Suomen YK-liiton podcast-sarjassa “Kestävä kehitys haltuun” ilmestyi alkuvuodesta jakso, jossa puhuin ruokajärjestelmien muutostarpeesta. Vanha tuttu kollega Elina Laiho kävi haastattelemassa minua viime kesänä Hulaudessa näistä aiheista, joten nauhoituksessa kuuluu myös kauniita kesäisiä taustaääniä. Esiinnyin myös Ylen uudessa podcast-sarjassa “Äiti, kuolevatko jääkarhut” jaksoissa 2 ja 6. Toimittaja Niina Mäkeläinen haastatteli minua pari kertaa, ensin kasvokkain parempina aikoina ja sitten puhelimitse, kun muu ei ollut mahdollista.
Tammikuussa BIOS-tutkimusyksikkö kommentoi tuoretta ehdotusta kiertotalouden strategiseksi ohjelmaksi johdollani kirjoitetussa tekstissä. Vaikka ohjelmaehdotuksessa ehdotettiin suorastaan mullistavasti luonnonvarojen käyttäkattoa, tavoitteenasettelu jäi valitettavan löysäksi.
Entä asetettu tavoitetaso? Vaikka käytetyllä tarkastelutavalla (RMC) suomalaisen yhteiskunnan luonnonvarojen kulutus on ollut lievästi nousussa, tavoitteen asettaminen vuoden 2015 tasolle tarkoittaa käytännössä sitä, että pyritään kasvun pysäyttämiseen. Ei siis luonnonvarojen käytön vähentämiseen. Ja kuten todettua, jatkuvasti kasvavat tuonnin piilovirrat ja vientiin suuntautuvat luonnonvarat jäävät kokonaan huomioimatta.
Tästä huolimatta, kuten vaikutusarviossa todetaan, vuoden 2015 tasolla suomalainen kulutus (RMC) oli moninkertaisesti kestävää tasoa korkeampi (93, vaikutusarvio 6). Pysytteleminen tällä tasolla 15 tulevan vuoden aikana ei ole järin kunnianhimoinen tai “edelläkävijän” tavoite yhteiskunnalle, jonka tulisi pyrkiä laajaan ekologiseen jälleenrakennukseen. Niin ikään kovin kunnianhimoisena ei voi pitää toista määrällistä tavoitetta, jonka mukaan “materiaalien kiertotalousaste kaksinkertaistuu 2035 mennessä”, mikä tarkoittaa kierrätysmateriaalien prosenttiosuutta raaka-aineista. (31, 34). Nykyinen osuus (7%) on reilusti eurooppalaista keskitasoa (11%) pienempi, joten 15 vuoden aikana pääsyä 14 prosentin tasolle ei voi vallan radikaalina pitää.
Helmikuussa ilmestyi “luonnon monimuotoisuuden taloustiedettä” käsittelevä raportti The Economics of Biodiversity: The Dasgupta Review. Käsittelin sitä perusteellisesti kirjoituksessani BIOS-tutkimusyksikön blogissa. Raportti käsittelee luonnon monimuotoisuutta ja sen ominaispiirteitä oppineesti ja monipuolisesti.
Raportti korostaa tiettyjä luonnon yleisiä ominaisuuksia, jotka tekevät sen yksioikoisen hinnoittelun tai palastelun “omaisuudeksi” mahdottomaksi ja tällaiset yritykset tuhoisiksi. Luonto on liikkuvaista (mobility), inhimilliset rajanvedot ylittävää. Se on hiljaista (silence), kyvytöntä puolustamaan omaa etuaan tai kertomaan selkeästi, milloin ja missä sen järjestelmät ovat vaarassa häiriintyä. Se on usein myös näkymätöntä (invisibility), eli lukemattomat luonnon prosessit tapahtuvat mikroskooppisella tasolla, jonka seuraaminen on vaikeaa ja usein käytännössä mahdotonta. Luonnon kompleksiset järjestelmät toimivat epälineaarisesti (non-linearity), eli yllättävät muutokset laadullisesti uudenlaiseen tilaan tai “regiimiin” (regime shift) ovat mahdollisia. Luonnon järjestelmissä on myös vastavuoroisuutta tai limittäisyyttä (complementarity), minkä vuoksi sen toimintaa ei voi ymmärtää erillisinä osasina. Sen vuoksi monet luonnon piirteet eivät myöskään ole korvattavissa toisilla tai teknologisilla korvikkeilla (non-substitutability).
Raportti ei myöskään sorru ohittamaan ympäristöongelmia “ulkoisvaikutuksina” yksioikoisesti niin, että homma hoidetaan pelkällä hinnoittelulla:
“Sisäistäminen” tapahtuukin kiertäen, poliittisin keinoin esimerkiksi verotuksella, tukiaisilla tai niiden poistolla, kannustavilla julkisilla investoinneilla, lainsäädännöllä ja niin edelleen. Taloudelle ei siis ikään kuin vain luovuteta (jotenkin) uusia hintoja, vaan talous on pakotettava toimimaan niin, että ulkoisvaikutukset otetaan huomioon. Markkinoiden epäonnistumisen lisäksi ympäristökriisin taustalla on siis myös instituutionaalinen epäonnistuminen (institutional failure).
Valitettavasti raportissa on myös ongelmansa, kuten ristiriitainen suhde bruttokansantuotteen käyttöön mittarina tai historiallisten tarkastelujen käyttö argumentaatiossa. Nämä heijastuvat harmittavasti myös raportin tapaan käsitellä väestökysymyksiä.
Väestönkasvun tarkastelu on raportissa valitettavasti muutenkin harmittavan puutteellista. Aivan oikein mainitaan koulutuksen ja naisten oikeuksien edistäminen lisääntymisterveydenhuollon ja perhesuunnittelun rinnalla väestönkasvun hillitsemisessä. Kokonaan kuitenkin puuttuu systemaattinen tarkastelu siitä, miksi väestönkasvu on jatkunut voimakkaana tietyillä alueilla, jolloin yllä mainittuja keinoja ei suhteuteta ruokaturvaan, sanitaatioon, turvattomuuteen, energiaköyhyyteen ja perusterveydenhuoltoon yleisemmin. Väestönkasvun tarkastelu painottuu siksi pääosin sosiaalisten tapojen tarkasteluun ja yksilön valintoihin kulttuurisessa kontekstissa. Sekin on tärkeä mutta toivottoman puutteellinen tarkastelunäkökulma, ja tämä on ehdottomasti raportin suurimpia puutteita.
Muihin alkuvuoden BIOS-tuotoksiimme voi tutustua vuoden ensimmäisessä uutiskirjeessä. Tilaahan se, niin pysyt perillä.