resursseja. Yhteiskunnallisten ongelmien kilpailuttaminen keskenään tuskin kuitenkaan edistää niiden hoitamista. Todellisuudessahan ihmiset aktivoituessaan yhteiskunnallisesti usein innostuvat politiikasta yleisemminkin. Ensisijaisuutta vaaditaan myös keskusteluissa: tuo ei ole olennaista, olennaista on minun sanomani. Sivuasioihin ei pidä keskittyä. Näin ei ainakaan vahingossakaan huomaa uusia näkökulmia.”
