Liityin syksyllä 2015 itsenäiseen monitieteiseen BIOS-tutkimusyksikköön, joka tarkastelee nyky-yhteiskuntien aineellisia ja ekologisia reunaehtoja. Oman tutkimustyön lisäksi BIOS paneutuu uusimman tutkimustiedon keräämiseen ja muokkaamiseen sellaiseen asuun, että se on laajemman yleisön tavoitettavissa yksinkertaistamatta sisältöä liikaa. Miten puhua erilaisten ekologisten, taloudellisten, poliittisten ja muiden tekijöiden monisyisistä yhteisvaikutuksista niin, että se on ymmärrettävää? Miten saada tarinoista ja kuvauksista samalla tarpeeksi perusteellisia? Ja ennen kaikkea: miten yhdistää näkemys nykymaailman pelottavista kehityskuluista siihen, miten voidaan mennä kohti parempaa? Toivon ja toiminnan mahdollisuuksia ei voi rakentaa mielekkäästi ymmärtämättä, miten maailma makaa.
Nykymaailma on yhdistelmä toivoa ja toivottomuutta luovia asioita. Maailmassa menee yhtaikaa koko ajan paremmin ja huonommin. Kahtiajaottelua rakastavassa keskustelussa tavataan vääntää kättä siitä, kumpi on ensisijaista. Paljon vaikeampaa, mutta myös paljon tärkeämpää, on ymmärtää, miten kumpikin pitää paikkansa yhtaikaa. Nälkä, jano, köyhyys, oppimattomuus ja sodat ovat vähentyneet, mutta samalla inhimillistä ja ei-inhimillistä hyvinvointia turvaavat luonnonedellytykset ovat rapautuneet. Vallitsevat kehityksen mallit – monessa onnistuneet – tuhoavat omia edellytyksiään, ja siksi ne ovat myös perustavasti epäonnistuneita. Tämä ei ole käsitteellinen ristiriita vaan oikeaan osuva kuvaus maailman tolasta. Business as usual -kehityksellä vakavimmat ympäristö- ja resurssiongelmat muodostavat kurimuksen, josta ei ole ulospääsyä.
Jotta hyvän kehityksen parhaita hedelmiä voidaan säilyttää, täytyy yhteiskuntien muuttua. Muuten hyvistäkään asioista ei voi pitää kiinni. Onko sellainen kehitys mahdollista, joka irtautuu edellä kuvatusta toivon ja toivottomuuden yhdistelmästä? Voidaanko pitää kiinni vapauden, ihmisarvon ja tasa-arvon kaltaisista ihanteista ja luopua monista sellaisista käytännöistä, jotka olivat modernien yhteiskuntien kehityksen perusta? BIOS-tutkimustyössä näihin kysymyksiin haetaan vastauksia monitieteisestä tutkimuksesta. Ne eivät ole mielipidekysymyksiä.
Pessimismin ja optimismin joko–tai-nokkapokan sijaan on toimittava sellaisen kehityksen puolesta, joka ei tuhoa perustaansa. Joillekin se tarkoittaa enemmän ruokaa, energiaa ja muita elämän edellytyksiä, koska se on ainut tapa taittaa paikallinen väestönkasvu ja lähiympäristöä tuhoavat köyhyyden kierteestä kumpuavat elinkeinot. Toisille se tarkoittaa vähemmän kulutusta, koska hiilipäästöjen lisäksi on nähtävä vauraan elämäntavan kuluttamat moninaiset resurssit vedestä kaivannaisiin. Kaikille ihmisille se tarkoittaa, että elämä on järjestettävä eri keinoin – sosiaalisesti, taloudellisesti, poliittisesti ja teknologisesti. Koska inhimillinen elämä on lukemattomin tavoin riippuvaista ei-inhimillisestä, se tarkoittaa myös muun kuin ihmisluonnon edellytysten turvaamista. Kuudes sukupuuttoaalto ei lupaisi hyvää ihmistenkään yhteiskunnille.
Samat kysymykset olivat askarruttaneet minua kirjoittaessani teoksiani Niukkuuden maailmassa ja Paljon liikkuvia osia. Tietokirjailijana ja luennoijana mietin kuitenkin jatkuvasti sitä, miten merkityksellisiä kirjoitukseni ja puheeni lopulta ovat. Tavoittavatko ne ihmisiä, jotka myös toimivat? Tuskailin asian kanssa etenkin keväällä 2015 vieraillessani ystäväni ja opettajani Chuck Dyken luona Yhdysvalloissa. Suunnitelmissa oli kirjan Niukkuuden maailmassa uudistettu ja laajennettu versio. Chuckin lempeän ärhäkällä avustuksella tajusin kuitenkin, että vastaavaa keskustelunavausta ei voisi tehdä kansainväliselle yleisölle. Maailma oli myös ehtinyt muuttua, ja minä olin oppinut paljon uutta. Kirja pitäisi miettiä kokonaan uusiksi, ja minun pitäisi oppia vielä paljon lisää. Back to the drawing board.
Tähän tuskastumisen alhoon oli paras mahdollinen uutien, että YLE-yhteistyöhankkeemme oli saanut rahoitusta. Pääsin tekemään yhteistyötä ihmisten kanssa, joiden tietämys täydentäisi omaani. Ja ennen kaikkea minulla olisi työtovereita, ensimmäisen kerran vuosikausiin! Monitieteisen yhteistyön ja jaetun kielen kehittäminen oli alkukankeudessaankin elähdyttävä prosessi. BIOS-työtoverien lisäksi olen päässyt tapaamaan kymmeniä uusia näiden asioiden parissa työskenteleviä ihmisiä. Olen sanomattoman kiitollinen etenkin Paavo Järvensivulle ja Antti Majavalle, jotka olivat jo vuosia pyytäneet minua luennoimaan kursseilleen ja jotka kutsuivat minut uuteen hankkeeseen. Tere Vadén oli tietysti tuttu niin & näin -lehdestä, ja Karoliina Lummaa oli aikanaan toimittamassa kirjaa, johon osallistuin. Jussi Erosesta ja Tero Toivasesta on tullut nopeasti tärkeitä ystäviä ja työtovereita.
Tieteen ja muun yhteiskunnan suhteiden kehittämiselle on tiedeinstituutioissa liian vähän aikaa ja resursseja, minkä vuoksi itsenäinen tutkimusyksikkö tuntui parhaalta tavalta edetä. BIOS-tutkimusyksikön ensimmäinen projekti on yhteistyö YLE:n Yhteiskuntatoimituksen kanssa uudenlaisen ympäristöjournalismin kehittämiseksi – ympäristö- ja resurssikysymykset eivät voi jäädä vain omaan karsinaansa, vaan niiden on tultava osaksi kaikkien elämänalueiden tarkastelua. Yhteistyö on tuottanut jo hedelmää monina yksittäisinä juttuina, mutta hankkeen varsinaiset tuotokset nähdään ensi vuonna.
Tämä pilottihanke on kuitenkin vasta alkua, ja toiveemme on vakiinnuttaa BIOS yksiköksi, joka kehittää tieteen, journalismin, taiteen, päätöksenteon ja julkisen keskustelun suhteita. Olemme käynnistäneet yhteistyötä monien tahojen kanssa – esimerkiksi ensi keväänä osallistumme Tampereen yliopiston journalistiikan koulutusohjelman opetukseen. Olemme osallistuneet yksikön alkutaipaleelta lähtien Kansallisen ennakointiverkoston toimintaan. Merkittävä lähivuosien hankkeemme on kehittää internet-tietopankki, joka yhdistää matalan oppimiskynnyksen, soveltamisen vaihteleviin tarkoituksiin sekä mahdollisuuden tutustua aiheisiin syvällisemmin nopeamman käytön ohessa.
Toiveemme muuttui totiseksi työksi, kun Koneen säätiö myönsi meille neljän vuoden rahoituksen tutkimusyksikön vakiinnuttamiseksi vuosina 2017–2020. Tämä on tutkijalle, tietokirjailijalle ja tiedetoimittajalle ainutlaatuinen tilaisuus: näin kaukaiseen horisonttiin pääsee aniharvoin tuijottamaan. Edellisen kerran minulla lie ollut yhtä pitkälle ulottuva kuva tekemisistäni peruskoulussa. En ole vieläkään sisäistänyt kunnolla sitä, että minulla on mahdollisuus keskittyä tärkeään työhön hyvien ihmisten kanssa. Eiköhän tämä kolahda kunnolla viimeistään tammikuun alussa, kun hengähdystauon jälkeen edessä on hankkeemme tähän asti varmasti intensiivisin kirjoittamisvaihe.
Englanninkielinen kirja, jonka työnimi on Worlds of Scarcity and Abundance, pysyy sekin edelleen työlistalla, mutta nyt osana BIOS-työtäni. Koko kuluneen vuoden olen kirjoittanut ja luennoinut paljon etenkin väestönkasvun, ruuantuotannon sekä nälkä- ja köyhyyskysymysten välisistä yhteyksistiä. Tämä lieneekin tulevan kirjan pääaihe. Mutta yhteistyö YLE:n kanssa sekä muut käynnissä olevat projektimme vievät toistaiseksi suurimman osan työajastani, joten seuraavaa kirjaa saadaan odottaa jonkin aikaa.