Kritiikkini Pentti Linkolan väestönäkemyksiä kohtaan Helsingin Sanomissa

Helsingin Sanomat haastateli minua 17.8. Pentti Linkolan väestönäkemyksistä. Kirjoitin niistä taannoin pitkästi BIOS-tutkimusyksikön blogiin. Haastattelussa käsiteltiin myös vuonna 2008 ilmestyneessä kirjassa Linkolan ajamana esittämääni kritiikkiä sitä kohtaan, miten Linkolan kanssa on helppo olla samaa mieltä:

Näin he voivat olla hänen kanssaan periaatteessa samaa mieltä ja vain pyöritellä päätään sille, miten huonossa kunnossa maailma on. On liian helppo sanoa, että ’Linkola on periaatteessa oikeassa, mutta eihän sitä oikeasti voi toteuttaa.’

Elonkehä-lehti julkaisi haastattelun jälkeen kustantajan luvalla uudelleen vuoden 2008 kirjoitukseni “Toisinajattelun tuttuus“:

Mutta jokainen kuvaus, joka ottaa näin valtavan mittakaavan haltuun, on väistämättä sokea yksityiskohdille. Tuhon maailmanhistoriassa katoavat näkymättömiin jokaiset ihmistoiminnan ja ei-inhimillisen toiminnan rikastavat yhteiselot, toipuminen ja sopeutuminen moninaisissa muodoissaan. Näky, joka tiivistää maailmanhistorian ”ihmiseksi” ja ”luonnoksi”, häivyttää ihmisyhteisöjen kirjon ja niiden epätasaiset suhteet. Se on väistämättä myös sokea luonnon moninaisuudelle. Historiassa yksityiskohdat eivät ole sivuseikkoja.

 



6 thoughts on “Kritiikkini Pentti Linkolan väestönäkemyksiä kohtaan Helsingin Sanomissa

  1. Vastauksia

    Ja mitähän niille sadoille tuhansille Eurooppaan vuosittain pyrkiville pitäisi tehdä? Tai sille, että Afrikan väestö voi kasvaa vielä miljardilla tulevan 50 vuoden aikana?

    Kirjoitus ei oikeastaan esittänyt ratkaisua yhteenkään keskeiseen ongelmaan mitä Linkola toi esille. Lähinnä taitaa ärsyttää epämiellyttävät keinot ongelmien ratkaisuun joita äärioikeisto mielellään komppaa.

    Reply
  2. Atte Komonen

    Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että Linkolan ehdottamat ratkaisut ovat epäinhimillisiä eivätkä ne edes toimisi käytännössä. Eri mieltä olen seuraavasta kommentistasi: ”…yhteiskunnan ympäristövaikutukset keskittyvät ennen kaikkea ilmastopäästöihin ja luonnon­varojen kulutukseen. Niihin verrattuna yksilön päätös kieltäytyä lasten tekemisestä on ympäristövaikutuksiltaan vähäinen.”

    Nimenomaan ihmiset aiheuttavat ilmastopäästöjä ja kuluttavat luonnonvaroja. Päätös lisääntyä väistämättä kasvattaa absoluuttista luonnonvarojen käyttöä. Jos oletetaan, että yhden ihmisen keskimääräinen elinikäinen ympäristöjalanjälki on 100 yksikköä, niin jokainen syntyvä ja keskimääräisen eliniän saavuttama lapsi lisää maailman (tai Suomen) ekologista jalanjälkeä 100 yksikköä. Vaikka vanhemmat ja lapset voivat omilla elintavoillaan vähentää jalanjälkeään, tämä vähennys lienee korkeitaan muutamia kymmeniä yksiköitä (sillä ekologisinkin elämä vaatii luonnonvaroja). Lisäksi lapsen saaminen yleensä kasvattaa vanhempien ekologista jalanjälkeä, sillä tarvitaan suurempi asunto, hankitaan auto yms.

    Mielestäni keskustelua väestön kasvusta ja luonnonvarojen kulutuksesta leimaa luonnontieteellis-matemaattisten faktojen sotkeminen yhteiskunnalliseen arvokeskusteluun. Molemmat ovat tärkeitä, mutta jos ihminen ei tiedä, mikä on yhden lapsen ekologinen jalanjälki suhteessa vaikkapa autoon, hän ei voi tehdä rationaalisia päätöksiä, vaikka niin haluaisi.

    Reply
      1. Atte Komonen

        Luin kirjoituksesi ”Väestönkasvun perusasiat haltuun”. Vertailin sitä Wynesin & Nicholaksen (2017) artikkeliin (ei Wynes & Kimberly, kuten viittasit). Mielestäni yhdistät ko. artikkelin ja yleisen väestönräjähdyskeskustelun kyseenalaisella tavalla. Wynes & Nicholas kirjoittavat tiettyjen, ns. kehittyneiden maiden elämäntapavalintojen vaikutuksista ilmakehän hiilidioksidipäästöihin. Artikkeli ei mainitse väestönkasvua. Artikkeli ei myöskään vertaile kehittyneitä tai kehittyviä maita.

        Kirjoitat esimerkiksi: ”Suomalaisen yhteiskunnan ympäristövaikutukset keskittyvät ennen kaikkea ilmastopäästöihin, luonnonvarojen kulutukseen ja oman kulutuksemme ”heijastusvaikutuksiin” ympäri maailman… Niitä ei olennaisesti hetkauta se, jos yksilöt päättävät tehdä vähän vähemmän lapsia. Väestömäärä laskee jo joka tapauksessa. Väestön näkökulmasta kehitys on jo oikeansuuntainen.”

        Wynes & Nicholas eivät pyrkineet tarkastelemaan hiilidioksidipäästöjä väestönkehityksen näkökulmasta. He tarkastelivat, minkälaisia ilmastovaikutuksia tietyillä elämäntapavalinnoilla olisi lähitulevaisuudessa, riippumatta siitä kasvaako väestö vai ei.

        Kirjoitat myös: ”Olennaista on se, millä tavalla yhteiskunnassa järjestetään asumisen, liikkumisen ja ruoantuotannon tavat. Palauttaessaan tämän yhteiskuntatason tarkastelun yksilöiden päätöksiin ja valintoihin Wynesin & Kimberlyn artikkeli menee pahasti harhaan. Vaikka se voi herättää monien mielestä tarpeellista keskustelua siitä, miten isojen asioiden äärellä olemme ilmastonmuutoksen kanssa, ei kehnoilla työkaluilla saa aikaiseksi fiksua ajattelua siitä, mitä tulisi tehdä.”

        Kritisoit, mutta et kerro, mikä olisi sinun mielestäsi tällaista fiksua ajattelua ja mikä olisi sen johtopäätös. Ilmakehän hiilidioksidin kannalta on aivan sama, saadaanko päästöjä vähennettyä yksilöiden omaehtoisten valintojen, totalitaaristen hallinnollisten määräysten tai kannustavan politiikan kautta. Laskennallisten ilmastopäästöjen lisäksi Wynes & Nicholas tutkivat lukioiden (high school) oppimateriaalien ja poliittisten asiakirjojen (goverment documents) ehdotuksia keinoista vähentää hiilidioksidipäästöjä. Johtopäätös oli karu, joskin ymmärrettävä: pääsääntöisesti ihmisiä kannustetaan tekemään pieniä arjen tekoja, joilla ei edes yhteenlaskettuna ole juurikaan merkitystä ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kannalta. Huonoa politiikkaa vai huonoja yksilötason valintoja, lopputulema on sama.

        Lopuksi kirjoitat: ”Ei siis ole lainkaan järkevää väittää, että väestönkasvu köyhemmissä maissa olisi pienempi ongelma, koska yksilön kulutus ja päästöt ovat laskennallisesti pienempiä. Nopea väestönkasvu kaivaa maata kestävän inhimillisen ja ekologisen kehityksen alta, ja siksi se on kuolemanvakava asia. Yksilöiden laskennallisiin vaikutuksiin palautuvat vertailut ovat huonoa ajattelua.”

        Wynes & Nicholas eivät esitä tällaista ajattelua.

        Näköjään kirjoituksesi innosti ajattelemaan, joten kiitos siitä.

        Reply
        1. admin Post author

          Hei, kiitos tuon viittausvirheen huomaamisesta! Lähdeluettelossa oli oikein, mutta sisäviitteissä tosiaan olin pistänyt vahingossa etunimen. Pyysin ylläpitäjää korjaamaan virheen. Kritiikkini pointti oli nimen omaan se, että yksilötekoihin palauttava tutkimusasetelma on lähtökohtaisesti ongelmallinen. Yksilökeskeisyyden ongelmista kirjoitan myös täällä : http://www.villelahde.fi/yksilokeskeisyys-vie-silpputiedon-viidakkoon/
          Sen sijaan tutkijoiden kritiikki valistusmateriaalia kohtaan oli hyvin kohdallista, mittaluokat menevät pieleen ympäristökeskustelussa usein.
          Yksilökeskeisyys keskittää huomion nykytilanteeseen ja yksilön valinnanmahdollisuuksiin niissä raameissa. Mutta yksilöiden valinnan mahdollisuudet ovat monin tavoin rajoitettuja. Jos ei ole kunnollista julkista liikennettä, yksityisauto on monille välttämätön. Jos asunnot ovat keskimäärin suuria ja lämmitetään fossiilisilla, on vaikea valita toisenlaista. Jos eläintuotteiden tuotantoa tuetaan voimakkaasti, ne ovat halvempia, mikä rajoittaa etenkin köyhempien vaihtoehtoja. Ja niin edelleen. Tutkimuksessa “Kohtuuden rajat?” (https://helda.helsinki.fi/handle/10138/136334) todettiin, että yksin asuvien perusturvan saajien kulutus Suomessa aiheuttaa silti suuren materiaalijalanjäljen – pointti ei ole syyllistää köyhiä vaan osoittaa, että yhteiskunnan infrastruktuuri rajoittaa valintojen mahdollisuuksia. Niitä voidaan muuttaa vain yksilötason ylittävällä poliittisella toiminnalla. Suomen kaltaisessa maassa, jossa syntyvyydestä johtuva väestönkasvu on taittumassa tai taittunut (muuttoliike on vähän eri asia), tarvitaan tällaisia isoja rakenteellisia muutoksia, jotta keskimäärin jokaisen ihmisen elämäntavan energiankulutusta, materiaalikulutusta ja monenlaisia ympäristöseuraamuksia saadaan vähennettyä. Näistä tietysti on kirjoitettu paljon, ja keskeiset tekijät ovat selvillä: vähemmän yksityisautoilua, vähemmän asumiskuutioita ja pienempi lämpötila, vähemmän eläintuotteita, kausivaihteua paremmin seuraavaa ruoantuotantoa ja fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämistä (joka vaatii ainakin väliaikaisesti energiankulutuksen vähentämistä, mihin em. auttaisivat – energiankulutuksen merkityksestä olen kirjoittanut opuksessani “Niukkuuden maailmassa”).
          Tuo kirjoituksen lopussa oleva kritiikki ei kohdistu vain mainittuun tutkimusartikkeliin vaan yleisempään väestönkasvukeskusteluun, jota käsittelen kirjoituksessani myös.
          Kiitos kommentista! Ja valitan myöhäistä vastausta.

          Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published.