Kirjoitan WISE-hankkeen blogitekstissä “Ei hötkyillä, sillä meillä menee paremmin kuin koskaan” yhä yleisemmästä väitteiden sarjasta, jonka avulla etenkin väheksytään ympäristöongelmia ja ajetaan yksiulotteista kuvaa edistyksestä. Jatkoimme aiheesta kollegani Tero Toivasen kanssa BIOS-podcastin jaksossa “Meneekö maailmassa kaikki paremmin?“
“Saarnaamalla yksipuolista edistyskertomusta, väheksymällä nykyisiä ongelmia ja leimaamalla muut kiihkoilijoiksi tulee sanoneeksi – tahallaan tai tahattomasti – että on parasta jatkaa nykyisellä kehitysuralla. On parasta pitää yhteiskunnat ja ihmisten elämänmuodot pääosin ennallaan, sillä ne tuottavat lopulta ratkaisut, kuten ne tuottivat ennenkin. Optimismi tuottaa kierosti passiivisuutta sen sijaan, että se peräänkuuluttaisi toimintaa nykymaailman historiallisesti ainutlaatuisten ongelmien selättämiseksi.”
BIOS-tutkimusyksikön blogin kirjoituksessa “Ruokajärjestelmän kohtalonkysymyksiä – miten niitä pitäisi kysyä?” taas pohdin sitä, miten erilaiset ruoantuotannon, ruokaturvan, vallan ja ympäristön haasteet suhteutuvat toisiinsa. Sirpaleinen keskustelu estää parempaa ymmärrystä ja toimivampaa politiikkaa.
“Maailman ruokajärjestelmä on monenlaisten mullistusten edessä, sekä ulkoisten muutosten paineesta että pyrittäessä ratkaisemaan vakavia ongelmia. Nälän vähentäminen, jopa lopettaminen, on otettu kansainväliseksi tavoitteeksi. Toisaalta väestö kasvaa joillain alueilla parhaimmassakin tapauksessa vielä ainakin vuosisadan puoliväliin, ja kaupungistuminen etenee. Ruoantuottajien heikko asema on herättänyt huolta niin vauraissa kuin köyhemmissä maissa. Ruoantuotanto kärsii ympäristömuutoksista, ja tuotannon omia ympäristövaikutuksia täytyy vähentää. Kaikki nämä ulottuvuudet tunnustetaan tutkimuskeskustelussa, mutta niitä käsitellään useimmiten sirpaleisesti. Kun ruokajärjestelmän kohtalonkysymyksiä tarkastellaan erillään, myös ratkaisuehdotukset tahtovat jäädä erillisiksi ja jopa keskenään ristiriitaisiksi. Niin tutkimuksessa kuin ruokapolitiikassakin tarvitaan kokonaisvaltaisempaa otetta – ja kokonaisuuden ymmärrystä silloinkin kun keskitytään yksityiskohtiin.”
Väestönkasvu on kysymys, joka pistää mietteliääksi enemmän kuin ilmastonmuutos. Ne tietenkin ovat erottamattomat, mutta silti. Itse olen muuttanut syömistäni vähentämällä punaista lihaa noin 15 kiloon vuodessa ja maidon ja juuston olen puolittanut. Pyöräilen ja ajan autolla alke 100 kilometriä viikossa. Suon itselleni Euroopan lennon 3 kertaa elämässäni. Yksi jäljellä. Olen 59-vuotuas joten uskon että onnistun. Hiilijälkeäni käyn mittaamassa aina välillä ja se on puolet keskivertosuomalaisen määrästä. Kolmasosaan jo pääsisin sähkölämmityksellä mutta rivitalomme kaukolämpö toimii turpeella… No, muutosta odotellessa…
Mutta tuo väestökysymys nousee tavallaan “metatasolle”. Kuulen usein kommentteja, ettei väestö ole mikään ongelma kunhan syömme oikein. Ettei väestöräjähdys ole erillinen ongelma. Köyhyys on. Mutta vaikka lopettaisimme lihansyönnin niin että kaikille riittäisi ruokaa hamaan tulevaisuuteen (?) ja poistaisimme köyhyyden, herää kysymys, miten alhainen elintaso meillä olisi oltava, että voisimme hyväksyä se periaatteessa kaikille väestönkasvusta piittaamatta (tätähän nuo vähättelijät huomaamattaan tarkoittavat).
Peruskysymys on: mihin elintasoon meillä on oikeus? Tuo ruokahan on vasta alku jollekin valtavammalle. Jos kuvittelee, että ongelma ratkaistaa ruokavaliolla, on jättänyt ajattelunsa kesken. Näin uskon.
Olen tismalleen samaa mieltä siitä, että väestökysymys on monin tavoin nivoutunut siihen, mitä käy ruoantuotannolle, koulutukselle, naisten oikeuksille, ilmastonmuutokselle ja monille muille asioille. Sitä ei voi karsinoida erilleen. Mutta usein johtopäätökset ovat vääriä – “kovia asenteita” kannattavia – koska ilmiöitä ei tunneta kunnolla. Nimittäin tutkimus tukee erittäin vahvasti sitä näkemystä, että väestönkasvun hillintä osuu yksiin monien muiden tärkeiden päämäärien kanssa. Tässä pari kirjoitustani, joissa kartoitan aihetta:
https://bios.fi/vaestonkasvun-perusasiat-haltuun/
https://bios.fi/lahteeko-syntyvyys-uuteen-nousuun-vauraissa-maissa-ei-silta-nayta/
Hyviä kirjoituksia sinulla. (Varsinkin tuo inspiroi minua, jossa pohdit arvojen ja konkreettisten valintojen eräänlaista “hengen ja aineen” dialektiikkaa.)
Aktivoiduin lukemaan kirjoituksiasi koska juuri tänään keskustelin ihmisen kanssa joka sanoi, ettei väestökysymys ole ongelma koska voisimme ruokkia kaikki jos vähentäisimme omaa kulutusta. Ehkä kyllä, mutta jos tulkitsen sinua oikein, tämä on vain yksi taso. Väestökysymys on ongelma ja yksi tekijä sen ratkaisussa on tietenkin hyvinvoinnin tasaaminen globaalisti. Mutta siihen kuuluu myös esimerkiksi patriarkaalisten ja uskonnollisten arvojen haastaminen yms. Ja myös se mistä kirjoitin eli oman hyvinvointimme tason haastaminen. Syntyvyyden laskeminen ei siis ole vain altruistinen kysymys. Ei minulle ainakaan hyvinvoivana suomalaisena 59-vuotiaana miehenä. Sanoa että syntyvyys ei ole ongelma koska voisimme ruokkia maailman väestön syömällä itse vähemmän on hirveää yksinkertaistamista. Se on osatotuus tietenkin. Näin itse näen ja olen tulkinnut sinuakin näin. Korjaa jos olen väärässä.
Minusta tuntuu joskus, että tästä aiheesta on vaikeampi ihmisten puhua kuin ilmastosta. Onko ongelmana osaksi kolonialismi historia? Ruoasta ja omasta kulutuksesta (ja ilmastosta) on helpompaa puhua, koska silloin voi puhua vain omista arvoista. Ei syyllisty arvokolonialismiin eikä törmää niin rajusti kognitiiviseen dissonanssiinsa… (Tämä muuten on ehkä yksi ns. ääripäiden välisen jännitteen ydin… )
T. Juha
Väite, että voisimme ruokkia kaikki maailman ihmiset jakamalla ruoan tasaisesti, on teoriassa paikkansa
pitävä. Käytännössä se kuitenkin menee täysin sivuun nälän ja ruokaturvattomuuden varsinaisista syistä.
Maailman nälkäongelmia ei ratkaistaisi kuljettamalla (jotenkin) ylijäämäruokaa vauraista maista nälkäisille.
Samanlainen näkemys väestönkasvun suhteen ei siis sekään toimi. Minulla ilmestyy ennen juhannusta Alue & Ympäristö -lehdessä laaja artikkeli nimen omaan tästä aiheesta, ja se on avoimesti luettavissa! Tässä on hyvin viitteellinen tiivistys asiasta, mutta suosittelen paneutumaan varsinaiseen artikkeliin, kun se ilmestyy:
https://politiikasta.fi/maailman-nalka-ei-ratkea-tuotantoa-lisaamalla/
Ja siis missään nimessä väestönkasvu ei lakkaisi niillä alueilla, joilla sitä vielä on, jos “me” (eli ilmeisesti maailman vauraat) vähentäisimme kulutusta. Olet täysin oikeassa. Väestökehityksen tasaantuminen vaatii ruokaturvaa, köyhyyden voittamista, koulutusta, naisten ja lasten oikeuksia (mihin kuuluu kuvaamasi kulttuurista muutosta) sekä terveydenhuoltoa mukaan lukien perhesuunnittelua.
Kaikesta tästä johtuen humanistinen vassariuteni aika ajoin kriisiytyy. Kognitiivista ristiriitaa ei voi väistää. Paljonko minulle voi kuulua jotta muut yltävät samaan? (Kun muinoin sosialismi vaati pääoman mahdotonta tasajakoa, onko tämä uusi versio siitä?) Saanko olla huolestunut valistuksen ja euroopplaisen kulttuurin perinnöstä? Eli jos syntyvyys länsimaissa laskee määrätyn rajan alle, vaikuttaako se kulttuurievolutiivisesti tuohon peintöön? Ja mikä tärkeintä, saako tuosta huolestua (siis jos se on edes aiheellista)? Nämä kysymyksethän sisältävät rasistisen potentiaalin. Maailma on mennyt vaikeaksi. 70-luvulla kaikki näytti, siis näytti, helpommalta. Samaan saveenhan sitä oltiin silloinkin jo menossa.
“Valistuksen perintö” ei onneksi ole pelkästään eurooppalainen, vaan monenlaisia vapausatteita ja -kamppailuita on ollut maailman sivu. Valistusajan ja myöhemmät eurooppalaiset ajattelijat ovat inspiroituneet muiden maailman alueiden elämästä, aivan kuin Eurooppa on ollut
inspiraation aihe muilla alueilla (ja kummassakin suunnassa monissa asioissa, ei vain hyvissä tietenkään). Siksi ajatus, että vapaus, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo olisivat jotenkin eurooppalaisessa “verenperimässä” on tietysti harha. Nämä arvostukset ja niitä eläviksi tekevät käytännöt eivät kuitenkaan ole korkoa kasvattavia pankkitalletuksia, vaan niitä täytyy ylläpitää ja niiden puolesta täytyy kamppailla. Jos se epäonnistuu, kulttuuri-ilmasto voi muuttua nopeasti. Tästä on esimerkkejä niin Euroopassa kuin muuallakin. (Kirjassani “Paljon liikkuvia osia” puhun tästä paljon – jos ei löydy kirjastosta, sitä voi tilata niin & näin -toimistolta, kun ostimme itsellemme lopun varaston.) Tällaista kehitystä edistetään ja puolustetaan kansainvälisesti tai ei mitenkään.
Huoli siitä, voidaanko saada aikaan kestävämpää “globaalia uusjakoa”, on täysin perusteltu. Sen puolesta olevat voimat ovat altavastaajina. Materiaalisesti ja ekologisesti se olisi täysin mahdollista, politiikka on toinen asia.
Totta. Kyse on vaikutteista ja kulttuurien evoluutiosta. Ei mistään metafyysisestä perinnöstä, jota en tietenkään uskokaan. Ehkä muotoilisin omat tuntemukseni näin: tässä maailman ajassa eurooppalainen sekulaari humanismi on se käsitys todellisuudesta, jonka haluan pitävän pintansa ja sitä haluan puolustaa. Ja globaalin uusjaon haaste mittaa sen kestävyyttä. Sitä, mitä me todella okemme.
(Juuri teeveestä tullut Docventuresin Seinäjoen arabikevät ja sen jälkeen tullut keskustelu miellytti eurooppalaista sieluani. Avointa, ja turhasta retoriikasta vapaata läpinäkyvää keskustelua. Tätä olen odottanut. Olin muuten ensin sitä mieltä, että Suomen Sisun ottaminen mukaan elokuvaan oli virhe, mutta kun näin elokuvan, olen eri mieltä. Heidän sulkeistaminen ulos olisi ollut tunkkainen valinta.)
Oletko lukenut kirjani “Paljon liikkuvia osia”? Siinä yritän luonnostella jonkinlaista tapaa yhtäältä pitää kiinni tietyistä humanismin/valistuksen/vapausaatteiden tärkeistä saavutuksista mutta toisaalta olla suistumatta sellaiseen edistysylimielisyyteen, jota tämä valitettavasti helposti tuo mukanaan. Dokumenttia en ole ehtinyt katsoa, vaikka sen huomasinkin. Kirjassa käsittelen aika paljon sitä, miten retorisin keinoin keskustelua pyritään lopettamaan tai ajamaan umpikujaan, ja toisaalta sitä, mitä edellytyksiä hedelmällisellä keskustelulla täytyy olla.
Taidan tilata sen!
Kustantajalta kirja on loppu, tai siis kustantaja lopetti toimintansa, mutta niin & näin
osti lopun varaston. Soittamalla tai mailaamalla niin & näin -toimistoon voi tilata vielä kun riittää.