Vuoden 2015 muistelua

Tämä vuosi oli niin kiireinen ja poikkeuksellinen, että menneiden muistelu viime ja sitä edellisen vuoden tapaan on tarpeen jo oman mielenrauhan vuoksi. Missä oikein olin? Mitä tapahtui? Mitä kaikkea tuli luvattua? Mitä tein? Yhtäältä muistan rauhan hetket puutarhassa härkäpapuja riipiessä, toisaalta liki loppuun palamisen kasautuvien töiden ja velvollisuuksien edessä. Kaivoin ojaa Doylestownissa, Pennsylvaniassa, ja sitten jo siedin suomalaista iskelmää SPR-vapaaehtoisena Tammerfesteilla. Asiat eivät tahdo pysyä kasassa.

2015-02-01-2110

Vuoden alku oli valkoinen.

Isoimmat palaset kokoon ensin. Pätkätyöläisenä minulla oli syytä olettaa, että tänä vuonna ei olisi vakinaista tuloa ollenkaan. Niinpä olin lupautunut luennoimaan useassa oppilaitoksessa. Pelot olivat kuitenkin turhia, sillä sain Koneen säätiöltä vuoden rahoituksen Niukkuuden maailmassa -teoksen englanninkielisen laajennetun laitoksen kirjoittamista varten. Tämä tietysti tarkoitti, että tekemistä olisi enemmänkin kuin tarpeeksi. Onneksi työskentely kirjan parissa ja luennointi tukisivat pääosin toisiaan, sillä ne käsittelivät samoja aiheita. Koneen säätiön rahoitus myös teki mahdolliseksi sen, että pääsin vierailemaan Yhdysvalloissa rakkaan ystäväni ja opettajani Chuck Dyken luona. Jotta aika ei tulisi pitkäksi kevään aikana, jouduin vielä viimeistelemään syksyllä ilmestyvän kirjani Paljon liikkuvia osia käsikirjoitusta. Opushan oli valmistunut jo viime vuoden puolella, mutta kuten aina, matkalla käsikirjoituksesta kirjaksi on monta ylä- ja alamäkeä. Onneksi rakkaat ystäväni Mikko Pelttari ja Sami Syrjämäki auttoivat minua korvaamattomilla kommenteillaan.

Keväällä jatkoin vielä italian kielen opiskelua Lempäälässä, mutta syksyllä minun oli suureksi harmikseni luovuttava tästä harrastuksesta, sillä elämästä tuli vieläkin kiireisempää. Myös vapaaehtoistyö SPR:n ensiapupäivystäjänä jäi vähemmälle. Kirja Paljon liikkuvia osia ilmestyi, mikä tarkoitti tietysti esittely-, keskustelu- ja luennointitilaisuuksia – lisää reissaamista entisten päälle, sillä kirja Niukkuuden maailmassa poiki edelleen luentokutsuja. Ja tietysti rakas niin & näin vaati reissaamaan ja kysymään tuhansilta ihmisiltä: ”Onkos meidän lehti teille tuttu?” Syksyllä myös aloimme työskentelyn uuden BIOS-ryhmämme kanssa. Koneen säätiö rahoitti hankettamme, jossa kehitämme uudenlaista ympäristö- ja resurssijournalismia Ylen Yhteiskuntatoimituksen kanssa. Onneksi tämäkin hanke tukee englanninkielisen kirjan kirjoittamista ja opetustyötäni, mutta se toi kesästä lähtien muassaan valtavat läjät lukemista (välillä minulle muistui mieleen Brazil-elokuvan kohtaus, jossa Lowry yrittää epätoivoissaan tukkia postitulvaa pneumaattisista putkista), lisää reissaamista ja paljon kokouksia. Samalla on tutustuttava uusiin ihmisiin ja opeteltava keskustelemaan tieteenalarajojen yli.

Jatkoin myös vapaaehtoistyöläisenä kirjoittamista Sylvi-lehteen. Pääasiassa kirjoitin Hyvä kurkku –ravintolapalstalle, reippaasti yli viisikymmentä arviota, niiden lisäksi vain yhden reseptiartikkelin. Vuoden vaihteen tienoilla Sylvissä ilmestyy 150. kirjoitukseni.

*

Ehkä kronologisempi lähestymistapa auttaa setvimään muistia paremmin. Tammikuu alkoi perinteiseen tapaan niin & näin –esittelypöydän pitämisellä viisi päivää kestäneillä Tieteen päivillä Helsingin yliopistolla. Olin kuitenkin tavallista innostuneempi tuosta rankasta rupeamasta, sillä edellisen vuoden Helsingin kirjamessut olivat jääneet välistä sairauden takia. Monien ystävien ja kollegoiden tapaamiset olivat silloin peruuntuneet, ja nyt oli tilaisuus ottaa vahinko takaisin. Tieteen päivien aikana nautin kaksi ikimuistettavaa ravintola-ateriaa hyvässä seurassa, Kuningatar Sabassa ja HO’s Foodissa. Tammikuussa päivystimme myös Educa-messuilla, joilla niin & näin -kirjojen Ajattelutaidot-sarjalla oli kaikkien aikojen paras menekki. Luin tammikuussa vihdoin niin & näin –kirjan Ylittämättömiä yksinkertaistuksia, jota suosittelen lämpimästi etenkin nuorelle, joka intoutuu filosofisista kysymyksistä. Casatilla & Varzilla on juuri sellaista kirpakkaa huumoria, jota tuo into kaipaa myös vastalääkkeeksi.

Saba

Unelmaisen hyvää ruokaa Sabassa.

Vierailin tammikuussa toimittaja Emilia Kukkalan hienossa keskusteluohjelmassa. Kirjoitin myös Charlie Hebdo -lehden toimitukseen tehtyjen terrori-iskujen jälkimainingeissa Filosofia.fi -verkkoportaalin lokiin kirjoituksen ”Ei tarvitse olla Charlie puolustaakseen Charliea”. Tammikuun aikana minulla oli lisäksi kunnia kustannustoimittaa Tapani Kilpeläisen uusin teos Silmät ilman kasvoja. Tapani käsitteli kauhukirjallisuuden, -pelien ja -elokuvien lajityypin nimeämisen ja (yli)teoretisoimisen ongelmia juuri sellaisella otteella, jota olen toivonut myös scifiä/spekulatiivista fiktiota/mitälie koskevaan keskusteluun. Vaikka lajityypin purkaisi analyyttisesti kuinka moneen alakategoriaan, se ei poista sitä, että eri lajityyppimääritelmät ovat olennaisesti vastauksia eri kysymyksiin, eivät keskustelun lopettavia merkkipaaluja.

Valitettavasti minulla ei ollut tänä vuonna aikaa jatkaa scifikirja-arvioiden kirjoittamista. Ehdin kuitenkin lukea edes jonkin verran. Täytin aukkoja Ursula le Guinin tuotannon tuntemuksessani ja luin ison läjän hänen novellikokoelmiaan sekä vihdoin hänen viimeisen ”hainilaiskirjansa” The Telling (2000), joka oli kuitenkin pettymys. Sen sijaan kvartetti Four Ways to Forgiveness (1995) oli hieno kokemus. Luin myös Ann Leckien ”Ancillary-trilogian” kaksi jälkimmäistä osaa. Keskimmäinen Ancillary Sword (2014) oli erittäin hyvä, mutta kokonaisuutena Leckie ei kuitenkaan onnistunut käyttämään hyväkseen ideoidensa kerronnallisia mahdollisuuksia, etenkin radikaalisti toisenlaisen tietoisuuden kuvausta.

niin & näin -kaupparatsun elämä jatkui maaliskuussa Sosiologipäivillä Helsingin yliopistossa. Iloitsimme myös siitä, että Helsingin Sanomat huomioi Filosofia.fi-portaalissa ilmestyvän ilmaisen Logos-verkkoensyklopedian sivuillaan. Logoksessa ilmestyi kuluneena vuonna useita uusia artikkeleita, joista monet levisivät sosiaalisessa mediassa todella laajalle, etenkin artikkelit “Ihmisoikeudet” ja “Monikulttuurisuus”. Koko verkkoportaali uudistuu muuten lähiaikoina niin, että siitä tulee helppokäyttöisempi ja selkeämpi.

Helmi-maaliskuussa luennoin Tampereella kirjan Niukkuuden maailmassa aiheista kahdesti yliopistolla ja kerran Tampereen yhteiskoulussa. Ehdin käydä myös rakkaiden ystävieni Muukkosten luona Turussa pitkästä aikaa. Vanhan ystävyyden virkistäminen on aina mukavaa. Helmikuulta muistamisen arvoinen on muuten tutkimus, jossa todistettiin Kimble-lautapelin pop-o-matic-arpanopan lainalaisuudet, joista lukuisat pelin rakastajat olivat vakuuttuneet. Siitä saitte, epäilijät! Minähän pidän Kimblestä jonkin verran.

*

Maaliskuun lopussa lähdin pitkälle reissulle Yhdysvaltoihin. Osana uutta kirjaprojektia vierailin kaksi viikkoa pitkäaikaisen opettajani, työtoverini ja ystäväni Chuck Dyken luona Doylestownissa Pennsylvanian maaseudulla. Olemme tunteneet Chuckin kanssa jo 90-luvun loppupuolelta siitä lähtien, kun opettajani Yrjö Haila tutustutti meidät Porissa pidetyssä kansainvälisessä tieteellisessä työpajassa. Vuosien varrella olimme tavanneet Suomessa vain pari kertaa, mutta olimme kommentoineet toistemme kirjoituksia ahkerasti, ja olin kääntänyt monia Chuckin kirjoituksia niin & näin -lehteen – ensi vuonnakin ilmestyy muuten yksi. Chuckin opetukset olivat tärkeässä asemassa Niukkuuden maailmassa -teoksessa, joten oli selvä, että laajennetusta englanninkielisestä laitoksesta olisi keskusteltava kunnolla hänen kanssaan.

Tältä kannalta matka oli haastava, opettavainen ja turhauttavakin. Chuck sai minut ymmärtämään, että englanninkielisessä maailmassa ei olisi mahdollista julkaista samanlaista kenelle tahansa suunnattua keskustelunavausta kuin suomenkielinen Niukkuuden maailmassa. Alkujaan tarkoituksena oli puoliksi kääntää alkureos, puoliksi kirjoittaa se uusiksi laajempana. Nyt totesin, että kirjan fokus olisi mietittävä kokonaan uusiksi. Sitä varten kävimme pitkiä keskusteluita, seurasimme Kalifornian kuivuuden pahentumista, ja minä ahmin suuren määrän kirjallisuutta: Elinor Ostromin kirjoituksia, kasoittain Naturen numeroita, ekologiaa ja kompleksisuutta käsitteleviä artikkeleita ja ennen kaikkea Ben Ramalingamin haastavan teoksen Aid on the Edge of Chaos.

Luku- ja kirjoitustyötä tauottivat työskentely Chuckin puutarhassa (It is rest time, not cardiac arrest time!), kävelyretket rakkaan Linda Dyken kanssa, raukeat lepohetket kissoja tarkkaillen sekä jokailtaiset elokuvat: kAos, le Quattro Volte, Mafioso ja huumaava Microcosmos jäivät erityisesti mieleen, vaikka katsoimme myös paljon länkkäreitä ja film noiria, pariskunnan rakkaita lajityyppejä.

My trusty overalls.

My trusty overalls.

Sen lisäksi, että kansainvälinen julkaisu edellyttää uutta fokusta kirjalle, on ylipäätään tapahtunut paljon sellaista, mikä vaatii uutta opettelua ja kirjoittamista: YK:n Millennium Development Goals -ohjelman päättyminen ja uusi Sustainable Development Goals –prosessi sekä kumpaankin liittyvä kriittinen keskustelu; ilmastokeskustelun mullistuminen (divestment-liikehdintä, Keep it in the Ground-tyylinen kampanjointi, Pariisin ilmastosopimus); uudet ja keskenään ristiriitaiset ennusteet väestönkasvusta; decoupling– ja rebound-keskustelujen kiihtyminen ja helppo polarisoituminen (sekä valitettava kytkeytyminen naiiviin tiede vs. uskomukset -vääntöön); uusi ympäristösiirtolaisuutta ja -pakolaisuutta koskeva keskustelu sekä ylipäätään turvallisuusnäkökulman nousu kansainvälisessä ympäristö- ja resurssikeskustelussa, jota vasta haparoiden ennakoin omassa kirjassani. Niukkuuden maailmassa pyrki laajentamaan näkökulmaa asioihin, joista ei ainakaan Suomessa vielä pari kolme vuotta sitten juuri puhuttu. Nyt niistä puhutaan paljon, etenkin kansainvälisesti, joten englanninkielisen kirjan on löydettävä omaleimainen näkökulma ja rajatumpi aihe. Keskustelunavaukselle ei ole samanlaista tarvetta – eikä tuntematon suomalainen kirjoittaja pääsisi sitä muutenkaan tekemään.

Matkalta palattuani tuntoni kirjoitustyöstä olivat sekä turhautuneet että innostuneet: ”Vielä enemmän kuin koskaan aiemmin olen kiitollinen Chuckille, jonka ärhäkät opetusmenetelmät pakottivat minut repimään palasiksi vanhaa ja miettimään uutta. Se antaa minulle tilaisuuden muuttua vaikeammaksi ja monimutkaisemmaksi kuin olin, eikä moista tilaisuutta tarjota usein. Se ei tarkoita vetäytymistä tieteelliseen etäisyyteen ja vaikeaselkoisuuteen vaan sitä, että voin yrittää oppia kirjoittamaan ja puhumaan ihmisille, jotka eivät ponnista tästä kovin paikallisesta kokemuksestamme – joka on rikkonaisuudestaan huolimatta kuitenkin kovin yhtenäinen, hyvässä ja pahassa. En tiedä, millainen englanninkielisestä kirjasta tulee, mutta jotain kovin erilaista ja uskoakseni parempaa.”

2015-04-18-2785

Hämmentävää betonia Highline Parkissa.

Käytin tilaisuutta hyväkseni ja vierailin myös pari kertaa New Yorkissa asuvien ystävieni luona. Rakas vaimoni Marjaana liittyi mukaan matkan loppupuolella. Kävimme yhdessä Philadelphiassa ja sitten vietimme viikon verran New Yorkissa. Matkan ruokakokemuksia raportoin useaan otteeseen Hyvä kurkku-palstalla. Palasin kotiin haikeana mutta myös odottaen tulevaa luku- ja kirjoitustyötä sekä ennen kaikkea puutarhakauden alkua. Kannoin kotiin mukaan Chuckin ja Lindan lahjoittamat erinomaiset työhaalarit, jotka ovatkin palvelleet minua hyvin. Amerikkalaistyylistä kaivuuhakkukirvestä (cutter mattock) jäin kaipaamaan. Onneksi löysin Suomesta sepän, joka lupasi takoa minulle sellaisen ensi vuoden keväänä.

2015-04-06-2531

The Cutter Mattock.

*

Kotiin palattuamme minua odotti iloinen yllätys. Työryhmämme, joka saisi myöhemmin nimen BIOS, oli saanut rahoituksen pilottihankkeelleen Koneen säätiön Jakautuuko Suomi? -haussa. Chuckin kanssa olimme puhuneet paljon siitä, että minun olisi tutustuttava ympäristö- ja resurssikysymyksiin entistäkin tarkemmin ja seurattava niitä vielä järjestelmällisemmin. Uusi monitieteinen työporukkamme antaisi siihen loistavat mahdollisuudet, ja kahlasinkin kesän mittaan läpi suuren määrän tutkimusartikkeleita, raportteja ja uutisia. Joutuisin muutenkin opettelemaan lukemisen ja työnteon tapoja uudelleen vuosia kestäneen yksinäisen tietokirjailijan työn jälkeen.

Toukokuussa reissasin myös luennoimassa. Tietokirjailijat ry:n mahtava projekti, tietokirjailijavierailujen kiertue, vei minut tällä kertaa Taavetin lukioon. Tämä oli hieno vierailu. Aktiiviset opiskelijat olivat valmistaneet ison joukon kysymyksiä koskien kirjaa Niukkuuden maailmassa ja tekivät minusta haastattelunkin. Luennoin kirjan tiimoilta pitkästä aikaa TEAKissa, keskustelimme sen aiheista KEPAn järjestämässä lukupiirissä ja osallistuin toimittaja Mikko Pelttarin järjestämään hienoon ilmastokeskusteluun Helsingin Tiedekulmassa – juontajana oli vanha ystäväni, jonka kanssa pääsin juttelemaan kunnolla reilusti yli vuosikymmenen tauon jälkeen. Keskustelusarjaan liittyi laajempi kokonaisuus verkossa ja Yliopisto-lehdessä, ja Mikko perusti aihetta jatkavan blogin.

Toukokuussa juhlistimme myös rakasta ystäväämme ja työtoveriamme Teijo Makkosta, joka eläköityi Vastapainosta (jonka hallituksessa minäkin ehdin toimia noin kymmenen vuotta). niin & näin -vapaaehtoistyö vei jälleen Maailma kylässä -festivaaleille ja samalla viikolla järjestetyille Kirjakarnevaaleille. Parsasato kypsyi puutarhassa, ja saimme kerättyä 200-300 vartta. Lähi-idän kasvisruokaa tarjoava Zeytuun avasi ovensa Tampereella ja sai aikaan melkoisen ryntäyksen. Toukokuussa luin myös Paul Farmerin mieleen jäävän artikkelin ”The Caregivers’ Disease”, jota suosittelen lämpimästi. Suomessa poliisi osallistui kerjäläiskeskusteluun arkijärkisellä laskutaidolla ja kertoi, että pikkukolikkojen takia ei rikollisrinkejä pyöritetä.

Helsingissä rakas ystäväni Karry avasi Vaasankadulle Vegekaupan, jossa onkin ollut pakko käydä ostoksilla melkein joka reissulla.

Kesäkuussa saimme vihdoinkin auki uudet niin & näin -kotisivut. Ilmainen verkkoarkisto laajeni hurjasti ja kattaa nyt kaikki lehden artikkelit vuoden 2012 loppuun saakka. Myös lehden facebook-sivujen toiminta elävöityi entisestään, ja pyrimme levittämään ennen kaikkea ilmaisia kirjoituksia mahdollisimman laajalle. Mutta tietysti ilmainen ei synny tyhjästä. Suosittelenkin lehden tilaamista. Tilaushinta ei ole suureen sivumäärään ja tasokkaaseen kuvataiteeseen nähden korkea, ja tilaaja tukee samalla voittoa tavoittelematonta julkaisutoimintaa, myös ilmaista verkkojulkaisemista.

*

Tämän vuoden puutarhakausi oli hyvin omaleimainen. Sää oli poikkeuksellisen viileää ja sateista. Yhtäältä etenkin kurkkujen, herneiden ja tarhapapujen kasvu joko viivästyi tai epäonnistui kokonaan. Toisaalta emme joutuneet kastelemaan viljelyksiä juuri kertaakaan. Tuholaisista ei ollut vaivaa nimeksikään – kosteudesta huolimatta etanatkaan eivät vaivanneet. Poikkeusoloista huolimatta sato oli pääosin oikein hyvä.

2015-09-19-3628

Satoa.

Puutarhatyön ja lukemisen lisäksi ehdimme lomaillakin vaimon kanssa kesällä. Kävimme maalaishiirinä VR:n tarjouslipuilla turistireissulla vallan Helsingissä asti. Päätin, että tällä reissulla en kävisi yhdessäkään uudessa ravintolassa, en kirjoittaisi mitään Sylviin vaan turvautuisin vain hyviksi todettuihin. Äärimmäisen rentouttavaa. Sai vain olla, tavata ystäviä ja nauttia kesäisestä Helsingistä.

*

Syyskuussa alkoi resurssi- ja ympäristökysymyksiä käsittelevä luentokurssini Tampereen yliopistossa. Se tarjosi erinomaisen tilaisuuden työstää ja testata kirjatyössä kehittelemiäni ajatuksia. Oppilasryhmä oli todella paneutunut ja innostava, mistä heille suuret kiitokset. Kuvataideakatemiassa pidin kahden päivän intensiivikurssin ympäristöajattelusta, jota varten jouduin syventymään vuosien jälkeen kokemuksiini ympäristöaktivismin ja ympäristöfilosofian parissa.

2015-09-19-3618

Uunituore opus.

Paljon liikkuvia osia ilmestyi viimein. Vaikka kirja viivästyi aiotusta aikataulusta kustantajan toiveesta, se ei valitettavasti ollut vanhentunut tai liian myöhässä. Mikäli mahdollista, kirjan kuvaamat julkisen keskustelun, populismin ja mielipidehybriksen ongelmat olivat muuttuneet vain pahemmiksi. Kirjan esittelysivuilta voi lukea valikoituja otteita, kirja-arvioita sekä haastatteluita. Vastaanotto on ollut pääosin myönteinen, ja kirjaa on mennyt messuilla ja luentotilaisuuksissa kaupaksi hyvin. Vaikea näiden asioiden kanssa on kuitenkin olla välillä masentumatta, vaikka kirjailija saakin kiitosta. Mutta kuten kirjassa totean, julkisen keskustelun ja ajattelun tervehdyttämiseen ei ole olemassa maagista reseptiä, eikä valistusta voi laittaa pankkitilille korkoa kasvamaan. Se vaatii jatkuvaa työtä ja kamppailua sitä rapauttavia pyrkimyksiä vastaan. Väsyminen ja tuskastuminen kuuluu asiaan.

Uusi työporukkamme aloitti kesän käynnistelevien kokousten jälkeen kunnolla yhteistyön. Perustimme BIOS-tutkimusyksikön, hankimme yhteisten työtilan Helsingistä ja aloitimme YLE-yhteistyön muotojen kehittämisen. Ehdimme jo taustoittaakin ensimmäistä uutista, joka käsitteli Syyrian sodan ympäristö- ja resurssitaustaa sekä laajemmin ympäristöpakolaisuutta.

*

Lokakuu on kirjamessukuu. Turun kirjamessuilla Savukeitaan Ville Hytönen haastatteli minua kirjastani Paljon liikkuvia osia, ja ehdinpä myös Juri Nummelinin perinteisiin messubileisiin puhumaan opuksestani. Onneksi niin & näin -tiski ja Savukeitaan osasto olivat naapuruksia, sillä sain juosta niiden välillä eestaas kumpaakin kirjaani esittelemässä. Messut olivat hauskat, vaikka vietinkin ne perinteiseen pienkustantajatyyliin töissä sairastaen. Onneksi en saanut mitään pahempaa jälkitautia. En suosittele kenellekään. Kiitokset Turun Animalialle huolenpidosta.

Messujen jälkeen menimme Vastapainon uuden toimitusjohtajan ja entisen niin & näin -toimittajan Kimmo Jylhämön kanssa Radio Moreeniin puhumaan tieteellisestä kustantamisesta. Kävin myös Radio Helsingissä juttelemassa Taru Torikan kanssa kirjasta Paljon liikkuvia osia. Tampereen yliopistossa luennoin jälleen kirjan Niukkuuden maailmassa aiheista Risto Kuneliuksen massakurssilla aloitteleville opiskelijoille. Catch them young!

Helsingin kirjamessujen aikaan järjestettiin uudistetun niin & näin -toimitusneuvoston kokoontuminen, ja ensi vuodenpäätoimittajatiimi (Jaakko Belt, Anna Ovaska ja Tytti Rantanen) esittäytyi. Messuilla en joutunut tai päässyt esiintymään, mikä sopi vallan hyvin, sillä myynti- ja esittelyhommissa oli melkoinen vilske. Paljon liikkuvia osia oli Savukeitaan myydyimpiä messukirjoja, ja niin & näin -tiskilläkin oli parhaimpia vuosia koskaan.

Berthan herkkuja.

Berthan herkkuja.

Loppuvuonna nautin vaimon ja ystäviemme Samulin ja Ullan seurassa yhden elämäni parhaista vegaanisista aterioista ravintola Berthassa Tampereella. Vaikka fine dining ei olekaan minun juttuni, oli tuo unohtumaton kokemus. Ehdin nähdä myös ystäviäni Sallaa ja Harria ennen heidän lähtöään (taas) kaukomaille, ja läksiäisjuhlissa ehdin muutenkin jutella etenkin ympäristökysymyksistä monien sellaisten ihmisten kanssa, joita en ollut tavannut kunnolla vuosiin. Kiitos isännälle ja emännälle! Vierailin myös ainakin vuosikymmenen tauon jälkeen Tampereen Annikilla, jota en ollut nähnyt kertaakaan korttelin kunnostamisen jälkeen. Vietin mukavan illan vanhojen työ- ja opiskelijatoverieni kanssa.

Marras- ja joulukuu olivat myös kovin työteliäitä kirja- ja BIOS-työn lisäksi. Kustannustoimitin alkuvuodesta niin & näin -kirjasarjassa ilmestyvän Kenan Malikin kirjan Monikulttuurisuus, jonka luotettava ja asiantunteva Tapani Kilpeläinen on kääntänyt. Uskon ja toivon, että kirjasta tulee melkoinen tapaus. Pari vuotta sitten käänsin niin & näin -lehteen Malikin oivan kirjoituksen ”Rodusta kiistelevät ovat väärässä”. Ensi vuonna kirjasarjassamme ilmestyy toinenkin Malikin kirja, joka käsittelee moraaliajattelun historiaa.

2015-11-03-3782

Matkalla Ouluun. Palasin tyhjän laukun kanssa!

Kävin parin päivän ja neljän esiintymisen luentoreissulla Oulussa. Puhuin kirjani Niukkuuden maailmassa teemoista paikallisen luonnonsuojeluyhdistyksen tilaisuudessa, Oulu-opistossa ja kaksi kertaa yliopistolla. Söin myös hämmentävän hyvää ruokaa ja tapasin vanhat ystäväni Jussin ja Merjan. Luennoin Tampereella Ravintolavalistus-illassa uudesta kirjastani ja kävin keskustelemassa siitä myös mukavassa Turun Kirjakahvilassa. Pieksämäen lukiossa puhuin Tietokirjailija ry:n kirjailijavieraana luonnonresurssien niukkuudesta – minua emännöivä opettaja olikin yllättäen vanha tuttu Educa-messuilta niin & näin -tiskin ääreltä!. Vierailin myös Tampereen yliopistossa NÄTYn järjestämässä konflikteja koskevassa keskustelutilaisuudessa. Kaikkiaan vuoden aikana luentosarjojen ja haastattelujen lisäksi kertyi kaksikymmentä luento- ja keskustelutilaisuutta.

*

Kirjan Niukkuuden maailmassa tuhannen kappaleen painos alkaa olla kohta loppuunmyyty. Uutta painosta tuskin otetaan, mutta sähkökirjaversio saataneen ensi vuonna tarjolle. Vaikka olen iloinen ja kiitollinen kirjan saamasta huomiosta ja kiitoksesta, ja vaikka menekki on ollut niin & näin -kirjasarjan mittapuilla erinomainen, tietokirjojen myynti- ja lukijamäärät ovat nykyään surullisen pieniä (”tietokirja”-kategorian kaatoluokkamaisuudesta on puhuttu niin paljon, että en jaksa alkaa kärttyillä aikuisten värityskirjoista tässä). Onneksi luentotilaisuudet antavat mahdollisuuden tavoittaa paljon suuremman joukon ihmisiä. Kirjan ilmestymisen jälkeen olen pitänyt sen teemoista kaksi täyspitkää yliopiston luentokurssia ja 40–50 luentoa ja julkista keskustelua tai haastattelua, ja pyyntöjä tulee edelleen kaksi vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen. Nykyisessä kirjamaailmassa tämä on onnellisen sitkeä elinkaari.

Suomalaiset kulttuuri-, tiede- ja mielipidelehdet saivat marraskuussa kuulla, että Bonnierin ostama Akateeminen kirjakauppa luopuisi klassisesta pienlehtihyllystä kokonaan. Laajan kritiikin ansiosta Bonnier ilmoitti pyörtävänsä päätöksensä. Harva kuitenkin huomasi, että pienlehtihylly palautettaisiin vain yhteen myymälään. Lehtien saatavuus siis huonontui merkittävästi ja keskittyi vain Helsinkiin. niin & näin raportoi asiasta. Kultti ry perusti lehtien tilauksia keskitetysti hoitavan Kulttikiskan, mutta Akateemisen lehtihylly oli korvaamaton lehtien näkyvyydelle, uusien lukijoiden löytämiselle sekä taloudellisesti tärkeä etenkin kaikkein pienimmän levikin lehdille.

*

Pariisin veritekojen jälkeen palasin kotisivuillani lyhyesti vanhan kirjoitukseni ”Onko kaikki muuttunut?” teemoihin.

Sivumennen sanoen, Pariisin iskujen jälkeen julkisessa keskustelussa palattiin vanhaan juupaseipästelyyn terrorismin syistä – jota sivuan kirjassani Paljon liikkuvia osia. Monille tuntuu olevan mahdotonta käsitellä yhtaikaa erilaisia terrorismin taustasyitä. Tämä näkyy niin omassa ajattelussa kuin toisten syyttelyssä. Mikäli joku korostaa ideologisia tekijöitä tai uskontoa, hän kieltää sosiaaliset tai taloudelliset taustat. Ja toisin päin. Omia näkemyksiä pönkitetään myös valitsemalla terrorismin ikonisia edustajia ja sulkemalla toisia pois. Kun keskittyy puhumaan vain ja ainoastaan länsimaissa toimivista jihadisteista, on helppo väheksyä esimerkiksi eriarvoistumista tai syrjäytymistä korostavia näkemyksiä – koska on myös koulutettuja ja hyvin voivia terroristeja. Rekrytoijien helppona saaliina oleva slummin asukki on taas ikoni, joka helposti rajaa näkökulman vain tuon kaltaisiin oloihin. Terrorismi olemuksellistetaan yhdeksi sisäisesti yhtenäiseksi ilmiöksi, jolle on löydettävä yksi pääasiallinen syy. Mutta on päivänselvää, että ”terrorismin” alle mahtuu vaikka minkälaisia ilmiöitä. Laaja väkivaltainen terrorismi ei voi kummuta maalliselta pohjalta? Tältä voi näyttää nyt, mutta oikeisto- ja vasemmistoterrorin valtaamassa 60- ja 70-luvun Italiassa harva varmaan ajatteli näin.

Kohteen valinnalla voi vaikuttaa myös selitysten uskottavuuteen ja estää terrorismin monimuotoisuuden havaitsemista. Kohdetta vaihtamalla näkymä muuttuu, ja yllättävät esimerkit voivat rikkoa esimerkiksi jihadismikeskusteluun jumiutuneita oletuksia. Espanjan sisällissodan erilaiset kansainväliset prikaatit sekä natsien ja kommunistien siirtoarmeijat kuvastavat hyvin sitä, että rajojen yli liikkuvilla sotureilla oli ideologisia kiihokkeita. Samalla ja yhtä lailla on päivän selvää, että ilman Espanjan paikallisia konflikteja Espanjan sisällissodan internationalismia ei olisi syntynyt. Yksilöpsykologinen, ideologinen, poliittinen, uskonnollinen ja taloudellinen nivoutuivat yhteen. Yksilöiden psykologiset ja ideologiset motiivit valaisevat ilmiöitä vain osaksi, ei koskaan kokonaan. Kääntäen: näitä motiiveja ei voi palauttaa simppelisti yhteiskunnan rakenteellisiin ongelmiin. Tämän ymmärtämisessä ei pitäisi olla mitään vaikeaa. Adam Shatz käsitteli taannoin artikkelissaan tällaista monen sortin yksioikoisuutta ISIS-järjestön ymmärtämisessä ja selittämisessä.

*

Ensi vuoden alussa aloitan päätoimisen työn BIOS-yksikössä Koneen säätiön rahoituksella ja käyn säännöllisesti töissä myös Helisngissä päivän tai pari viikossa. Pilottihanke jatkuu parisen vuotta, mutta rahoitus minulla on toistaiseksi vain osaksi aikaa. Joka tapauksessa englanninkielisen kirjan kirjoittaminen ja BIOS-yhteistyö nivoutuvat sujuvasti yhteen. Pariisin ilmastosopimus loi ainakin retoriikan tasolla aivan uudenlaisen tilanteen, jossa tätä työtä tehdään. Kuten Bill McKibben kuvasi Guardianin artikkelissa joulukuussa, ilmastosopimus lupaa paljon mutta sitoutuu vähään. Pyrkimysten toteuttaminen vaatii sitkeää poliittista toimintaa, sillä totuttuja talouden ja politiikan realiteetteja ei voida säilyttää maailmassa, jossa pyritään pitämään ilmaston lämpeneminen alle kahden asteen.

Tämä vaatii myös entistä enemmän retorista taitoa ja yksinkertaisten polarisaatioiden (teknologia vs. poliittinen muutos; edistys vs. primitiivisyys) välttämistä. Se edellyttää parempaa ymmärrystä luonnonresurssien ja yhteiskunnan suhteesta: naiivi puhe niukkuudesta ja runsaudesta sivuuttaa sen, että taloudellinen hinta, valtasuhteet ja resurssien määrä eivät ole yksinkertaisessa suhteessa. Tämä on erityisen tärkeää siksi, että ympäristö- ja resurssikysymyksiä ei kaapata yksiulotteisesti austerity-keskustelun jatkoksi. Tulevaisuuden yhteiskuntia ei voi lukea suoraan ilmastoskenaarioista tai resurssivarannoista. Tältä pohjalta sitten ensi vuonna BIOS-työhön ja kirjan kirjoittamiseen. Mielessä on kirjan uusi työnimi: Worlds of Scarcity and Abundance.

 

 

 



2 thoughts on “Vuoden 2015 muistelua

  1. Pingback: Vuosi 2016: BIOS-työtä, luentomatkoja ja ruokakirjoittamista | Ville Lähde

  2. Pingback: Vuosi 2017: tarinoiden kirjoittamista ja uusia ystävyyksiä | Ville Lähde

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *