Palasin BIOS-tutkimusyksikön blogin tuoreessa kirjoituksessani “Luonnonvarojen niukkuus ja runsaus” teemoihin, joita käsittelin vuoden 2013 teoksessani Niukkuuden maailmassa.

“Arkisesti ajatellen niukkuus on sitä, että jotain on käytettävissä liian vähän. On toimittava säästeliäästi, eikä saa tuhlata. Luonnonvaraongelmien ymmärtämiseen arkikäsitys ei kuitenkaan pure kunnolla. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen taustalla on ennen kaikkea fossiilisten polttoaineiden runsaus – edes nyt tunnettuja ja nykyteknologialla käytettävissä olevia esiintymiä ei tulisi hyödyntää, jotta lämpeneminen voitaisiin pitää jonkinlaisten ”turvarajojen” alapuolella. Säästeliäisyyden sijaan pitäisi olla hyödyntämättä. Jotta voimme ymmärtää luonnonvarojen runsautta ja niukkuutta kunnolla, käsitteiden merkitystä on lavennettava arkisen näkökulman ulkopuolelle.”

“Illuusiota luonnosta itsenäistymisestä on pidetty yllä monin ajattelutavoin. Näistä merkittävimpiä on sellainen vulgääri käsitys luonnonvaroista, jossa maailma on ikään kuin pilkottu toisistaan erillisiksi käyttöään odottaviksi raaka-aineiksi. Maailman aines vain odottelee, että ihminen löytäisi sen. Kun yksi resurssi hupenee, inhimillisen luovuuden ja markkinoiden kiihokkeen avulla korvaava resurssi löytyy historian viisaudella. Tästä on esimerkkejä, mutta yhtä lailla on olennaisesti korvaamattomia luonnonvaroja kuten puhdas vesi ja viljelysmaa. Ja kokonaiskuva parin viime vuosisadan kehityksestä ei ole resurssien korvautuminen toisilla vaan uusien käyttöönotto toisten rinnalle ja koko kulutuksen mittakaavan kasvu.”

“Globaalia eriarvoisuutta oikeutetaan sillä ajatuksella, että kehityksen lopputuloksena olisi lopulta samanlainen korkea aineellinen hyvinvointi kaikkialla – mutta tämä olisi mahdollista vain, jos talouskasvun ja luonnonvarojen kulutuksen irtikytkentä onnistuisi. Sillä nykyisten vauraiden alueiden luonnonvarojen kulutuksen taso ei voi yleistyä kaikkialle. Aineellisesta irtikytkennästä ei kuitenkaan ole merkkejä tarvittavassa suuruusluokassa ja aikamittakaavassa. Pikemmin on niin, että ”globaali työnjako” eli taloudellisen ja ekologisen riiston asetelma vahvistaa ja pitää itseään yllä.”

“Nämä eivät ole pelkästään teknologisia vaan mittavia poliittis-taloudellisia haasteita. Vaadittava muutos menee kuitenkin vielä syvemmälle elämäntapaan: aineelliseen kilvoitteluun perustuvan elämäntavan sijaan esimerkiksi menestyksen, omanarvontunnon, tunnustuksen, oikeudenmukaisuuden ja hyvän elämän kaltaisia asioita on etsittävä uudella tavalla. Vasta näin voidaan löytää polkuja uhkaavasta ekologisesta niukkuudesta toisenlaiseen runsauteen. Tämä voi osoittautua kaikkea rakennettua infrastruktuuria sitkeämmäksi osaksi perittyä tilannettamme.”