Kirjoitin BIOS-tutkimusyksikön blogiin globaalista ylikulutuspäivästä ja sen taustalla olevasta ekologisesta jalanjäljestä. Maailman kuuluisin ympäristömittari on kuitenkin tieteellisesti hyvin ongelmallinen. Se aliarvioi rankasti ympäristöongelmien mittakaavaa ja sivuuttaa niiden moninaisuuden.
“Mikä tärkeintä, emme ole enää tilanteessa, jossa hiilipäästöjen nollaaminen päästöleikkauksilla ja hiilinieluilla riittäisi. Päästöt täytyy saada lähivuosikymmeninä negatiivisiksi. Jätetään hetkeksi metodologinen kritiikki sikseen ja mietitään ekologisen jalanjäljen mittarin toimivuutta sen omilla ehdoilla – eli kun ylikulutus määrittyy käytännössä vain kasvihuonekaasupäästöjen perusteella.
Nykyisessä tilanteessa ei riittäisi, että pääsisimme ”yhden maapallon rajoihin”, mikä siis voisi tarkoittaa sitä, että koko maapallon maapinta-ala ja biokapasiteetti olisi tuotannollisessa käytössä, kunhan kasvihuonekaasupäästöjä ei olisi tai nielut kattaisivat ne. Täytyisi päästä reilusti alle yhden maapallon.”
*
Heinäkuun alkupuolella kirjoitin BIOS-tutkimusyksikön Facebook-sivuille muovin kierrätyksestä:
Useissa Lännen Median julkaisuissa ilmestyi tällä viikolla hyvin ongelmallinen artikkeli, joka käsitteli muovin kierrätystä. Emme jaa sitä tässä, sillä sosiaalinen media toimii valitettavasti niin, että artikkelin jako kritiikkimielessäkin lisää vain sen näkyvyyttä. Mutta koska artikkelin pohjalta moni varmasti nyt on päättänyt lopettaa muovin kierrättämisen tai harkitsee sitä, muutama sana on paikallaan.
Alkuperäisessä artikkelissa on tähdellisiäkin huomioita: ”kierrätysjätteen” dumppaus vauraammista köyhempiin maihin jatkuu, eikä jätettä vastaanottavissa maissa kierrätys noudata välttämättä ympäristösäädöksiä. Säädökset ovat usein heikompia, ja osa jätteestä päätyy ympäristöön sellaisenaan. ”Poissa silmistä, poissa mielestä” on tietysti laajemminkin maailman materiaalivirtojen henki, mitä käsittelimme taannoisessa blogikirjoituksessamme: http://bios.fi/maailman-aineksen-kaytto-kasvaa-kasvamistaa…/
Jätteen käsittelyn suurvalta Kiina on rajoittanut voimakkaasti jätteiden tuontia, ja tämä on mullistanut koko alaa. Globaaleilla markkinoilla ympäristövastuun voi kuitenkin helposti sysätä seuraavan ostajan vastuulle, ja esimerkiksi Vietnamiin ja Malesiaan viedään nyt enemmän jätettä – joskin Kiinan mittaluokkaan on vielä matkaa. (https://asia.nikkei.com/…/China-s-scrap-plastic-ban-saddles…) Mikäli vauraat maat eivät ota vastuuta omista jätteistään ja niiden käsittelystä, joudutaan ojasta allikkoon. Parhaimmillaan Kiinan päätös kuitenkin voi pakottaa vauraammat maat kohtaamaan oman luonnonvarojen kulutuksensa todellisuuden.
Suomessa muovin kierrätys keskittyy kotimaahan. Kotitalouksien lajittelemaa muovijätettä ei ole koskaan viety ulkomaille, mutta sekajätettä viedään edelleen suuret määrät, etupäässä Viroon ja Ruotsiin. (https://yle.fi/uutiset/3-10288163) Muovin kierrättämisessä on kuitenkin merkittäviä ongelmia: kerätty muovi on monilaatuista, usein samassa esineessä voi olla useita eri muoveja, ja sekaan päätyy paljon epäpuhtauksia etenkin silloin, kun kierrätyskäytännöt eivät ole vielä vakiintuneet arkeen. Pantilliset pakkaukset kiertävät paremmin. Joka tapauksessa ihmiselämän arjen sekaisuus tarkoittaa, että epäpuhtauksia kierrätetyssä jätteessä on aina. Siksi vain osa sekamuovijätteestä kierrätetään käytännössä, ja suuri osa joudutaan polttamaan energiaksi.
Jätteen polttaminen on sitten oma kysymyksensä. Vakuuttavia argumentteja on puolesta ja vastaan, mutta ilmastonmuutoksen hillintä asettaa keskustelulle tärkeän taustaehdon: kaikenlaista polttamista pitäisi vähentää maailmassa reilusti. Jätteen polttoa usein puolustetaan sillä, että se korvaa fossiilisten polttoaineiden käyttöä – mutta tämä ei paljon lohduta, jos jäte itsessään on hyvin hiili-intensiivistä polttoainetta. (https://www.bbc.com/news/amp/science-environment-43120041)
Onko kierrätys turhaa, jos vähemmistö aineksesta käytetään kunnolla hyödyksi? Ei, sillä näin asiat kierrätyksessä perinteisesti menevät. Ensin on saatava pystyyn toimiva ja tarpeeksi kattava kierrätysjärjestelmä, jotta raaka-ainetta saadaan luotettavasti ja tasaisesti. Ihmisten on myös ehdittävä oppia kunnon kierrätyskäytäntöjä, jotta sekaan ei päädy mitä tahansa. Vasta se antaa kunnon mahdollisuudet kierrätysmenetelmien kehittymiselle. Tosin olisi tärkeää, että keräysjärjestelmien tukemisen ja niihin ohjaavien säädösten lisäksi heti alusta lähtien panostettaisiin myös kierrätysmenetelmien kehittämiseen. Yhteiskunnallisen tuen puuttuminen jälkimmäiselle onkin herättänyt kritiikkiä. (https://yle.fi/uutiset/3-9901720)
Kierrätyskeskustelussa nousee tasaisin väliajoin tällaisia ”kohu-uutisia”, joiden tyrmistyttäminä lukuisat ihmiset lopettavat kierrätyksen osaksi tai kokonaan. Lännen Median juttu alkoi levitä ilmestyttyään nopeasti, ja myös moni ympäristötietoinen ihminen alkoi some-keskusteluissa epäillä kierrätyksen mielekkyyttä. Tällaiset tempoilevat keskustelut hidastavat entisestään keruukäytäntöjen kehittymistä.
Siksi ei pidä mennä vanhaan ”kierrätys on turhaa, koska ei niitä jätteitä käytetä hyödyksi” -retkuun. Sama keskustelu on käyty yhä uudestaan biojätteen kohdalla ja se käytiin aikanaan metallin ja lasin kohdalla. Kierrätys ei ole helppo asia – kunnollisten menetelmien kehittäminen vie aikaa, eikä sitä voida tehdä ilman kierrätettyä raaka-ainetta, jotta menetelmien toimivuus voidaan testata todellisessa maailmassa. On varmistuttava siitä, että kierrätys varmasti kuluttaa vähemmän energiaa ja luonnonvaroja kuin alkuperäisen raaka-aineen käyttö. Lähes aina näin on, mutta aineryhmät ovat erilaisia. Paperi ei ole lasi ei ole piirilevy ei ole muovilelu.
Palataan lopuksi oheen linkatun BIOS-blogikirjoituksen teemaan: kierrätyksellä ja uudelleenkäytöllä ei koskaan voida ratkaista yksinään perusongelmaa eli luonnonvarojen liikakäyttöä. Suljettuja kiertoja ei ole olemassa. Niin kauan kuin luonnonvarojen kokonaiskulutus kasvaa – ja se kasvaa myös Suomessa – ongelmat lisääntyvät. Niinpä Suomikaan ei pysty käsittelemään omaa sekäjätevirtaansa, vaan se suuntaa ulkomaille. (https://yle.fi/uutiset/3-10288163) Jätteen määrä on pääongelma, ja kierrätyksellä sitä voidaan lieventää, mutta yksin se ei riitä ratkaisuksi. Kierrätyksen näkeminen pääongelmana on surkuhupaisaa.
Jatkuvan kasvun oloissa unelmat “kiertotaloudesta” jäävät väistämättä tavoittamattomiksi haaveiksi. Kulutuksen vähentäminen ja saaminen lopulta vakaalle tasolle on edellytys sille, että kierrätys ja uusiokäyttö voivat olla osa kestävää järjestelmää. Ne eivät ole vaihtoehtoja vaan edellyttävät toisiaan.
Taustahuomautus: Lännen Median jutun päälähteenä on artikkeli, jonka taustalla on Iso-Britanniassa perustettu ajatushautomo GWPF. Se vastustaa etenkin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tehtäviä toimia. (https://www.desmogblog.com/global-warming-policy-foundation) Raportti on ympäristöliikkeen kritiikkiin keskittyneen Mikko Paunion käsialaa, ja sen tieteellisiä virheitä on nostettu esiin toisaalla. (http://www.isonomia.co.uk/?p=5384) Lännen Median artikkeli olisi tietysti tuollaisena ongelmallinen, lähteestä riippumatta, mutta tällaisen lähteen kritiikitön käyttö on melkoinen journalistinen kömmähdys. Esimerkiksi Turun Sanomat on sittemmin julkaissut asiaa käsitteleviä korjaavia juttuja (http://www.ts.fi/…/Keraysastiaan+Suomessa+laitettu+muovipak…), mutta myös oman virheen julkinen itsekritiikki olisi paikallaan.