Alkusyksy on mennyt ennen kaikkea opetushommissa Tampereen yliopistossa ja Kuvataideakatemiassa. Olen luennoinut ympäristökysymyksistä ja kirjani Niukkuuden maailmassa teemoista. Uuden BIOS-tutkimuksikkömme työn käynnistäminenkin on vienyt aikaa samalla, kun olen jatkanut englanninkielisen kirjani työstämistä. BIOSin toiminta lähtee liikkeelle Koneen säätiön rahoittamasta hankkeesta, jossa olemme yhteistyössä Ylen yhteiskuntatoimituksen kanssa. Työ kirjan parissa ja BIOS-hankkeessa tukevat hyvin toisiaan: olen keskittynyt viime aikoina muun muassa pakolais- ja konfliktikysymyksiin, jotka ovat kirjassani peräänkuuluttamani laajennetun turvallisuuskäsityksen ydinaiheita. Kirjan keskeiset tasa-arvoa ja koulutusta korostavat näkökulmat ovat myös ajankohtaisia etenkin YK:n Sustainable Development Goals -prosessin ja tuoreiden väestöennusteiden kannalta – koulutus ja varsinkin tyttöjen ja naisten asema ovat tehokkaimpia tapoja paitsi hidastaa väestönkasvua myös luoda köyhimmille kiivaan väestönkasvun alueille mahdollisuuksia vastata väestönkasvun pahentamiin ongelmiin. Näiden aiheiden kanssa olen tehnyt töitä viime aikoina, ja ne nousevat englanninkielisessä kirjassa paljon tärkeämpään asemaan.
Syksy jatkuu tuttuun tapaan Turun kirjamessuilla. Esiinnyn lauantaina 3.10. Kuistilla 15.35-16.00: Savukeitaan kaima Ville Hytönen haastatelee minua uusimmasta kirjastani Paljon liikkuvia osia. Minut löytää niin & näin -tiskin takaa, mutta varmasti vierailen myös Savukeitaan pöydän äärellä.
Maanantaina 5.10. luennoin Tampereen yliopistossa ilmastonmuutoksesta, luonnonresursseista ja turvallisuuskysymyksistä.
Torstaina 8.10. keskustelen tamperelaisessa Radio Moreenissa tiedekustantamisesta ja tiedekirjoista ja pienlehdistä Vastapainon Kimmo Jylhämön kanssa.
Loppukuusta 22.-25.10. olen tietysti Helsingin kirjamessuilla niin & näin -tiskillä.
Marraskuun ensimmäisellä viikolla vierailen pitkästä aikaa Oulussa, missä vietin aikanaan siviilipalvelusaikani. Kahden päivän aikana on neljä esiintymistä kirjan Niukkuuden maailmassa aiheista. Keskiviikkona 4.11. luennoin ensin yliopistolla ja illalla Oulu-opiston tilaisuudessa. Keskiviikkona 5.11. osallistun tutkijoiden työpalaan yliopistolla ja illalla esiinnyn Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen tilaisuudessa.
Osallistun 11.11. Ravintolavalistus-iltamiin puhumalla kirjastani Paljon liikkuvia osia Tampereella Ravintola Tillikassa klo 19–21.
Vierailen 17.11. Pieksämäen lukiossa Tietokirjailijat ry:n järjestämän tietokirjailijakampanjan tuella.
Turun Kirjakahvila kutsui minut puhumaan 23.11. uudesta kirjastani “Paljon liikkuvia osia”.
Marraskuun lopulla 25.11. luennoin ympäristökonflikteista Tampereen yliopistossa NÄTYn opiskelijoille.
Loppusyksyllä olen myös lupautunut Radio Helsinkiin Suuri hesalainen kirjakerho -ohjelmaan keskustelemaan kirjan Paljon liikkuvia osia teemoista. Ja eiköhän uusi kirja synnytä vielä kaikenlaista tohinaa.