Pandemiasta, ympäristökriiseistä ja ekologisesta jälleenrakennuksesta

Kirjoitimme 25.3. BIOS-kollegoiden kanssa pitkän näkökulmatekstin, jossa pohdimme nykyisen pandemiakriisin suhdetta hitaampiin ympäristö- ja luonnonvarakriiseihin sekä yleiseen kriisiherkkyyteen globalisoituneessa maailmassa. Linkitimme sen myös lukuisiin BIOS-työssä ja WISE-projektissa kirjoitettuihin teksteihin. Joitain otteita:

Laajoille maantieteellisille alueille levinneitä pandemioita on ollut historiassa lukuisia, mutta todennäköisyys aidosti globaalin pandemian synnylle on kasvanut ihmisten ja tavaroiden liikkumisen yhä kiihtyessä, maailman alueiden verkottuessa tiiviimmin, väestökeskittymien kasvaessa ja ihmistoiminnan levitessä yhä uusille alueille. Ruokajärjestelmien ja talousjärjestelmien alttius globaaleille häiriöille on niin ikään kasvanut niiden monimutkaistuessa ja rakentuessa yhä nopeammin toimivien verkostojen varaan. Tällaiset kriisit ovat siis tiiviisti globalisoituneen ja yhä kiivaammassa tahdissa toimivan maailman systeeminen piirre. Ne eivät ole kohtalon oikkuja, eivät “luonnon vastaisku”, eivät ikiaikaista onnettomuuksien kiertoa vaan osa parin vuosisadan aikana rakentunutta maailmanjärjestystä.

Hitaat kriisit edellyttävät vuosikymmeniä kestävää, useille sukupolville jakaantuvaa yhteiskunnallista siirtymää. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen kannalta ei riitä, että tavoitteeksi asetetaan hiilineutraalius vuosisadan puolivälissä, vaan yhteiskuntien muutoksessa täytyy pitää tähtäimessä sitä seuraava pitkä negatiivisten päästöjen vaihe. Ensimmäisen etapin jälkeen on jatkettava, tehtävä lisää – siksi pitää välttää sellaisia polkuriippuvuuksia (path dependency), jotka tekevät seuraavista tarvittavista askeleista vaikeampia. Laajemminkin päästöjen ja muun ympäristökuormituksen vähentämisen lisäksi tarvitaan vahinkojen korjaamista. Se on väistämättä pitkä prosessi. Hätätilatoimille taas on ominaista kaukokatseisuuden puute.

Yhä kriisialttiimmassa ja toisiinsa kytkeytyvien nopeiden ja hitaiden kriisien maailmassa koko ajatus “normaalista päiväjärjestyksestä” kyseenalaistuu. Ei voida enää ajatella, että nopea kriisi on hoidettava ensin alta, jotta voidaan palata miettimään hitaita kriisejä ja niiden edellyttämiä yhteiskunnallisia siirtymiä sekä yleisen kriisialttiuden vähentämistä. Perustavanlaatuisen, pitkälle tähtäävän yhteiskunnallisen muutoksen on tapahduttava jatkuvissa mukautumisen ja sopeutumisen oloissa. Yhtäältä reagoinnissa käynnissä oleviin ongelmiin tulisi välttää se, että luodaan esteitä yleisemmälle yhteiskunnalliselle siirtymälle. Toisaalta siirtymässä on pidettävä huolta siitä, että ei heikennetä yhteiskuntien kykyä sopeutua muutoksiin, mukautua uusiin olosuhteisiin, palautua häiriöistä tai muuttua niiden myötä toisenlaisiksi.

Ainoastaan unelma vapaamatkustamisesta tai karumpi ajatus linnoittautumisesta viimeiseen asti (eli kunnes kriisit puskevat voimalla väliaikaisten vallien yli) voivat oikeuttaa eristäytyvää politiikkaa. Kansallismieliset, muukalaispelkoa ja rasismia hyödyntävät ryhmät haluavat luoda eristäytyvien alueiden maailmaa. Niiden on helppo käyttää hyväkseen globaalien kriisien luomaa epäluuloa ja hämmennystä. Siksikin passiivinen ajatus “herättävästä” kriisistä on naiivi: kehityksen suuntaan täytyy vaikuttaa joukolla, ei vain asennemuutosta odotellen tai vartoen sitä, kun “tämä on ohi”. Toiset vaikuttavat jo, synkeään suuntaan.

Jatkoimme keskustelua 6.4. julkaistulla kannanotolla “Koronakriisin taloudellinen hallinta“.

Myös keskellä akuuteinta pandemiakriisiä on pidettävä huolta, että poliittiset päätökset luovat vain sellaisia polkuriippuvuuksia, jotka edesauttavat ekologisen jälleenrakennuksen toteuttamista. Esittelemme kolmivaiheisen taloudellisen hallinnan aloitteen, jonka myötä Suomi voi nousta kriisistä niin, että kaikki kansanosat ovat edelleen toimintakykyisiä ja olemme jo edistyneet ekologisessa jälleenrakennuksessa merkittävästi. Jos yritämme vain palata “normaaliin”, edessä on syvenevien kriisien taival.

Suomen hallituksella on nyt kiireiset ajat. Sen on kuitenkin maltettava ajatella myös paria kuukautta pidemmälle ja hyödynnettävä koronakriisin hoidossa laajapohjaista, “normaalin” ylittävää asiantuntijuutta. Välittömien kriisitoimenpiteiden jälkeen on käynnistettävä laaja taloudellinen ohjelma, joka työllistää kansalaisia, huolehtii taloudellisesta ja sosiaalisesta jatkuvuudesta sekä panee vauhtia koronakriisin taloudellisen hallinnan kolmanteen vaiheeseen eli ekologiseen jälleenrakennukseen. Edessä ei ole vanhan elvytys vaan laadullinen hyppäys yhteiskunnan toiminnoissa kohti kestäviä sosio-ekologisia järjestelmiä.



5 thoughts on “Pandemiasta, ympäristökriiseistä ja ekologisesta jälleenrakennuksesta

  1. Juha Saari

    Tärkeää ajattelua!

    Pandemian herättämänä olen itse miettinyt sitä, että jos vähentäisimme kulutusta ilmaston ja väestönkasvun vaatimalla tavalla, pysyvästi, olisiko hyvinvointiyhteiskuntamme valmistautunut siihen? Myönnän että itse en ainakaan ole. Eli kauanko vielä voimme estetisoida etiikkaa harrastamalla tarpeeksi harvojen askeettien ihailemista? Eikä vain ilmasto vaan erityisesti väestökysymys nousee mieleen. Sain eräältä tutulta lohduttavan vastauksen, että ei väestökasvu ole ongelma jos vain jaamme ravinnon tasapuolisesti. Minusta tämä on alentuvaa ajattelua: kyllä köyhät tyytyvät täysiin vatsoihin. Mutta eikö koko ongelma vasta ala ravinnon tasaamisesta? Vain kylläiset ihmiset jaksavat vaatia samaa elintasoa kuin mikä meillä on. Ja silloin on juuri mietittävä mikä tuo elintaso voi olla.

    Reply
    1. admin Post author

      Kiitoksia kommentoinnista! BIOS-tutkimusyksikön ajatus ekologisesta jälleenrakennuksesta (https://eko.bios.fi/) perustuu juuri siihen, että tarvittavia muutoksia ei voida toteuttaa pelkästään askeettisilla ihanteilla. Itse asiassa nykyinen koronakriisi osoittaa hyvin, miten pelkkä kulutuksen rajukaan vähentäminen ei riitä. Vaikka kasvihuonepäästöt romahtavat rajusti tänä vuonna, ne eivät laske silti edes sitä tahtia, miten niiden pitäisi kertautuvasti laskea joka vuosi vuosikymmenten ajan. Tarvitaan siis yhteiskunnallisesti koordinoitua tuotantojärjestelmien jälleenrakentamista puhtaammiksi – energiajärjestelmä tietysti ilmastonmuutoksen kannalta kiireisimpänä, mutta muutoksia tarvitaan kaikilla aloilla. Kun tuotanto puhdistuu, myös kulutusmuutokset vaikuttavat kunnolla. Väestökysymyksestä lukuvinkkinä nämä BIOS-tekstit:
      https://bios.fi/vaestonkasvun-perusasiat-haltuun/
      https://bios.fi/lahteeko-syntyvyys-uuteen-nousuun-vauraissa-maissa-ei-silta-nayta/

      Reply
      1. Juha Saari

        Terve taas. Tuossa kun kuntelen teeveestä huolta yhteiskunnallisesta kasvusta (ja lentoyhtiöiden ongelmista!), tuli mieleeni tuo kommenntisi minulle. Kukaan ei ole julkisuudessa spekuloinut tuota asiaa johon viittaat: riittäisikö edes tämä elintason ja kulutuksen lasku ilmaston ja ympäristön pelastamiseen? Ja jos ei, jaksaisimmeko enää olla edes huolissamme? Ja uskalletaanko tuohon kysymykseen edes vastata julkusuudessa, koska pelätään sen aiheuttavan välinpitämättömyyttä?

        Reply
        1. admin Post author

          Vaarana on juuri se, että kysymys asetetaan yksinkertaisesti niin, että pitäisi lähteä liikkeelle nykyisestä tuotanto- ja kulutusmallista ja vain leikata siitä pois. Se ei kuitenkaan kanna esimerkiksi ilmastonmuutoksen kannalta pitkälle, jos tuotettu energia on edelleen korkeapäästöistä. Arkisessa elämässä on paljon sellaista “näkymätöntä” kulutusta ja ympäristökuormitusta, jota on vaikea hahmottaa, kun yhteiskunta on rakennettu edelleen fossiilisten polttoaineiden ja kasvavan luonnonvarojen kulutuksen varaan. Pelkästään leikkaamalla ja vähentämällä tätä ei voi muuttaa. Juuri siksi korostamme BIOSissa jälleenrakentamisen ajatusta. Elämän perusasioita eli asumista, lämpöä, vaatetusta, ruokaa, terveydenhuoltoa ja niin edelleen ei tarvitse riistää pois mutta ne täytyy tuottaa uudella tavalla. Toki suomalaiseenkin elämäntapaan kuuluu myös paljon ylikuluttamista, josta täytyy luopua. Se on kuitenkin ihan eri asia kuin koronakriisin kaltainen yhteiskunnan täysstoppi.

          Reply
          1. Juha Saari

            En tedä, pitäisikö tässä olla enemmän toiveikas vai realisti. No. Kumpaakin ihminen tarvitsee ollakseen olemassa mielekkäästi. Itselleni kuitenkin turha syyllisyyden kantaminen tuossa mainitsemassasi yhtälössä sai jonkin aikaa sitten riittää: hiilijalanjälkeni on noin 4500 jos taloyhtiömme turvekaukolämmön lasken mukaan. Sitten päätin, että ei kuulu minulle ja poistin luvustä kylmästi 1000 kiloa. Kyllä helpotti.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *