Kirjoitukseni globaalista ruokajärjestelmästä ja julkisen keskustelun umpikujista

Meneekö kaikki koko ajan paremmin vai huonommin? Miksi sen pitäisi olla joko–tai-kysymys?

Kirjoitan WISE-hankkeen blogitekstissä “Ei hötkyillä, sillä meillä menee paremmin kuin koskaan” yhä yleisemmästä väitteiden sarjasta, jonka avulla etenkin väheksytään ympäristöongelmia ja ajetaan yksiulotteista kuvaa edistyksestä. Jatkoimme aiheesta kollegani Tero Toivasen kanssa BIOS-podcastin jaksossa “Meneekö maailmassa kaikki paremmin?

“Saarnaamalla yksipuolista edistyskertomusta, väheksymällä nykyisiä ongelmia ja leimaamalla muut kiihkoilijoiksi tulee sanoneeksi – tahallaan tai tahattomasti – että on parasta jatkaa nykyisellä kehitysuralla. On parasta pitää yhteiskunnat ja ihmisten elämänmuodot pääosin ennallaan, sillä ne tuottavat lopulta ratkaisut, kuten ne tuottivat ennenkin. Optimismi tuottaa kierosti passiivisuutta sen sijaan, että se peräänkuuluttaisi toimintaa nykymaailman historiallisesti ainutlaatuisten ongelmien selättämiseksi.”

Satavuotinen maankäytön historia. Lähde: Global Land Outlook 2017.

BIOS-tutkimusyksikön blogin kirjoituksessa “Ruokajärjestelmän kohtalonkysymyksiä – miten niitä pitäisi kysyä?” taas pohdin sitä, miten erilaiset ruoantuotannon, ruokaturvan, vallan ja ympäristön haasteet suhteutuvat toisiinsa. Sirpaleinen keskustelu estää parempaa ymmärrystä ja toimivampaa politiikkaa.

“Maailman ruokajärjestelmä on monenlaisten mullistusten edessä, sekä ulkoisten muutosten paineesta että pyrittäessä ratkaisemaan vakavia ongelmia. Nälän vähentäminen, jopa lopettaminen, on otettu kansainväliseksi tavoitteeksi. Toisaalta väestö kasvaa joillain alueilla parhaimmassakin tapauksessa vielä ainakin vuosisadan puoliväliin, ja kaupungistuminen etenee. Ruoantuottajien heikko asema on herättänyt huolta niin vauraissa kuin köyhemmissä maissa. Ruoantuotanto kärsii ympäristömuutoksista, ja tuotannon omia ympäristövaikutuksia täytyy vähentää. Kaikki nämä ulottuvuudet tunnustetaan tutkimuskeskustelussa, mutta niitä käsitellään useimmiten sirpaleisesti. Kun ruokajärjestelmän kohtalonkysymyksiä tarkastellaan erillään, myös ratkaisuehdotukset tahtovat jäädä erillisiksi ja jopa keskenään ristiriitaisiksi. Niin tutkimuksessa kuin ruokapolitiikassakin tarvitaan kokonaisvaltaisempaa otetta – ja kokonaisuuden ymmärrystä silloinkin kun keskitytään yksityiskohtiin.”



Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *