Paljon liikkuvia osia

Julkinen keskustelu lukkiutuu yhä uudestaan vastakkainasetteluiksi ja sellaisten näkemysten kiistoiksi, joiden välillä ei tunnu olevan keskustelun mahdollisuutta. Sanotaan myös, että yhteiskunnallisessa elämässä pärjää vain kärjistyksillä ja yksinkertaistuksilla. Filosofi Ville Lähde käy esseekirjassaan läpi joukon julkisen keskustelun ongelmia ja umpikujia, jotka toistuvat yhä uudelleen. Ne estävät meitä ymmärtämästä tiedon ja mielipiteen tai tieteen ja uskon eroja tai pohtimasta demokratian, terrorismin tai sananvapauden luonnetta. Monimutkaisessa maailmassa ei voi pärjätä ajattelemalla yksinkertaisesti. Jos tyyli syrjäyttää sisällön, eksytään pelkkään retoriseen kilvoitteluun. Maailma häviää näkyvistä.

Paljon liikkuvia osia oli Tiiliskivi-kirjallisuuspalkinnon 2016 finalisti. Raati perusteli:

Filosofi Ville Lähteen esseeteos Paljon liikkuvia osia on ajankohtainen luettava kaikille, jotka toivovat rationaalista otetta meneillään olevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Lähde purkaa teoksessaan monia kärjistäviä vastakkainasetteluita – kuten suvaitsevaisuus ja suvaitsemattomuus, tiede ja uskonto, yksilö ja yhteisö – mutta tekee sen sivistyneesti ja maltilla. Ansiokasta teoksessa onkin sen helppolukuisuus sen raskaasta asiasta huolimatta, sillä Lähde ei kangistu akateemiseen kuivaan kieleen vaan kirjoittaa sangen lahjakkaasti. Mieltä avartava ja yhteiskunnallista keskustelua avaava teos on raadin mielestä laadukas ja ansioitunut esseeteos, joka sivistyneen oivaltavalla argumentaatiolla ansaitsee paikkansa finaalissa.

Runokuun Tietokirjaraati,  Helsinki, 23.8.2016. Tuomari Elina Grundström, Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja:

“Poikkeuksellisen hyvä tietokirja ja ilmestymisensä jälkeen vain yhä ajankohtaisempi. Nykyään on harvinaista törmätä näin yhtenäisesti kirjoitettuun tietoteokseen.”

Otteita kirjasta:

Millainen ihminen on pohjimmiltaan?

Toisille sosiaalisuus on ihmisissä vähäisempää, ja olemus löytyy sen alta. Sivistyksen pintakiiltoa raaputtamalla löytyy ”varsinainen” ihmisyys. Sen nähdään kumpuavan esiin vaikkapa katastrofien ja sotien aikana. Näin toistuu yksinkertaistava yhteiskuntafilosofinen ajatus ”sotatilasta” tai ”luonnontilasta” yhteiskuntien edeltäjinä. Se tukeutuu luontokäsitteitä yhdistäviin alkuperäisyyden ja aitouden sivumerkityksiin. Kokemus luonnonkatastrofeista kuitenkin osoittaa, että yksilöt käyttäytyvät hyvin eri tavoin hätätilassa. Yhteiskunnallisella taustalla kuten uskolla auktoriteetteihin, elintasolla, turvaverkoilla, yhteisörakenteella ja monilla muilla asioilla on suuri merkitys. Kaikki eivät linnoittaudu taloonsa ja ammuskele ryöstäjiä, aivan kuin kaikki eivät auta loukkaantuneitakaan.

Nuo holhoavat normien rakentajat

Kun käsitteellinen vastakkainasettelu käy faktojen ohi, mitä tahansa yhteiskuntaa voi syyttää ”holhoamisesta”. Vastakkainasettelun mukaan mikä tahansa yksilön elämään ja kasvuun puuttuminen on turmiollista. Yksilö on ensisijainen, kun taas valtio, yhteiskunta ja lopulta mikä tahansa yhteisökin ovat lähtökohtaisesti epäilyttäviä. Valtio on pohjimmiltaan aina nanny state, koska se on yksilöä vastaan. Siksi mikä tahansa valtion tai yhteiskunnan toiminta käy esimerkiksi holhoamisesta. Ei ole väliä sillä, kuinka säännelty tai normitettu yhteiskunta Suomi on muihin verrattuna. Normien purkaminen on lähtökohta, ei perusteltua yhteiskuntakritiikkiä. Yksilönvapauden puolustamisessa, sääntelyn kritiikissä ja valtiovallan ongelmien ruotimisessa on itua, mutta lähtökohtainen epäily ei ole uskottavaa.

Demokratia ei poista yhteiskunnallisia kiistoja

Demokratia on tapa tehdä yhteistyötä ja käydä kamppailuja tärkeistä asioista, mutta kiistojen syyt eivät automaattisesti poistu yhteiskunnan demokraattisuuden myötä. Yhteiskunnissa on aina ristiriitoja, niin näkyviä kuin piileviäkin. Demokraattisen politiikan tarkoituksena on ratkoa niitä rauhanomaisesti ja antaa kaikille mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Pyrkimys demokratiaan joutuu myös aina kamppailemaan sitä estäviä asioita vastaan, kuten kasvavia luokkaeroja, julkisen keskustelun monopoleja tai sukupuolten, etnisten tai uskonnollisten ryhmien välisiä oikeuksien eroja. Jos yhteiskunta edistää tällaista eriarvoisuutta, se toimii demokraattisia pyrkimyksiä vastaan.

Kyllä kansa tietää – paitsi jos se ei tiedä

On eri asia vaatia, että kaikilla on oikeus mielipiteisiinsä, kuin väittää, että jokaisen mielipide on oikea. Jälkimmäinen väite sivuuttaa kysymyksen mielipiteiden syntymisestä ja muuttumisesta. Mielipiteet eivät kohtaa toisiaan vaan lilluvat omassa erinomaisuudessaan. Yksilöiden mielipiteet näyttäytyvät koskemattomana henkilökohtaisena omaisuutena, ja ne kumpuavat vain ja ainoastaan yksilöstä itsestään. Ne ovat alkuperäisiä, aitoja, pyhiä ja koskemattomia. Kun vaaleissa ”kansa tietää”, politiikka on vain näiden pyhien mielipiteiden kanavoimista poliitikoille, joiden tehtävä on ajaa niitä. Tosin jos kansa ei satu tietämään oikein ja esimerkiksi kannattaa tasa-arvoista arvioliittoa, poliitikon tehtäväksi tuleekin omien mielipiteiden puolustaminen. Niiden pyhyys haetaan perinteestä, uskonnosta, kansanluonteesta tai muusta alkuperäiseksi väitetystä. Kansa tietää vain silloin, kun se tietää mitä minä tiedän.

Mielipiteitä ei ole ilman tietoa

Mielipidekeskeisyys sivuuttaa sisällön. Jos joku on jotain mieltä, hän on, ja siinä kaikki. Mielipiteet kuitenkin koskevat maailmaa. Jos ihminen on vakuuttunut siitä, että yksisarviset taistelevat kulissien takana maailman herruudesta liskoihmisten kanssa, hän on mitä ilmeisimmin väärässä. Mitä vahvemmin mielipiteitä pyhitetään, sitä enemmän raja mielipiteen ja tiedon välillä liudentuu. ”Olen tätä mieltä” riittää argumentiksi mistä tahansa asiasta, eikä sitä tarvitse perustella. Mitkään mielipiteet eivät kuitenkaan ole luonnollisia, puhtaita ja alkuperäisiä, vaan ne nojaavat aina yleisempiin näkemyksiin ja tietoon maailmasta. Mielipiteen puolustamiseen kuuluu velvollisuus perustella sitä. On aina mahdollista, että omat perustelut osoittautuvat virheelliseksi. Jos tämä mahdollisuus kielletään, mielipide on pyhitetty lopullisesti ja yhteys tietoon on katkennut.

Ovatko tiede ja uskonto väistämättä ristiriidassa?

Uskonnollinenkaan ihminen ei välttämättä perusta moraaliaan ja yhteiskuntakäsityksiään pyhiin kirjoituksiin, valaistumisen kokemuksiin tai kirkollisiin auktoriteetteihin. Tieteelliseen tietoon nojaava ihminenkään ei aina yritä johtaa elämänohjeitaan pelkästä faktatiedosta. Moraali ja yhteiskunnalliset instituutiot ovat ihmisten välisen työn ja kamppailun tuloksia. Ihmiset voivat osallistua moraalin luomiseen ja muuttamiseen hyvin erilaisista lähtökohdista ja silti päätyä liittolaisiksi. Poissulkeva vastakohta-asetelma luo harhakuvan, joka peittää tämän näkyvistä. Tieteellisyys ja uskonnollisuus eivät ole minkään yhtenäisen janan ääripäitä.

Jos tiedettä haluaa epäillä, sitä on ymmärrettävä

Yksittäisen ja selvästi rajatun tieteellisen selityksen epäileminen on eri asia kuin epäillä lukuisten eri tieteenalojen tutkimaa ja monin eri keinoin empiirisesti varmennettua ilmiötä. Yksittäiset tutkimustulokset voivat osoittautua vääriksi, mutta tämä ei tarkoita, että tutkimusala olisi heti epäilyksenalainen. Ilmastonmuutoksen tutkimus on täynnä epävarmuuksia, mutta tietämys tarkentuu jatkuvasti yksinkertaisesti siksi, että se on niin hämmästyttävän monitieteistä. Ilmiön luonnetta koskevat perusoletukset on todistettu moneen kertaan. Se ei voi kärsiä eugeniikan, flogistonin tai maakeskisyyden kohtaloa. Evoluution tarkemmasta luonteesta käydään moninaista ja hedelmällistä tieteellistä kiistaa, mutta perusajatus on osoitettu päteväksi ajat sitten. Jos yksityiskohtiin ja itse ilmiön perusluonteeseen kohdistuvaa epäilyä ei osata erottaa, ei ymmärretä tiedettä.

Eikö joistain asioista saa puhua Suomessa?

Onko asioita, joista Suomessa ei saa puhua? Sensuroidaanko valtavirrasta poikkeavaa keskustelua? Näin ainakin väitetään yhä useammin. Suomessa ei saa puhua maahanmuutosta, sosiaaliturvasta, miehistä, sääntelystä, tuloverotuksesta, normeista, mistä milloinkin. Jos jokainen väite pitäisi paikkansa, täällä ei puhuttaisi yhtään mitään. Keskustelun valtavirraksi voi väittää mitä tahansa, ja ”kielletyt mielipiteet” voivat olla vaikka hallituspuolueen tai valtalehden päätoimittajan menestyksekkäästi ajamia. On ilmiselvä ristiriita, jos ajaa laajaa yhteiskunnallista kampanjaa asioista, joista ei saa muka puhua Suomessa. Ongelma ei tunnu väitteen esittäjiä vaivaavan. Voi kun emme saa puhua tästä asiasta, ja puhumme silti.

Sanominen on tekemistä

Erilaisia kiihotuksen vastaisia lakeja ja asetuksia on laadittu juuri siksi, että sanominen on aina myös teko. Joskus sanat ja kuvat ovat suora hyökkäys ihmistä ja ihmisryhmää kohtaan, kiihotusta väkivaltaan. Ei siis kritisoida heidän näkemyksiään, uskontoaan tai asemaansa, vaan ennen kaikkea heitä itseään, väriin, sukupuoleen, seksuaalisuuteen ja syntyperään katsoen. Sanomalla tekeminen voi vaarantaa ihmisten turvallisuuden tai hengen. Siksi sananvapaus ei voi olla absoluuttinen. Lausuma ”sana on teko” ei kuitenkaan yksin oikeuta sensuuriin tai ilmaisuvapauden rajoituksiin. Tekojahan tarvitaan, että elämä ja politiikka ovat mahdollisia. On lempeitä tekoja, kuohuttavia tekoja, tappavia tekoja, synnyttäviä tekoja ja uudelleen ajattelemaan pakottavia tekoja. Se tarkoittaa kuitenkin, että ilmaisuja pitää arvioida laajemmin kuin pelkän muodollisen sananvapauden näkökulmasta.

Vastakohtien maailmassa ääripäät tarvitsevat toisiaan

Suvaitsevaisuuden kritiikillä on tapa laajentua yleisemmäksi vieraiden kulttuurien kritiikiksi ja oman yhtenäiskulttuurin puolustamiseksi. Näin maalataan kuvaa kaksinapaisesta maailmasta, kulttuurien törmäämisestä, jossa on valittava puolensa. Tässä ajattelussa nimellisesti pahimmat viholliset ovat usein toistensa kaltaisia. Islamilainen fundamentalisti ja kristitty äärioikeistolainen voivat löytää samat viholliset. Ankarin viha voikin kohdistua pettureiksi koettuihin maallistuneisiin, vapaamielisiin, perversseihin, moraalisesti epäilyttäviin ja suvaitsevaisiin. Kuten Utøyan saarella.

 

Haastattelut ja keskustelut

Keskustelu YLE Puheen ohjelmassa Puheen päivä.

Keskustelu YLE Puheen ohjelmassa Docventures.

“Inhimillistä moninaisuutta korostava kiista, jossa ihmiset joutuvat monissa eri rooleissaan vastakkain eri ihmisten kanssa, on yhteiskunnallisen elämän ytimessä. Jos ihmiset karsinoidaan joukkoihin, se lakkaa olemasta politiikkaa. Politiikasta tulee konfliktiteatteria, jossa näyttelijät ja vuorosanat ovat valmiita ja lopputuloskin kirjoitettu valmiiksi.”-  YLE, “Kuplien vuosi 2015”

”On absurdia elää maassa, jossa homorummutus on vakavasti otettava poliittinen käsite”, Lähde sanoo Aviisissa.

”Se on helppoa retoriikkaa, oman uhriaseman rakentamista”, Ville Lähde sanoo.
”On yleistä, että kehutaan esimerkiksi Soinin olevan ’kaikesta huolimatta retorisesti taitava’, ikään kuin retoriikka olisi maailmasta irrallaan. Ei se ole, se vaikuttaa keskustelun sisältöön.”
Se tarkoittaa, että kun populistit pelkistävät mutkikkaat asiat letkautuksiksi, muut hyökkäävät vain letkautuksia vastaan ja konfliktin luominen on onnistunut. Ollaan tilanteessa, jossa perussuomalaiset väittävät Bush seniorin tapaan pienenkin kritiikin rajoittavan sananvapauttaan ja jossa samaan aikaan keskustellaan asioista, jotka he ovat nostaneet esiin.
”Keskustelu puuroutuu helposti merkityksettömäksi väännöksi siitä, kuka on oikeassa. Aktiivinen kommentointi sosiaalisessa mediassa on ikään kuin korvannut yhteiskunnallisen keskustelun.”
(Suomen Kuvalehti 43/2015)

 

Arvioita ja kolumneja

“Kirjan eetos on harvinainen. Sitä on helpompi kuvata kertomalla, mitä kirjassa ei ole kuin kertomalla, mitä siinä on. Paljon liikkuvia osia ei ole ironinen tai kärjistävä. Se ei korosta tai brändää kirjoittajan omaa persoonaa.” – Janne Saarikivi, Yliopisto, 4/2016

“Ville Lähde toteaa esseekirjassaan, ettei monimutkaisessa maailmassamme pärjää ajattelemalla yksinkertaisesti. Hän polemisoi kärjistyksiä, vastakkaisasetteluja, helppoa puhetta vastaan. Lähde ottaa esille yhteiskunnallisen keskustelun toistuvia ongelmia, jotka johtavat yhä uudelleen umpikujaan. Esseet muodostavat kokonaisuuden, jota voi pitää kannanottona keskustelukulttuuriimme. Pinttyneiden iskulauseiden takana on monimuotoinen maailma.” – Eduskunnan kirjasto suosittelee

“Entä auttaako käytännöllisen filosofian alaan kuuluva Lähteen kirja itse asiassa eli keskustelukulttuurin muutoksessa eteenpäin? Toivon, että se muuttaa ilmapiiriä. Että vaikkapa kiihkeimmät oman puolensa intoilijat laskisivat kymmeneen ennen jokatuntista jakoaan siitä, kuinka suuria idiootteja hallitus, punavihreät, perussuomalaiset ja Putin ovat. Ennen kuin painaisivat päästönappulaa.” – Matti Mäkelä, Helsingin Sanomat, 18.12.2015

“Lähteen teos on hyvä muistutus siitä, että vaikka tunteekin vahvan poliittisen ja eettisen kutsumuksen, omaa kantoja ja haluaa puolustaa niitä, sen ei tarvitse tarkoittaa, että näkee toisella tavalla ajattelevissa vain vihollisia, joita pitää solvata ja leirittää.” – Kari Salminen, Aamulehti, 29.11.2015

“Paljon on ehtinyt tapahtua sitten kirjan ilmestymisen. Paljon myös ehtii tapahtua tämän arvostelun kirjoittamisen ja sen julkaisemisen välillä. Olisi siksi turhaa yrittää tässä liittää kirjan argumentteja mihinkään yksittäiseen tapahtumaan. Jo kirjan olemassaolo on osoitus sen olemassaolon tarpeellisuudesta.” – Hannu Poutiainen, Savon Sanomat, 13.12.2015 (ja Keskisuomalainen)

“Vastakkainasettelut syntyvät siitä, että kaikki moninaisuus puristetaan yhden käsitteen sisään. Esimerkiksi tiedettä, uskontoa, oikeistolaisuutta ja vasemmistolaisuutta on vain yhdenlaista. Kun vastakohtien pysyvä ja homogeeninen olemus on löydetty, vastakkaiset olemukset on helppo laittaa taistelemaan toisiaan vastaan.” – Pekka Wahlstedt, Aikalainen, 3.12.2015

“Suorastaan erinomainen on Lähteen sensuuria ja sananvapautta käsittelevä essee. Tässäkin kysymyksessä uhriutuminen, marttyyrin viitan hakeminen ja voimakas polarisoituminen ovat viime vuosina hallinneet keskustelua. Filosofi osoittaa mustan ja valkoisen välillä paljon harmaan sävyjä.”
http://jussikniemela.blogspot.fi/2015/10/elamaa-juoksuhaudoissa.html

“Tätä poikkeuksellista teosta tarvitaan jo sen keskeisen sanoman vuoksi: vaikka joku asia tuntuu järkevältä, se ei välttämättä ole sitä. Inhimillinen järkeily on luonteeltaan petollista. Omia ajatuksia on kaikkein vaikein ymmärtää, ellei tiedä mille ne pohjaavat. Arkiymmärrys pettää, ellei työkalupakista löydy aseita helppoja selityksiä vastaan. Niitä Lähde tarjoaa, hyvin luettavassa ja ymmärrettävässä muodossa, vaikka hänen omien sanojensakin mukaan patenttiratkaisuja on turha odottaa.” – Olli Herranen, Alusta!-lehti

“Lähteen resepti ei ole mikään idioottivarma patenttiratkaisu, joskin johdonmukainen. Yksinkertaiseen ja vastakohtia luovaan keskusteluun ei tule alistua, mutta toisaalta jokaiseen keskusteluun ei ole myöskään mielekästä osallistua.” –Esko Juhola, Le Monde

“Filosofi Ville Lähde pohtii tuoreessa kirjassaan ‘Paljon liikkuvia osia’ yhteyttä islamilaisten fundamentalistien ja kristityn äärioikeiston välillä. Lähteen mukaan nimellisesti pahimmat viholliset voivat löytää yhteisen vihollisen, nimittäin oletetun suvaitsevaiston. Molempien ääriainesten ankarin viha kohdistuu maallistuneisiin, vapaamielisiin ja suvaitsevaisiin ihmisiin.”
Sami Vainio, “Typeryyden uskonsoturit”, Savon Sanomat, 18.11.2015

“Luonto-käsitteen kiemuroista hän puhuu vakuuttavammin kuin kukaan (mihin hänellä on sekä koulutusta että ympäristöaktivistin kokemusta).” –Nose for Prose, Jan Blomstedt

“Niinpä filosofi Ville Lähde on omistanut uuden kirjansa jyrkkien vastakohta-asetelmien kritiikille ja purkamiselle. Kohteena ovat esimerkiksi uskonnon ja tieteen, tiedon ja mielipiteen, yksilön ja yhteisön, sensuurin ja sananvapauden väliset ristiriidat. Lähde osaa itse pysyä neutraalina ja arvostelee kovin sanoin myös tiedettä ja monia sen auktoriteetteja, kuten Esko Valtaojaa ja Richard Dawkinsia.” – Pekka Wahlstedt, Tiedetoimittaja, 4/2015

“Lähteen teoksessa ei ole kyse mistään ‘erilaisten mielipiteiden kunnioittamisen’ peräänkuuluttamisesta; itse asiassa tällainen kahvipöytärelativismi kuuluu niihin asioihin, joita hän teksteissään kritisoi. ‘Toisen ihmisen arvoon ja olemassaolon oikeuteen puuttuva mielipide ei koskaan ole pelkkä yksityisasia’, Lähde toteaa yksiselitteisesti. Jokainen mielipide ei suinkaan ole yhtä hyvä tai perusteltu, ja mielipiteiden lisäksi on olemassa myös ihan oikeaa tietoa.” – Artemis Kelosaari, Vegaia, 26.1.2015

“Kirja ei ole uusi opas sarjassa ‘Miten osoitat vastustajan argumentoinnin virheet ja päihität hänet verbaalisessa taistelussa’. Se etsii laajempaa näkemystä keskustelujen ongelmista ja hahmottelee reittejä ulos niiden umpikujista. Punaisena lankana on, että monimutkaista maailmaa ei voi ymmärtää ajattelemalla yksinkertaisesti. Toisaalta asiat eivät myöskään ole epämääräistä sekasotkua, vaan niitä voidaan jäsennellä. Siten niistä voidaan (ja täytyy) puhua selvästi. Ymmärrys on välttämätöntä maailman ongelmien ratkaisemiseksi.” – Tiedetuubi

“Lähde kutsuu kirjaansa itse esseeteokseksi, mutta silti teksteistä on helposti löydettävissä kokonaisuus ja punainen lanka, joka nivoutuu samaan johtopäätökseen aiheesta riippumatta: monimutkaisia asioita ei tulisi ymmärtää liian yksinkertaisesti.” –Akseli I. Pohjola, Kaltio

“Lähde käy kirjassa läpi erilaisia sudenkuoppia ja vastakkainasetteluita liittyen tapoihin jäsentää maailmaa. Näitä ovat esimerkiksi tieteen ja uskomusten, mielipiteen ja tiedon, luonnollisen ja luonnottoman sekä yksilön ja yhteisön välisten kuvakulmien purkaminen moniulotteisimmiksi käsiteavaruuksiksi. Eräällä tavalla kaksiulotteisista kuvista tulee kolmiulotteisempaa. Ei ole enää yhtä oikeaa tapaa vaan eri kuvakulmia.” – Avointa ajattelua -blogi

“Yksi tyypillinen ilmiö keskustelussa on mustavalkoisuus ja yksinkertaistaminen. Yksinkertaistavan keskustelun taustalla on yksinkertainen ajattelu. Ville Lähde toteaakin, että tunnumme olevan kollektiivisesti yhä tyhmempiä. Monimutkaisessa maailmassa ei voi pärjätä ajattelemalla yksinkertaisesti, tai ainakaan se ei johda yhteiskunnan kannalta parempaan lopputulokseen. Se ei lisää viisautta.” – Katja Matikainen, Kiiltomato

“Teos harhailee – kuten esseekokoelman kuuluukin – mutta muodostuu lopulta yhtenäiseksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi. Lopussa Lähde tiivistää keskusteluja yhdistävät perusongelmat sekä tavat, joilla julkinen keskustelu ja ajattelu useimmiten lopetetaan. Suosittelen teosta etenkin ihmisille, jotka kokevat edustavansa jotain, siis mitä tahansa, yksiselitteisesti oikeassa olevaa maailmankuvaa tai poliittista suuntausta.” –Kuutti Koski, Peruste, 21.9.2016

“Arvot eivät synny tyhjiössä tai ole ristiriidattomia. Mitä epämääräisemmin me arvoista ja tolkusta puhumme, sitä todennäköisemmin niitä käytetään hyväksi sellaisessa yhteydessä, jota ajatuksen esittäjä ei alun perin tarkoittanut. Arvopuhe jää tyhjäksi, ellei arvoja avata. Näkemykset perustelevalla tekstillä on tapana paisua pitkäksi hyvästä syystä. Yhteiskunnallisen keskustelun moniulotteisuudesta ja käsitteiden määrittelyn merkityksestä on avannut hyvin mm. filosofi Ville Lähde kirjassaan Paljon liikkuvia osia.” – Humanistiseinä, “Stefan”, 1.2.2016

“Lähde osoittaa kirjassaan, että on todella älyllisesti köyhää lähteä muodostamaan ajatuksiaan yhdestä muuttumattomasta periaatteesta, jonka kautta koko todellisuutta pyritään analysoimaan. Sen sijaan jokaista ilmiötä on tarkasteltava eri tavalla tai monista eri näkökulmista. Lähde haukkuu niin poliittisia ääripäitä kuin neuroottisesti keskellä pysyvyä, jotka eivät ota vahvasti kantaa mihinkään. Kaikissa näissä hän näkee äärimmäisyyden, joka tappaa keskustelun.” – Spektaakkeli yhteiskunta -blogi, 19.5.2017

 

7 thoughts on “Paljon liikkuvia osia

  1. Pingback: Syksyn esiintymisiä | Ville Lähde

  2. Pingback: Ajattelun myyttejä murtamassa | Rötösherranen

  3. Pingback: Vuoden 2015 muistelua | Ville Lähde

  4. Pingback: Syksyn puhetilaisuuksia | Ville Lähde

  5. Pingback: Puhetilaisuuksia Helsingissä, Tampereella ja Turussa | Ville Lähde

  6. Pingback: BIOS-tutkimusyksikkö sai neljän vuoden rahoituksen | Ville Lähde

  7. Pingback: Kiertomatkalla ei muutu ilmastoasiantuntijaksi | Ville Lähde

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *