Onko suomalainen naudanliha ekoteko? – Tieteen, mainostuksen ja journalismin rajamailla

Tammikuussa julkaistiin MTK:n, Valion, HKScanin, Atrian ja Snellmanin tilaama raportti ”Ilmastonmuutos ja naudanlihan tuotanto Suomessa” (jatkossa sivunumerot viittaavat raporttiin). Raportin tuotti Newsbrokers Oy, informaatioyritys, joka kertoo tuottavansa tilattuja reportaaseja ”journalistisin objektiivisuuskriteerein toimitettuina”.

Tämän raportin tai ”tiedonhankintaprojektin” julkilausuttuna tarkoituksena oli selvittää, ”miten suomalainen lihan- ja maidontuotanto poikkeaa – vai poikkeaako – muiden maiden tuotannosta kestävän kehityksen näkökulmasta.” (9) Siinä haastateltiin viittä suomalaista asiantuntijaa Luonnonvarakeskuksesta ja Helsingin yliopistosta. Asiantuntijoiden suorat sitaatit on useimmiten luettavissa raportin toimitetun tekstin joukosta, mutta valitettavasti muutoin raportti hämärtää tutkimuksen, journalismin ja mainostamisen rajoja. Raportin tiivistelmä ja yhteenveto eivät seuraa asiantuntijoiden lausuntoja vaan sisältävät virheellisiä ja liioittelevia väitteitä. Tämä luo harhaanjohtavan kuvan siitä, mitä tieteellinen tutkimus toteaa aiheesta.

Tärkein ongelmakohta on raportin tiivistelmässä ja johdannossa esitetty virheellinen väite, jonka mukaan viljellyt nurmet ovat Suomessa hiilinielu (6,11,14) ja että suomalainen tuotanto on ”hiilineutraalein mahdollinen” (11). Tutkijoiden käsityksestä siitä, tulisiko maatilojen metsien hiilinieluja laskea mukaan, annetaan niin ikään harhaanjohtava kuva. Raportin toimituksellisessa materiaalissa ei myöskään oteta kunnolla huomioon tutkijoiden näkemyksiä siitä, millä tavoin naudanlihan tuotannon ympäristövaikutuksia pitäisi arvioida suhteessa tuontimaihin. Ennen näihin kysymyksiin uppoutumista on kuitenkin hyvä käydä läpi asiasta käytyä julkista keskustelua.

Valio ja Newsbrokers kritiikin kohteina

Raportti on saanut tammikuusta lähtien runsaasti julkisuutta niin sen tilaajien omissa tiedotteissa kuin tiedotusvälineissä. Keskipohjanmaa kirjoitti aiheesta tuoreeltaan (22.1.) jutussaan ”Tuontilihaan sisältyy syntikuormaa”. Siinä toistetaan raportin väite nurmista hiilinieluna. MTK:n tiedotteessa (25.1.) ”Suomalainen maidon- ja lihantuotanto on ympäristöystävällistä” [LINKKI: ] lähdetään liikkeelle hiilinieluväitteellä. Maaseudun tulevaisuus taasen ei jutussaan ”Kotimaista naudanlihaa voi syödä paremmalla omallatunnolla kuin tuontilihaa” väitä mitään hiilinieluista, vaikkakin hiilen sitoutumisesta kirjoitetaan hieman epäselvästi (ks. alla käsitteistä). Lihatiedotuksen sivuilla sen sijaan keskitytään puhumaan tavoista vähentää ympäristökuormaa. Sivuilla myös nostetaan esiin raportissakin käytetty Perttu Virkajärven taulukko (ks. myöh.) Atrian sivulla ”Suomalaisen naudan sorkan jälki on puhtaampi” todetaan, että ”pelloilla kasvava nurmi sitoo tehokkaasti hiilidioksidia”, joka on vähintään epäselvää (ks. alla käsitteistä).

Julkisessa keskustelussa kritiikin kohteeksi nousi kuitenkin ennen kaikkea Valion helmikuussa (3.2.) otsikolla ”Suomalainen nautakarja ei ilmastonmuutosta kiihdytä” julkaisema tiedote. Valio on sittemmin (9.3.) ainakin muuttanut jutun otsikon muotoon ”Suomalainen maito ja liha on ulkomaista ilmastoystävällisempi valinta”. Nyt jutussa sanotaan, että suomalainen maidon ja naudanlihan tuotanto on ”pienempi uhka” kuin muualla tuotettu mutta väitetään edelleen, että nurmet ovat hiilinielu. Sittemmin (15.3.) Valion sivuilla on julkaistu kritiikin aikaansaama kirjoitus ”Naudanlihan ja maidon tuotannon ilmastovaikutus herättää keskustelua”, johon alkuperäisen otsikon hakutulokset nyt ohjaavat. Takaisinvedosta huolimatta aiemmassa jutussa (31.1.) ”Maito – ylivoimainen ravintoaineiden lähde” esitetään edelleen, että suomalaisia maitotuotteita voi käyttää ”ilman huonoa omaatuntoa ilmastovaikutuksista.”

Julkinen kritiikki raporttia ja sen tilaajien tiedotusta kohtaan näkyy alkaneen viimeistään maaliskuun alkupuolella. Vihreän Langan (9.3.) kirjoituksessa ”Taistelu lautasesta” tartuttiin Valion harhaanjohtavaan tiedottamiseen ja kritisoitiin Newsbrokersin toimintatapaa. Kasper Diem -blogissa (9.3.) vitsailtiin tiedotteen pohjalta. Filosofi Henrik Rydenfelt puuttui (10.3.) ansiokkaasti raportin ja Valion tiedotuksen ongelmiin Etiikka.fi-sivuston kirjoituksessa ”Kuka nielee valikoidut faktat?” Aamulehti niin ikään kritisoi (11.3.) Valion tiedotustoimintaa pääkirjoituksessaan ”Valio viherpesee tuotantoaan.” Viestinnän eettisen neuvottelukunnan sivuilla julkaistussa (13.3.) kirjoituksessa moitittiin Valiota siitä, että virhettä tiedotuksessa ei korjattu näkyvästi. Helsingin Sanomat liittyi kritiikkiin (17.3.) pääkirjoituksessaan ”Vääristely hämärtää viestiä.”

Maaliskuun lopussa (30.3.) YLE:n uutisessa ”Suomalainen nauta ei kiihdytä ilmastonmuutosta? Valiota ja MTK:ta syytetään vaikutusten kaunistelusta” nostettiin esiin asian pihvi: Newsbrokers ei ole seurannut raportin toimituksellisissa osioissa asiantuntijoiden näkemyksiä. Toimittajan mukaan raporttiin haastatellut asiantuntijat eivät suinkaan ole yksissä tuumin julkaistun takana: ”Osa tutkijoista pitää tiivistelmän ja yhteenvedon ilmaisuja epätarkkoina ja jopa vääristelynä.” Tämä on kovaa kritiikkiä Newsbrokers Oy:tä kohtaan.

Maaseudun Tulevaisuus julkaisi (1.4.) oman kirjoitukseni aiheesta.

Valion sivuilla 15.3. julkaistussa kannanotossa viestintäjohtaja Pia Kontunen tyrmistyy viherpesusyytöksistä ja korostaa haastateltujen asiantuntijoiden pätevyyttä:

”Mielestäni on kyseenalaista syyttää arvostettujen tutkijoiden näkemyksiä viherpesuksi. Minua saa kyllä syyttää reportaasista tekemäni uutisen otsikoinnista, jonka ensimmäinen versio oli virheellisen yksinkertaistettu. Olen siitä pahoillani ja se on muutettu.”

Tällainen syyllistävä ja uhrin asemaan asettuva julkisuudenhallinta tuskin enää onnistuu näinä päivinä, kun keskustelu tieteen tulosten ja journalismin suhteista on mitä ajankohtaisinta. Kun asiantuntijahaastattelut toimitetaan raportin muotoon ja niitä markkinoidaan journalismina, ovat vedetyt johtopäätökset, pääväittämät ja tiedotuksen tavat villakoiran ydin. Ja kuten edellä huomautin, Valio ei korjannut varsinaisia virheitä tiedotuksessaan. Käsittelenkin seuraavaksi raportin olennaisia virheitä.

Ovatko nurmet hiilinielu?

Raportin tiivistelmässä ja johdannossa korostetaan useaan kertaan, että nurmet ovat hiilinielu (6,11,14) . Kuten Atte Komonen (Jyväskylän yliopisto) muistutti Maaseudun tulevaisuudessa (17.2.), hiilen sitoutumisen, hiilinielun ja hiilivaraston käsitteitä sekoitetaan julkisessa keskustelussa helposti. Hiilivarasto on tarkasteltuun elolliseen järjestelmään (kuten metsään tai nurmeen) sitoutuneen hiilen määrä. Kun varasto kasvaa, järjestelmä on hiilinielu, ja kun se pienenee, järjestelmä on hiilen lähde. Puhutaan myös positiivisesta ja negatiivisesta hiilitaseesta. Hiiltä sitoutuu kaikessa kasvussa, mutta se ei ole sama asia kuin hiilinielu (ks. edellä Maaseudun tulevaisuuden ja Atrian julkaisujen epäselvät ilmaisut). Myös Sampo Soimakallio kertaa käsitteitä SYKE:n sivuilla julkaistussa jutussa ”Avaimia metsien käytön ilmastovaikutusten ymmärtämiseen.”

Raportissa ei sorruta vain käsitteiden hämäryyteen vaan siinä selvästi väitetään, että hiiltä sitoutuu nurmiin enemmän kuin sitä vapautuu. Kuten raportissa todetaan runollisesti: ”nettopäästöt jäävät nukkumaan nurmen alle” (6).

Yksikään raportin asiantuntijoista ei kuitenkaan sano näin. Sen sijaan he toteavat, että nurmista vapautuu hiiltä eli ne ovat hiilen lähde.

Viidestä haastatellusta asiantuntijasta Juha-Matti Katajajuuri (LUKE) (35, 38) ja Hannele Pulkkinen (LUKE) (40) toteavat ykskantaan, että nurmista vapautuu hiiltä enemmän kuin niihin sitoutuu. Ne ovat siten hiilen lähteitä, eivät hiilinieluja. Raportin lopussa esitetään mitä ilmeisimmin Perttu Virkajärveltä (LUKE) peräisin oleva taulukko (ks. edellä), jonka mukaan hiilitaseen näkökulmasta suomalainen tuotanto ”hidastaa maan C varojen vähenemistä” (49). Hiilivarastot siis vähenevät eivätkä suinkaan kasva. Pulkkinen myös muistuttaa, että tästä asiasta ei ole olemassa tarpeeksi tietoa, jotta tilannetta voitaisiin verrata esimerkiksi Keski-Euroopan kanssa (40; ks. myös Katajajuuri 36). Tämä johtuu siitä, että eri ikäiset viljelymaat ovat hiilivarastojen vähentymisen kannalta erilaisessa historiallisessa tilassa. Jarmo Juga (Helsingin yliopisto) mainitsee, että nurmien nielusuhde on viljakasveja parempi – mikä johtaa helposti harhaan mutta on vain toinen tapa sanoa, että nurmimailta vapautuu hiiltä hitaammin (23).

Sen sijaan viljelysmaan mahdollisuudesta toimia hiilivarastoa lisäävänä hiilinieluna tehdään paljon tutkimusta maailmassa (ks. esimerkiksi täällä, täällä ja täällä). Se ei ole kuitenkaan nautakarjalle pyhitetty mahdollisuus vaan koskee kaikkea maataloustuotantoa, kuten Katajajuuri korostaa (35).

Viljelysmaiden muuttaminen hiilinieluiksi (mikä parhaimmillaan voisi myös parantaa maan multavuutta ja vedenpidätyskykyä, tehostaa ravinnekiertoa ja elvyttää maaperän eliöstöä sekä ehkäistä eroosiota) vaatii kuitenkin käytäntöjen perusteellista muuttamista ja jatkuvaa tutkimusta. Ja kuten Jari Liski (SYKE) varoittaa viimevuotisessa YLE:n artikkelissa, ilmastonmuutos voi silti lisätä hiilen vapautumista, mikä tuo lisää haasteita uusien käytäntöjen kehittämiselle. Aiheesta julkaistiin myös tuore (31.3.) artikkeli Science-lehdessä.

Hiilineutraalia maitoa ja naudanlihaa?

Raportin toimituksellisten väitteiden harhaanjohtavuus ei jää tähän, sillä siinä esitetään myös, että suomalainen tuotanto on ”globaalisti ehkä hiilineutraalein mahdollinen” (11). Tuotanto joko on hiilineutraalia tai ei ole, ja asiantuntijoiden mukaan se ei ole.

Virkajärvi (18, 20), Katajajuuri (38) ja Pulkkinen (41) toteavat, että tuotannosta on nettokasvihuonepäästöjä. Lisäksi Aila Vanhatalo (Helsingin yliopisto) muistuttaa, että nurmirehulla ruokitusta nautakarjasta tulee enemmän metaanipäästöjä (31–32). Katajajuuri korostaa, että nurmiruokinnassa kasveihin sitoutunut hiili vapautuu pitkälti metaanina, joka on hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu (38). Myös raportin liitteessä mainitaan, että metaanin vuoksi nurmiruokinnan ilmastopäästöt ovat moninkertaiset: ”Tämä on nurmen hyödyntämisen kääntöpuoli.” (48)

Olisikin kummallista, jos tutkijat väittäisivät suomalaista tuotantoa parhaaksi mahdolliseksi – mitä he eivät tee. Raportissa mainitaan useaan kertaan LUKE:n FootprintBeef-hanke, jonka tavoitteena on suomalaisen naudanlihatuotannon ympäristövaikutusten vähentäminen. Miksi vähentää, jos tuotanto on jo ”hiilineutraaleinta mahdollista”? Raportin liitteessäkin viitataan mahdollisuuteen vähentää ilmastopäästöjä kolmanneksella (49). Hankkeessa pyritään ylipäätään tuotannon ympäristökuormituksen vähentämiseen.

On myös muistettava, että suomalainen nauta syö muutakin kuin nurmirehua. Raportin liitteen mukaan nurmirehun, jonka tuotanto aiheuttaa vähemmän päästöjä, osuus rehusta on noin 60% (48). YLE:n viimevuotisessa uutisessa haastateltu viljelijä sen sijaan arvioi väkirehun osuudeksi 60%. FootprintBeef-hankkeen pohjalta pidetyssä esitelmässä muistutetaan, että naudanlihan tuotannossa eläinten ruuansulatus vastaa 41–44% ja rehujen viljely 32–43% ilmastopäästöistä. Esitelmässä myös todetaan, että suomalaisen tuotannon päästöt ovat samaa luokkaa tai hieman suuremmat kuin muualla Euroopassa – mutta tähän ei ole otettu huomioon esimerkiksi rehusoijan tuotannossa aiheutuvia maankäytön muutoksista peräisin olevia päästöjä. Raportissa nostetaan aivan oikein esiin, että suomalaiselle nautakarjalle ei juuri syötetä soijaa (Katajajuuri 36; Pulkkinen 39) vaan se menee esimerkiksi sioille ja broilereille – mutta ne taas eivät tuota niin suuria metaanipäästöjä.

Nielevätkö metsät maidon ja naudanlihan tuotannon päästöt?

Raportin tiivistelmässä ja yhteenvedossa esitetään, että myös metsien hiilinielu tulisi ottaa huomioon naudanlihan tuotannon ilmastovaikutusten laskennassa. ”Suurin osa tähän raporttiin haastatelluista asiantuntijoista” (6) on raportin mukaan tätä mieltä. Mutta vain kaksi asiantuntijaa lausuu asiasta. Jarmo Juga puolustaa metsien laskemista mukaan (24), kun taas Juha-Matti Katajajuuri kritisoi sitä voimakkaasti (35).

Juga puolustaa kantaansa näin:

”Miksei kansantaloudessakin voida katsoa, että jos yhdellä sektorilla voidaan kompensoida toista sektoria ja lopputulos on positiivinen, sen pitäisi riittää meille. Kansantaloudetkin ovat erilaisia. Kaikki saadaan näyttämään ongelmalliselta, kun pilkotaan riittävän pieniin osiin ja katsotaan vain yhtä osaa kerrallaan eikä kokonaisuutta.”

Näkemyksessä olisi oma järkensä, jos lopputulos olisi ilmastonäkökulmasta positiivinen, mutta kun se ei ole. Suomalaisella yhteiskunnalla on merkittävät ilmastopäästöt henkeä kohden, ja jos niitä halutaan vähentää, täytyy kaikki sektorit ottaa huomioon. Parhaimmillaan metsät kasvattavat tehokkaasti hiilivarastoaan, mutta myös niiden hiilitase riippuu hyvin paljon siitä, millaisia toimintatapoja omaksutaan. Juuri tähän 68 suomalaista tutkijaa puuttui metsien käyttöä ja hallituksen biotalouslinjauksia koskevassa julkilausumassaan (24.3.).

Tosin tässä kohdassa raporttia jää lainausmerkin puutteen takia epäselväksi, mikä on toimituksellista osiota ja mikä Jugan lainausta. Lukijan on vaikea tulkita, mitä Juga lopulta sanoo metsistä ilmastonäkökulmasta, kun asia rinnastetaan tekstissä yksioikoisesti kansantaloudelliseen argumenttiin. Tämä on merkittävä virhe Newsbrokersilta, koska väite hiilineutraaliudesta rakentuu nurmien lisäksi metsäargumenttiin.

Mihin suomalaista maidon ja naudanlihan tuotantoa pitäisi verrata?

Raportissa muistutetaan aivan oikein, että monissa muissa maissa naudanlihan tuotannolla on vakavampia ympäristövaikutuksia. Sademetsätuhot (6, 12, 18, 21, 26), eroosio tai ylilaidunnus (12, 13, 17, 18, 19, 21, 27, 47) ja vesivarojen niukkuus (6, 18, 21, 32, 37, 42, 43, 47) mainitaan lukuisia kertoja. Ylipäätään Virkajärvi (21) ja Katajajuuri (37) korostavat sitä, että eri alueiden tuotantoa ei tule verrata samoin kriteerein, jos niiden välillä on merkittäviä eroja. Globaalit keskiluvut ovat huono ohjenuora.

Mutta kuten Hannele Pulkkinen huomauttaa, suomalaista tuotantoa pitäisi verrata niihin maihin, joista naudanlihaa pääasiassa tuodaan Suomeen eikä esimerkiksi Etelä-Amerikkaan, josta tuontimäärät ovat pienempiä (39, 43). Tosin Pulkkinen mainitsee pitkien kauppaketjujen tuomasta epävarmuudesta, josta saatiin Suomessakin maistiaisia maaliskuussa ”brassilihan” aiheuttamassa kohussa. Kuten raportin liitteessä viitataan, soijaruokintaa lukuun ottamatta olosuhteet ja tuotantotavat Tanskassa, Saksassa, Hollannissa ja Puolassa ovat melko lähellä täkäläisiä (47).

Niinpä raju erottelu kotimaisen ”ekoteon” ja ”sademetsälihan” välillä hämärtää keskustelua.

Olennaista onkin, mitä kysytään. Raportin julkilausuttu kysymyksenasettelu oli selvittää, ”miten suomalainen lihan- ja maidontuotanto poikkeaa – vai poikkeaako – muiden maiden tuotannosta kestävän kehityksen näkökulmasta.” (9) Ilman ilmastokeskustelun vääristelyä asiantuntijalausunnoista olisi löytynyt aivan tarpeeksi perusteita sanoa, että erot ainakin Etelä- ja Pohjois-Amerikan vallitseviin tuotantotapoihin ovat suuria. Euroopan sisäisissä vertailuissa asiantuntijat olivat epävarmempia.

On kuitenkin otettava huomioon maailman tila. Joukko tutkijoita laati tuoreessa Science-lehden artikkelissa ”tiekartan” maailmaan, joka pysyisi Pariisin ilmastosopimuksessa sovituissa turvarajoissa (lisää täältä). [LINKKI: ] Artikkelissa todetaan, että myös maatalouden on muututtava hiiltä sitovaksi, mikä on hurja vaatimus nykytilanteesta lähtien. Tässä tilanteessa ei voida enää etsiä vähemmän huonoja vaihtoehtoja vaan täytyy etsiä hyviä vaihtoehtoja.

Raportin asiantuntijoista etenkin Juga käsittelee ympäristöystävällisyyttä tuotannon kannattavuuden näkökulmasta (23). Mitä enemmän tuotoksia panoksilla saadaan, sitä pienemmiksi jäävät eläin- tai kilokohtaiset päästöt. Tehostamisella on ehdottomasti tärkeä merkityksensä etenkin silloin, kun ruuantuotanto on heikkoa, resurssit ovat rajallisia ja nälkää tai ruokaturvattomuutta on paljon. Tämä on nautakarjan kannalta elintärkeää alueilla, joilla karjalla on vahva kulttuurinen status – Juga tarkastelee esimerkiksi Senegalin tilannetta (26–27).

Mutta suomalaisessa yhteiskunnassa nälkä ei johdu nykymaailmassa siitä, että ruokaa ei olisi tarjolla – ruokaan ei välttämättä ole varaa (mikä on maailmanlaajuisestikin merkittävimpiä nälän ja aliravitsemuksen syitä). Suomalaiset myös syövät liha- ja maitotuotteita enemmän kuin edes terveysnäkökulmasta olisi suositeltavaa – puhumattakaan siitä, mikä olisi ravitsemuksellisesti tarpeellista tai välttämätöntä. Siksi ilmastonäkökulmasta on kysyttävä myös, kuinka paljon on mielekästä tuottaa ja kuluttaa. Juga esittääkin, että kulutuksen pienentäminen olisi tehokkain tapa vähentää päästöjä ja muistuttaa, että kulutuksen määristä pitäisi keskustella kestävyyttä pohdittaessa (23, 29). Virkajärvi muistuttaa, että suomalaisen tuotannon erityispiirteistä huolimatta kasvisruoalla on naudanlihaa pienemmät kasvihuonepäästöt. (20) LUKE:n sivuilla julkaistussa tekstissä ”Ruoan ilmastovaikutuksia voi vähentää jopa puoleen ruokavalinnoilla linjataan, että etenkin naudanlihan vähäisempi kulutus vähentää päästöjä.

Eläintuotteiden kulutusta pitää vähentää

Tämä ei välttämättä tarkoita lihansyönnin loppumista vaan sen vähentämistä. Vaikka raportissa osoitetaan, että suomalaisella maidon ja naudanlihan yhdistelmätuotannolla on monin tavoin suhteellisesti kevyempi ympäristökuorma kuin tietyillä maailman alueilla, ei maailmaa ruokita suomalaisilla nautakarjan tuotteilla – ei edes Suomea. Naudanlihan kulutus on niin korkeaa, että Suomeen tuodaan nykyään viidennes kulutetusta lihasta (16). Tämä tilanne on selvästi kestämätön. Kuten tuoreessa Nature-lehden artikkelissa varoitetaan, kansainvälisellä ruokakaupalla on suuri merkitys uusiutumattomien pohjavesivarojen hupenemisessa. Tästä ei kuitenkaan voi päätellä, että ympäristönäkökulmasta Suomessa pitäisi tuottaa enemmän ja pitää nykyinen kulutustaso.

Raportissa nostetaan suomalaisen naudanlihan tuotannon hyveeksi maidon ja lihan yhdistelmätuotanto (6, 11, 16, 20, 25, 26, 31, 38). Tässäkin on eräänlaisesta panos/tuotos -näkökulmasta oma järkensä, kun päästöt ”jyvittyvät” maidon ja lihan kesken. Kokonaistuotannon ja -kulutuksen näkökulmasta asia näyttää erilaiselta. Kuten Juga huomauttaa, yksi syy Suomen tuontiriippuvuuteen on se, että maidontuotannossa riittää tehostumisen vuoksi pienempi lehmäluku (25). Vanhatalo sanoo, että tämän seurauksena lihakarjan osuus on kasvussa (31). Nykyisen kaltaisilla kulutusmäärillä yhdistelmätuotannossa on siis varjopuolensakin, ja ajatus naudanlihan päästöjen ”laimentumisesta” on hieman kyseenalainen, jos tuotamme ja kulutamme ilmastonäkökulmasta kaikkiaan liikaa.

Raportissa ei aseteta vastakkain lihansyöntiä ja kasvissyöntiä. Atar Kustannuksen kirjoja referoiva kirjakustantaja Thor-Fredric Karlssonin rakentaa sen sijaan tuoreessa Maaseudun tulevaisuuden kirjoituksessaan ”Kasvisruokabuumi perustuu vääriin olettamuksiin” (24.3.) tällaista vastakkainasettelua. Hän jopa esittää hiilinielun ja hiilivaraston käsitteitä sekoittavan väitteen, että ”laidun on metsää paljon tehokkaampi hiilinielu”.

Ylipäätään kasvissyönnin lisääntyminen ja ympäristönäkökohtien korostuminen viime vuosina on saanut aikaan kiivaitakin reaktioita. Lokakuussa 2013 MTK älähti pohjoismaisista ravintosuosituksista ja syytti, että niiden taustalla on ”asenteellinen ympäristö- ja ilmastopolitiikka, jolla ei pitäisi olla tekemistä ravintosuositusten kanssa”. Samoin helmikuussa viestintähanke Liha valitti Helsingin Sanomien Itämeri-laskurista.

Omavaraisuus ja biodiversiteetin edistäminen

Ilmastoväitteiden vääristely jättää myös varjoonsa raportissa haasteltujen asiantuntijoiden huomiot nurmirehun muista eduista: monet maanviljelyskäytössä olevat suomalaiset maat eivät käy muuksi kuin nurmeksi, ja ihmiset eivät nurmea syö. Virkajärvi (20), Juga (22, 27) ja Katajajuuri (37) kysyvät, mitä nurmimailla tehtäisiin, jos niillä ei tuotettaisi rehua tai laidunnettaisi. Tällä on merkityksensä alueelliselle työllisyydelle ja suomalaiselle ruokaomavaraisuudelle etenkin tulevaisuudessa, jos ei voida enää nojata maailman ruokajärjestelmän luotettavuuteen, kuten Pulkkinen muistuttaa, tosin puhuen ”nykytason tuotannon” ylläpitämisestä (39).

Tulevaisuudessa tuotannon omavaraisuudesta huolehtiminen nousee yhtäältä ilmastonmuutoksen vaikutusten sekä muiden resurssiongelmien ja toisaalta ilmastonmuutoksen torjumisen vaatiman energiamurroksen myötä yhä tärkeämmäksi. Tämä ei johda tietenkään maailmankaupan loppumiseen mutta se tarkoittaa, että tuotantoa ei voida arvioida nykyisen fossiilitalouteen perustuvan ruokajärjestelmän mittapuilla. Aineelliset raunaehdot täytyy ottaa kunnolla huomioon tehokkuus- ja kannattavuuslaskelmissa. Varautuminen ruokakriiseihin ja hintaheilahteluihin tulee myös yhä tärkeämmäksi. Siksi globaaleihin keskiarvoihin ja nykymuotoiseen maailmankauppaan nojaavat tarkastelut eivät riitä.

Joka tapauksessa tässä muutoksessa lihatuotteiden kokonaiskulutuksen vähentäminen olisi Suomessakin etu, sillä se antaisi liikkumavaraa suomalaisissa oloissa soveliaan mutta hiilitaseeltaan ongelmallisen tuotannon jatkamiselle ja sen toimintatapojen kehittämiselle.

Sama koskee keskustelua nurmituotannon biodiversiteettivaikutuksista, jotka nostetaan raportissa esiin monessa kohdin (13, 20, 33). Virkajärvi toteaa, että intensiivisen nurmiviljelyn kasvien biodiversiteetti ei ole korkea, mutta muiden eliöiden diversiteetti on paljon suurempi kuin kasviviljelyssä. Merkittävät biodiversiteettivaikutukset koskevat kuitenkin ennen kaikkea laidunnusta, jota on suomalaisesta tuotannosta vähäinen osuus. (20–21) Pulkkinen muistuttaa, että laidunnus koskee lähinnä lihakarjan tuotantoa (41). Vapaana laiduntava karja kuitenkin tuottaa enemmän metaanipäästöjä ja tuotanto on tehotonta. Olennainen kysymys onkin, kuinka paljon laiduntavaa karjaa tarvittaisiin pitämään yllä nurmien biodiversiteettiä verrattuna nykyiseen tuotantoon.

Lopuksi

Kuten kaikkialla maailmassa, Suomessakin ruokajärjestelmän on muututtava, jotta se ei lisää ilmastopäästöjä mutta pystyy tuottamaan tarpeeksi ruokaa. Suomalaisella tuotannolla ei ruokita maailman nälkäisiä, joten olennaista täällä on pitää huolta ruokaturvasta, ilmastopäästöistä, ravinnekierrosta, maaperän kunnosta ja maatalouden tuotantopanosten (energian, lannoitteiden ja niin edelleen) mahdollisimman kestävästä tuotannosta. Raportin asiantuntijat esittävät perusteita sille, että näissä oloissa nautakarja voi olla osa kestävää maataloutta. Samalla he kuitenkin osoittavat vakuuttavasti, että nykyiset tuotanto- ja kulutusmäärät tekevät kestävät toimintatavat vaikeiksi.

Vaikka eläintuotteiden osuutta kulutuksesta pitää laskea elintärkeiden ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi, täytyy käytäntöjä muuttaa kaikilla ruokajärjestelmän saroilla. Nykytilanteessa alkutuottajien on kuitenkin hyvin vaikea omaksua uusia käytäntöjä, joihin kuuluu väistämättä paljon kokeilua ja epäonnistumisen riskejä. Kun tuottajien osuus ruuan hinnasta on pieni ja samaan aikaan vaaditaan yhä alhaisempaa ruuan hintaa, kokeilujen elintila on ahdas. Kestävän ruokajärjestelmän luominen ei ole vain kasvissyönnin ja lihansyönnin välinen kysymys vaan vaatii yhteiskunnan tukea ja ohjausta ruokajärjestelmän suunnanmuutokseen.

Vaikka etenkin MTK ja Valio ovat ottaneet tiedotuksessaan käyttöön raportin harhaanjohtavimmat väitteet, Newsbrokersin journalistisesti arveluttava toiminta on tämän tapauksen raskain ongelma. En lähde arvelemaan sitä, ovatko tilaajat vaikuttaneet raportin lopputulokseen. Newsbrokers on lanseerannut tuotteekseen ”hiljaiset reportaasit”, joiden tuotannon kerrotaan olevan vapaita moisista paineista. Newsbrokers korostaa toimintansa objektiivisuutta, riippumattomuutta ja läpinäkyvyyttä. Tätä omakuvaa on vaikea ottaa tosissaan tällaisten väitteiden äärellä:

”Hiilijalanjälkiä ei pystytä laskemaan riidattomasti. Jokaiselle mielipideväittämälle löytyy tueksi tutkimus, jonka menetelmä ja aineisto on valittu antamaan haluttu tulos. Tämä on realiteetti, joka sekä toimittajien että yleisön pitäisi muistaa.

Mutta on olemassa riidattomia suuren luokan faktoja, joista yksi on Suomen maatilojen poikkeuksellinen hiilinielukapasiteetti, jonka antavat nurmiviljely ja metsät. ”

Jos olisin töissä raportin tilaajien tiedotuspuolella, ottaisin tuotokseen mahdollisimman suuren hajuraon. Tieteellisten tulosten samaan aikaan virheellinen ja valikoiva käsittely ja piilottelu mielipidepuheen taakse on vaarallista peliä aikana, jolloin tieteellisen tutkimuksen merkitystä rapautetaan monin tavoin. Ja mitä aktiivisemmin tiedeyhteisö puolustaa tulostensa julkista käsittelyä, sitä lyhyemmiksi käyvät valheen jäljet.

 

 



2 thoughts on “Onko suomalainen naudanliha ekoteko? – Tieteen, mainostuksen ja journalismin rajamailla

  1. Thor-Fredric Karlsson

    Nimeni on Thor-Fredric Karlsson eikä artikkelissä mainittu Thor-Tredric Karlsson.
    Mielestäni en ole sekoittanut hiilinielu ja hiilivarasto-käsitteitä.
    Kasvava puu on hiilinielu, metsä on hiilivarasto mutta lahoava puu on hiilipieru.
    Jotta metsä toimisi hiilinieluna pitää aktiivisesti ottaa puut talteen ennen kuin lahoamisprosessi on nopeampi kuin kasvu.
    Soil Carbon teemalla löytyy paljon tietoa miten paljon voidaan lisätä hiiltä maaperään hyvällä laiuntamistekniikalla. Valitettavasti kukaan ei Suomessa ole asiaa tutkinut, mutta osaavat ulkomaalaist tutikiat myös hommansa.

    Reply
    1. admin Post author

      Tervehdys! Valitan kirjoitusvirhettä – korjasin sen artikkeliin. Kuten toisaalla artikkelissa totean, hiilen lisääminen maaperään on ehdottomasti tärkeä asia maatalouden käytäntöjen kehitykselle. Se ei kuitenkaan ole kasvistuotantoa ja eläintuotantoa toisistaan erottava asia, vaan hiilen sitoutumista pitää edistää kaikessa tuotannossa. Metsän kohdalla hiilinielujen ja hiilivarastojen käsitteiden kanssa pitäisi kuitenkin olla tarkkana, juuri tätä artikkelissa viitatussa tutkijoiden julkilausumassa korostetaan. Kun keskitytään pelkkään hiilinielun tehokkuuteen, unohdetaan helposti, että ilmaston kannalta hiilivarastojen koko on merkittävää.

      Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *